Vapaaehtoisena Namibiassa, osa 1

Matkailu voi olla myös työtä. Sen tämä reissu osoitti. Ennen paikalle vääntäytymistä vapaaehtoisen toimenkuvasta oli aika hyvä käsitys, mutta toiminnan hektisyys yllätti. Ja se tuli selväksi, että ilman vapaaehtoisia Naankuse Wildlife Sanctuary ei voisi toimia – ainakaan tällä eläinmäärällä.


Taustoja
Kyseiseen eläinkeskukseen otetaan orvoiksi jääneitä tai loukkaantuneita eläimiä, tai jos jokin eläin uhkaa toistuvasti paikallisten asukkaiden karjaa tai jopa ihmisiä. Lopullinen päämäärä on saada eläimet vapautettua takaisin luontoon. Aina se ei kuitenkaan onnistu pahojen vammojen, kesyyntymisen vuoksi tai sopivan vapautuspaikan löytymättömyyden takia. Eläimiä säilytetään lajista riippuen eri kokoisissa aitauksissa ja osa kulkee vapaana keskuksen alueella päiväsaikaan. Joka ikinen elikko kuitenkin ajetaan aitauksiin yöajoiksi tai rakennuksen sisätiloissa oleviin häkkeihin. Aitaukset ovat suurimillaan leopardeilla ja leijonilla pari neliökilometriä, ja pienimmillään nuorimmilla paviaaneilla n. 10 neliömetriä. Kokemukseen perustuen mangustit ovat ne vaikeimmat ja pirullisesti ovelimmat otukset otettavaksi kiinni. Ne kun löytävät issekseen ruokaa päiväsaikaan, joten ruoalla niitä ei pysty houkuttelemaan tykö. Mutta muutaman päivän harjoittelulla kansainvälinen mangustien korkealta vedettävä kutsuhuuto "trrrrrr" onnistuu jo mainiosti.

Eläinten lisäksi keskuksen tavoitteena on parantaa Namibian alkuperäisheimon bushmanien elämää. Kyseinen heimo on Namibian hierarkiassa alimmista alimmalla portaalla. Koulutus- ja työpaikkojen jaossa muut menevät edelle. Niinpä keskus palkkaa avainhenkilöitä lukuun ottamatta vain ja ainoastaan bushmaneja, ja on organisoinut koulun rakentamisen bushmanien lapsille. Lisäksi opettaja on keskuksen palkkaama ja ruoat tulevat myös eläinkeskukselta. Pääpaino koulussa on opettaa lapsille valtaväestön kielet Afrikaans ja Englanti. Näin päättäjät eivät voi vedota enää, esim. koulupaikkoja jaettaessa, yhteisen kielen puutteeseen.

Vapaaehtoisen työ
Ympäri maailmaa paikalle tulleet vapaaehtoiset on jaettu neljään ryhmään. Samoin perustehtäviä on neljä (food prep, enclosure patrol, caracals, project work) joita ryhmät toteuttavat päivärotaatioperiaatteella. Perustehtäviä höystetään erilaisilla lisätehtävillä, kuitenkin niin että koko päivä ei muodostu fyysisistä tehtävistä. Työpäivä alkaa klo 8 aamupalaverilla ja päättyy klo 18 mennessä. Ennen aamupalaveria klo 7 haukataan aamupala ja päivällinen päättää päivän. Välissä on joka päivä muffinssitauko klo 10.30 - siis kirjaimellisesti joka päivä muffinsseja, ja lounas on klo 13. Työpäivä voi myös jatkua illan tai yönajan, mutta ne velvoitteet perustuvat vapaaehtoisen itse ilmoittamaan halukkuuteen.

Food prepissä valmistetaan keskuksen kaikille eläimille ko.päivän ruoat. Nuorimmat paviaanit ovat spesiaalitapaus, ja niille valmistetaan aamulla pilkottavien hedelmien lisäksi maitojuoma tuttipulloihin päivän mittaan erikseen.
Suurin työ on ruoan teko isolle paviaanilaumalle (8 aikuista, 16 nuorta + edellä mainitut 6 nuorinta).

Tässä resepti jos satut paviaanin hommaamaan. Määrät ovat 24 paviaanille)
Pap for baboon:
Pilko 1,5 ämpäriä täyteen hedelmiä (omenoita, päärynöitä, banaaneja, appelsiineja). Ei haittaa jos hedelmien viimeinen käyttöpäivä on pari viikkoa sitten mennyt umpeen.
Ota edellisenä iltana jääkaappiin pistämääsi maissipuuroa 3x 25 litraa.
Kumoa maissipuurot pöydälle, ja koska ne ovat jäähtyneenä ämpärin muotoisia kiinteitä köntteja, kääri hihat ja pilko köntit, ja pursota nyrkeissäsi massa jälleen puuromaiseen olomuotoon.
Kun puuro on pöydälle levittyneenä tasaisena massana, lisää pilkotut hedelmät sekaan, ja sekoita kauttaaltaan.
Kun hedelmiä on tasaisesti massan joka puolella, pilko sekaan kymmenen kananmunaa.
Ota ihmisiltä jääneitä ruoantähteitä yksi ämpärillinen ja sekoita massan sekaan. Tarkista kuitenkin ennen massaan heittämistä, että seassa ei ole teepusseja, luita tai lihaa koska paviaanit on vegejä ja teepusseihin ne perkeleet tukehtuu.
Lopuksi lisää vielä pilkottuna kolmen kanan nahkat sekaan. Jätä kuitenkin mangusteille 5 kengännauhamaista nahkaliuskaa per mangusti.
Pyörittele käsissäsi ämpäreihin greipin kokoisia mäskipalloja. Älä välitä että ne lötsähtelee ämpärin pohjalle pudotessa epämääräseksi sotkuksi. Greippikoko on vain määrän mitta, koska aamuksi tehdään18 palloa ja loput iltaruoaksi ilman kpl-määrälaskua.
Tarjoile safka arvon apinoille heittämällä pallot aitauksen yli mahdollisimman laajalti. Älä ota henkilökohtaisesti, jos joku ruokailijoista ulostaa ruokapöytään tai heittää inhaa mäskiä takaisin kohti sinua. Keskisormea voit näyttää, mutta älä reagoi fyysisesti muuten.

Toinen päivittäinen perustyö, eli Enclosure patrol, on petoeläinten aitausten virran tarkistus ja koko suojelualueen aitauksen kunnontarkistus.  Eli yksi ryhmä jaetaan siten, että koko suojelualueen aitauksen tarkistaa kaksi ihmistä ja muut tsekkaavat virrat predaattoreiden ympäriltä.

Fyysisesti helpompi mutta äkkinäisempää tuskaa aiheuttavassa petoeläinten aitausten tarkistuksessa mitataan jokaisen aitauksen vastanurkkauksesta kulkeeko virta aidan ulko- ja sisäpuolella. Työ sisältää muutaman kilometrin kävelyn, ja aitauksen sisäpuolella mahdollisesti väijyvien eläinten hyökkäyssäikyttelyä sekä aamuherätykseksi taatusti ainakin pari sähäriä. Sähköshokit eivät ole vaarallisia. Kättä kihelmöi vartin ja seuraavaa mittausta tehdessä se tuppaa tärisemään. Portugalilainen versio sähköjohtavuusmittauksesta on työntää pää verkkoon, ja ottaa sähärit vastaan otsalla. Lukemia ei tullut paljon talteen mutta tunnistamattomia sanoja sitäkin enemmän – ja seuraavalla kerralla ilmottautuminen vapaaehtoisena kävelemään border patrollin 15 kilsaa

Koko alueen aitauksen kunnon tarkistus on suht’ fyysinen juttu: 15 kilometriä kävelyä ja yön aikana aitauksen alitse eläinten kaivamien aukkojen paikkaamista. Koko aitaus on 30 kilometriä pitkä, mutta sen tarkistus on jaettu puoliskoihin. Varusteena kannetaan mukana lapiota ja kaavaketta, johon paikkaukset merkitään ylös, sekä satelliittipuhelinta yhteydenottoa varten mikäli jotain epätavallista sattuu. Rutiinista poikkeavaa voi olla esimerkiksi se, että vastaan tulee lauma aggressiivisesti käyttäytyviä villipaviaaneja ja ne eivät päästä ohitseen. Tästä selvitään puhelimessa saaduilla ohjeilla kääntyä takaisin ja lähteä ikään kuin pois mistä oli tullutkin. Tyhmät serkut luulevat että ihmispolot perääntyvät peloissaan, vaikka tosiasiassa vain harhauttavat paviaanit luulemaan näin. Tarkistuskävely ja n.20 reiän paikkaaminen vie 3,5-4 tuntia, ja yksitoikkoisuuden lisäksi työn osuessa kohdalle menettää sen päivän muffinssit.

Työkierron kohta "caracals" on kaikilla se odotetuin työ. Kuorma-auton lavalle otetaan mukaan kaksi häkkiä ja aitauksesta haetaan niihin täyte. Tarkoituksena on päivittäin viedä caracalit (caracal-suomennos lienee aavikkoilves) kävelylle savannille. Kyseessä on kesyyntyneitä eläimiä, mutta sen verran niissä on primitiivireaktiota odotettavissa että saattavat karata kävelyn aikana. Sen vuoksi jokainen caracal on varustettu pannalla jossa on GPS-paikannin. Kävelyn päätteeksi caracalit viedään takaisin aitaukseen, ja ruokitaan sekä siivotaan aitauksesta edellisestä ruokinnasta tähteiksi jääneitä luita. Jokaisella kävelytyksellä kuskina ja eläinten tuntijana on mukana paikallinen bushman Johannes joka tietää eläinten ruumiinkielen, ja on ollut kyseisten caracalien kanssa tekemisissä niiden pentuiästä saakka. Caracalit osoittautuivat erittäin ihmisläheisiksi eläimiksi ja erityisiä turvallisuusrajoitteita niiden käsittelyyn ei saatu.

Project work – iltojen puheen aihe ja varsinainen hien ja veren puristus. Elokuun 2010 projektityönä oli poikkeuksetta uusien eläinaitausten teko petoeläimille. Kyseessä on siis isoja aitauksia, ja tulevat asukkaat tulisivat olemaan 16 wild dogsia ja toisessa kaksi gepardia. Työ oli alkuvaiheessa eli käytännössä aitauksen tieltä raivattiin maasto vapaaksi sahaamalla pusikot ja puut pois tieltä. Ei sahauksessa sinänsä mitään erikoista ole, mutta ne pusikot ovat piikkipensaita – poikkeuksetta. Suurimmat omenapuun kokoisia, pienimmät polven korkuisia varpuja. Oli koko mikä tahansa, piikit ovat teräviä. Pistohaavoja ja naarmuja käsivarsissa. Pistohaavoja jaloissa niin, että veri tihkuu housukankaan läpi. Reikiä korvien takana. Ja näiltä ei säästy kukaan. Niitä vain ei voi välttää, paitsi se joka kulkee perässä ja myrkyttää katskaisutyngän lisäkasvun välttämiseksi. Raivaustyötä ei tietenkään helpota porottava aurinko yhtään. Mutta sen verran inhimillisyyttä maailmassa on, että muffinssit roudataan maastoon klo 10.30!

Kaikki nämä neljä eri työtä vievät aamupäivän, ja lounaan jälkeen on toinen varsinainen päivän työrupeama. Jos aamu on fyysinen eli käytännössä aitausten tarkistusta tai projektityötä, niin iltapäivä menee esim. kesyn gepardin Samiran kanssa, leopardien kävelytyksessä, eläintenvesihuollossa, savannilla olevien pyydysten tarkistuksessa, eläinaitausten siivoamisessa, laumasta kadonneen eläimen etsimisessä. Muffinssien ja lounaan väliin mahtuu päivärutiinina paviaanien kävelytys. Vapaaehtoiset osallistuvat muiden paitsi kaikista vanhimpien paviaanien kävelytykseen. Sen hoitaa ranchin henkilökunta. Tämän käytännön ymmärtää hyvin kun oli neljä kertaa lasten ja nuorten kanssa liikkeellä. Elukat kiipeävät kävellyttäjien olkapäille, niin että parhaimmillaan kyydissä on kolme otusta. Lisäksi sääressä saattaa olla yksi liftillä. Olkapäillä istuvat pitävät kiinni hiuksista tai nahistelevat keskenään -  ja otteet eivät ole mitenkään hellävaraisia. Lisäksi jos serkkua pissattaa, serkku pissaa. Jos serkkua kakattaa, serkku kakkaa. Missä vaan, milloin vaan. Kuulostaa saastaiselta ja epämiellyttävältä rupeamalta. Ja sitä se pahimmillaan onkin. Itse olin päättänyt kokemusten keräämisen nimissä, että mistään en kieltäydy, ja jonkun tämäkin työ on tehtävä. Mutta jos joskus menen vastaaviin vapaaehtoispaikkoihin, niin siellä ei ole paviaaneja. Tämä päätös sinetöityi babypaviaaniyön jälkeen. Tästä episodista lisää myöhemmin. Kukot ovat myös sensuurilistalla. Eka viikko ja kiekuminen alkaa klo 04.13. Toisella viikolla eiku vaan aikaisempaa kailotusta. Keräsin jo kolehtia josko olisin saanut taloudellisen motiivin niistää niiltä sielun vapaaksi, ja lähettää Ranskaan ruumispussin jollekin chefille.

Omiin suosikkitöihin lukeutui vesihuolto, leopardi- ja caracal-kävelytys, Samira-gepardin kanssa touhuilu sekä mangustien kanssa säätäminen.

Vesihuollossa ajetaan ympäri savannia yhdessä jonkun henkilökunnan tyypin kanssa. Mukana on kaikki saatavilla olevat täytetyt vesikanisterit. Täytettävät juoma-astiat sijaitsevat siellä täällä savannilla ja petoeläinten aitauksissa. Aitausten vesiastiat myös pestään samalla reissulla. Vapaaehtoinen tähystelee auton lavalta havaintoja joita voi olla eläinlaumojen koko tai kuolleet eläimet.  Noilla reissuilla näkee eläimiä joita ei ranchin listoilla ole, ja petoeläinten vesiastioiden huolto on aika jännää touhua kun leijona tai leopardi pitää kahden metrin päässä matalaa murinaa ja tekee hyökkäysliikkeitä. Toki aitaus on välissä, mutta silti. "Hyvinhän se meni. Jos ihmettelit miksi nuo kaksi leopardia on niin pienessä aitauksessa, niin syy on että ne ovat hätämajoituksessa. Ovat erityisen aggressiivisia luonteeltaan. Palaavat toistuvasti paikallisen karjan kimppuun ja yksi ihmishyökkäyskin on tilillä", sanoi Jo session jälkeen. Now you tell me that!

Nämä aggreleopardit eivät ole niitä joita vapaaehtoiset + Johannes käyttävät kävelyllä. Kävelytettävät ovat vielä pentuja, tosin jo aika iso kokoisia. Nämä tapaukset ovat tulleet ranchille orvoiksi jääneinä ja fyysisesti huonossa kunnossa. Kuten caracalien kanssa, myös näiden kanssa Johannes on touhunnut koko niiden keskuksessa olon ajan. Leopardit tunnistavat Johanneksen äänen ja kävelytyksessä eläimet tulevat kutsusta hänen luokse. Kyseessä on kuitenkin kasvavia villieläimiä, ja vapaaehtoisilla oli selkeät rajoitteet - aivan kuten kesyyntyneen gepardin (Samira) tapauksessakin. Eläimet tulevat luo ja puskevat reittä vasten, ja niitä voi koskettaa ja silitellä. Mutta aina on pysyttävä "isompana" kuin eläin, muutoin primitiivireaktiona kiddy saattaa luulla ihmistä saaliiksi. Eli jos eläin seisoo – sinä seisot. Jos eläin menee makuulle voi kyykistyä sen viereen, mutta jos eläin nousee sinä nouset. Rauhallisesti. Lähestyminen aina edestä päin, eikä niitä saa koskea mahasta, rinnasta, leuan alta tai silittää lonkkalinjan takapuolelta. Ja riipumatta lajista kukaan ei saa mennä yksin aitaukseen.

Leopardien kävelytykseen osallistuu koko ryhmä ja porukan pitäisi pysyä koossa koko ajan, koska eläin etsii laumasta kadonneita sieluja – vaikka pentujen tapauksessa leikinomaisesti. Mutta se leikki sisältää terävät hampaat ja kynnet sekä uskomattomat voimat. Kun leopardit osoittavat toiminnallaan väijymisleikkejä, Johannes poikkeuksetta keskeyttää tilanteen. Ja kissat uskovat.

Vapaaehtoistyöntekijä saa valita viimeisen työpäivänsä ohjelman ja valitsin leopardikävelytyksen viimeiseksi eläinsessiokseni. Se oli parhaimpia hetkiä koko kahden viikon ajalta. Helle ei ollut vienyt voimia eläimiltä, ja aina mukana olevat kaksi koiraakin olivat Johanneksen lisäksi iskussa. Savannilla sijaitsevalla eläinten juomapaikalla koko kööri oli vauhdissa. Ennen sitä sattui kuitenkin tapaus joka pääsi Johannekseltakin ohi. Toinen leopardeista tuli puskemaan reittäni vasten ja vastasin silittämällä. Samalla eläin rojahti jalkojeni juureen siten että kengät jäi osittain sen alle. Tämä oli tilanne jota ei olisi pitänyt päästä syntymään, sillä koskaan mikään osa ihmisestä ei saisi olla eläimen alla. Mutta toisaalta lähietäisyydellä oleminen oli se mitä vapaaehtoiset olivat toivoneet leopardien kanssa ja Cheryl (Singapore) kysyikin heti kameraani valokuvausta varten. Samalla kun ojensin kameran tunsin että kissi alkoi pesemään housujeni lahjetta nuolemalla siitä paviaaninruokaa/pissaa/kakkaa/mangustin jättämää kanannahkahajuja tms. Johannes ei kuitenkaan pitänyt tilanteesta, ja hänen ohjeiden mukaan hivutin savannipläägät elukan alta pois. Tilanne ei sinänsä mielestäni mitenkään kauhu ollut, mutta kahden viikon perusteella tietämykseni oikeaan arvioon ei toisaalta riitäkään. Johanneksen reaktio kertoi muuta tilanteesta – ja olimmehan hänen vastuullaan.


Extratyö – what a yö
Vapaaehtoiset voivat siis ilmottautua "työajan" ulkopuolisiin töihin omasta tahdostaan. Näitä voi olla yö vartiotornissa tai autolla tapahtuva yökierto koko alueen aitauksen ulkopuolella jolloin vapaaehtoinen heijastaa voimakkaalla lampulla valokeilaa ympäriinsä merkiksi salametsästäjille että hereillä ollaan. Tai jobina voi olla yö nuorimpien paviaanien kanssa.

Kämppikseni saksalainen David halusi huoneeseemme heti tultuani yöksi paviaaneja. Kieltäydyin koska halusin oppia niistä enemmän, ja halusin että ne oppivat tuntemaan minut. Niinpä David buukkasi meidät yöäideiksi toiseksi viimeiseksi yökseni Namibiassa. Päätöksen jälkeen epäonnekseen huoneeseemme majoittui uusi tulokas ruotsalainen David jolta ei kysytty mielenkiintoa asiaa kohtaan. Otimme kaksi nuorinta eli  5- ja 6 kuukautta vanhat Shaunan ja Carolan yövieraiksi. Tiesin että Shauna oli rauhallinen kaveri ja Carola riiviö, joten David otti huolekseen Carolan. Shauna koko paviaanilaumannuorimpana hakee ihmisistä turvaa, ja kävelytyksissäkin se tulee rauhallisesti kainaloon tarkkailemaan muita. Mutta rehellisesti sanottuna normi-ilta olisi ollut poikaa ja pohjalla oli 15 kilometrin patikointi, joten yöunikin olisi kelvannut.

Puoltoista kuukautta keskuksessa ollut britti Gillian pesi jäppiset ja toi ne meidän huoneeseen. Shauna liimautui heti rinnuksiini ja lussutti tuttia unen rajamailla. Ei muuta kuin vaakatasoon ja homma oli händyssä. Carola sen sijaan piti hirveää äläkkää ja hyppi pitkin verhoja, kaappeja ja sänkyjä. Pelkäsin että myös Shauna herää samaan rulettiin. Paviaanien kanssa kommunikoidaan maiskuttamalla huulilla tai, kuulostaa ehkä asiasta tietämättömälle oudolta, mutta ex-töissä käytetyllä äännähtelyllä. Kommunikointi tuotti tulosta ja Carolakin rauhoittui. Omiin ilta- tai aamutoimiin pystyisimme poistumaan vuorotellen. Ja kun molemmat paviaanit olivat rauhoittuneet otimme vuorotellen molemmat serkut kainaloihimme jotta toinen pääsee pois huoneesta.

Valot pois. Shauna torkkui rintani päällä. Itse en pystynyt nukkumaan, mutta pikku hivuttamisella sain siirrettyä otuksen päältäni kokonaan pois jotta sain peiton päälleni. Makuupussi, kuten kaikki muukin irtaimisto, oli siirretty kaappiin lukkojen taakse. Housut ja takin kätkin yöksi patjan alle. Katsoin kelloa viimeisen kerran puolen yön aikaan ja nukahdin itsekin. Heräsin kahden aikaan kun Carola aloitti kiljumisen. David maiskutti, ölisi kuin apina, silitteli ja kulki rinkiä paviaani fleecen sisällä jotta elukka nukahtaisi. Ruotsalainen jupisi jotain sängyssään. Itse varmistin Shaunan tilanteen peiton alla vieressäni, kun pientä liikettä ilmeni. Shauna tarttui sormeeni jollain neljästä kädestään ja tasainen tutin lussutus kertoi rauhasta. Myös saku sai olentonsa hiljaiseksi. Mutta vain hetkeksi. Sonta oli nimittäin housussa. David nousi jälleen ylös sängylle istumaan ja aloitti vaippojen vaihdon. Kukko kiekuu pihalla. Nyt se ei haittaa.

Paviaaneille pistetään kaksi vaippaa päällekkäin ja ne on suunniteltu nimenomaan paviaanien käyttöä varten. Niissä on reikä hännälle ja vaipan kiinnitys tapahtuu tiukkaotteisella tarralla. Koska svedu oli kuitenkin sivullinen uhri, vaipan vaihto tapahtui taskarin valossa. Autoin Davyä näyttämällä omasta sängystä kahden metrin päästä valoa jotta hänellä olisi kaksi kättä käytettävissä vaativaan suoritukseen. Häntä läpi viillosta – vimmattua elukan huitomista ja räpellystä. Ne ei oikein tykkää jos luikkua sorvaa ja väntää. Vaipan ujutusta Carolan ympärille. Ei onnistu. Uusi yritys. Jeh. Onnistui. Ei sittenkään. Carola repi vaipan irti. David paini saksalaisen itsehillinnän rajamailla. Hiki alkoi kiiltämään kasvoilla. Itse painin räjähdänkö ääneen nauramaan vai en. Pidättelyä. Meinasi tulla omiin ilman vaippaa mutta sain äänen pidettyä pois, mutta kroppa hytisi äänettömästä naurusta sen verran että kyljessäni Shauna heräsi. Äkkiä pari silitysliikettä ja tutti johonkin aukkoon peiton alla. Rauhoittui.

"I give up", totesi David ja paiskasi vaipat nurkkaan. Virhe, vaikka tilanne hetkeksi rauhoittuikin. Mother-David oli nyt toilet-David. Paviaani virtsasi peiton alla Davyn rintamukselle. Missä vaipat? Uusi yritys. Otin Led Lenserin ja valaisin pariskunnan operaatiota. Häntä vaipan läpi. Paviaani kiljuu, ruotsalainen kiråilee. Mutta homma onnaa! Vaipat on lopulta Carolan ympärillä. Peace man. Puoleksi tunniksi. Carola oksentaa. Kuiskaan hiljaa Davidille kyssärin että pistikö se dödöä kainaloon illalla? "Ja", vastaa David. Virhe. Nehän sano että unohtakaa äitiyöksi dödöt. Niksmanni tunkee Carolan fleecensä sisään ja lähtee kylppäriin pesemään puket fleecen ulkopuolelta. Palaa sadatellen mutta Carola sentään nukkuu. Kello on puoli viisi aamulla. Shauna herää ja könyää peiton alta pois. Koittaa hypätä pois sängystä mutta saan lennosta kiinni, ja tungen otuksen takaisin peiton alle. Tutti on hukassa. Kierrätän kättä ympäri sänkyä kunnes löydän kainalostani lussun. Tarjoan sitä paviaanille ja se kelpaa. Rauha maassa kun työnnän vielä käteni tarrattavaksi. Olen ylpeä Shaunasta. Mutta oma uni on mennyttä. Loikoilen horteessa kunnes tunnen että Carola hyppää sänkyyni. Samalla Shauna herää ja mitään ei ole enää tehtävissä. Kiipeily ja tivoli alkaa. Väsymyksestä nauramme Davidin kanssa mutkalla kun kumpikin paviaani hyppää svedun niskaan ja kampeaa peittoa pois. Englannin ja Ruotsin sekaista sadattelua kuuluu peiton alta ja äkkinäisiä liikkeitä paviaanien hätistelemiseksi. Ja sehän innostaa eläimiä vai lisää.

Luovutan itsekin ja nousen ylös. Huikkaan saksalaiselle paviaanisoturille että menen aamutoimille enste. Homma ok. Ja David poistuu samoissa aikeissa palattuani. Samalla hän käy valmistamassa paviaaneille aamuruoat, eli täyttämässä tuttipullot, sekä tuo lisää vaippoja ja pyyhkeitä. Jäbät on nälkäsiä ja pullot tyhjenevät hujauksessa. Kello alkaa olemaan seitsemän ja sovimme että menen enste aamupalalle. Tilanne vaikuttaa ok:lta. Palaan pikaiselta aamupalalta. Helvetti irti. David oli vaihtanut vaipat ja Shaunan kanssa ei kaikki ollut mennyt putkeen. Kämpässä hirveä löyhkä. Shauna pyrkii syliini kiipeämällä jalkaani pitkin ylöspäin. Koitan hätistellä keskinäistä luottamusta koitellen. Shauna ei luovuta, vaan tarrautuu käsivarteeni kaikilla neljällä raajalla. Eläin päästää irti mutta istuu jalkaterän päälle, ja ottaa tiukan liftiotteen säärestäni. Svedu poistuu huoneesta. "Maybe we need help." Totta, veli saksalainen. Lähden pitkin harppauksin hakemaan prota. "Gillian, Gillian. Shaunalla on nro 1 housussa, ja puntti vuotaa – pahasti. Voitko auttaa?" Retoorinen kysymys. Totta kai voi. Gillian ottaa tottuneesti elukat pyyhkeiden sisälle ja poistuu kylppäriin. Samaan aikaan me Davidin kanssa hoidamme asiat mitä hän oli menossa tekemään, eli syöttämään neljä muuta babybaboonia. Syöttö onnistuu ja pääsimme eroon yövieraista, mutta huone on hirveässä kuosissa. Svedu on pölliny vessasta ilmanraikastinsuihketta ja ruiskuttaa reilulla kädellä. Ei auta. Paviaanin ulosteen haju on läpitunkeva. Meinaan pyyhkäistä nenääni hupparin hihaan mutta resorissa on Shaunaa. Tarkemmin katsoen niin myös kengissä, housuissa ja muualla hupparissa. Kiroan Suomeksi. "What", vastaaDavid. "Sitä vaan että katso noita verhoja, kaappeja, sänkyvaatteita." Edessä olisi viimeinen koko päivä keskuksessa ja saisin valita tehtävät. Olin ajatellut olla vain kissojen kanssa. Ei onnistu. Ilmoitan henkilökunnasta Carollille että skippaan aamupäivän kissareissut ja pesen kamoja jotta ne ehtii kuivua ennen pakkaamista. Vapaaehtoisille tarjottu bushmanien pesulapalvelu kun ei kerkiäisi palauttaa kamojani ennen kuin lähden. Iltapäivällä olen leopardien kanssa.


Elo yleensä
Saavuttuani Naankuseen majoituin huoneeseen jossa oli ranskalainen, britti ja saksalainen. Tätä auvoa kesti neljä yötä, kunnes minut ja saksalainen David siirrettiin uusien tulokkaiden tieltä telttamajoitukseen. Teltta oli luxus-luokkaa mutta se ei poistanut niitä tosiasiota että valo on ihan kiva, suihku ja vessa samassa rakennuksessa on ihan nasta homma ja sisällä lämpö on just sitä mitä ulkonakin. Lisäksi teltta sijaitsi piha-alueen ulkopuolella keskellä savannipusikkoa. Ja totta kai telttailun ajaksi sattui reissun kylmin jakso.  Ekana yönä desimaali-Davidin mittarit näyttivät 11,2 astetta miinusta ja se riitti hänelle. Hän mielummin nukkui jonkun huoneen hiekkaisella lattialla kuin hytisi teltassa. Näin olin yksinvaltiaana teltassa kolme yötä. Hyvä makuupussi takasi lämmön yöksi, ja valon sain kun heijastin Led Lenserillä valkoisen paperinkautta valoa laajemmalti telttaan. Jopa kirjan lukeminen onnistui mutta sormet jäätyivät pussin ulkopuolella. Aamuisin vesipullot ja aurinkovoiteet olivat jäässä mutta kannustus auttoi. Könyttyäni aamupalalle porukat antoivat aplodit. Leikin coolia ja totesin että tämä on kuin kotona Suomessa. Tosiasiassa pussista ulostulo pakkaseen oli karmea. Toisaalta koin telttamajoituksessa hetkiä joita en unohda koskaan. Toisena telttayönä leijonat alkoivat karjumaan. Tiesin aiemmin käytyjen keskustelujen perusteella että toisella naarasleijonista on kuumotus päällä, ja se aiheuttaa hämminkiä leijona-aitauksessa. Yhden aikaan yöllä kuuntelin leijonien karjuntaa ja kampesin itseni ulos teltasta. Ulkona vääntäydyin takaisin makuupussiin ja istahdin retkituolille teltan edustalle. Uskomaton taivas, leijonien vimma – kuuntelin ja katselin show'ta aikani kunnes kuninkaat hiljenivät. Tovi, jota en unohda koskaan. Tuon yön jälkeen en enää leijonien yöääntelyä kuullut ja taloon muuttokin tuli eteen. Jälleen Davidin kanssa samaan huoneeseen, ja toinen David Ruotsista tuli loppupäiviksi myös kämppikseksi.

Eläminen tällaisessa kommuunissa ei sovi kaikille. Välillä on suihkukielto veden vähyyden vuoksi. Toisinaan suihkusta tulee vain kylmää vettä, tai vettä ei ollenkaan. Tuuli kuljettaa hienojakoista punaista hiekkaa joka paikkaan. Vaatteet ja ukko on välillä hirveässä sotkussa. Päivä voi olla rankkaakin työtä ja jokainen pitää itse huolen hygienistaan. Keittiö on katettu mutta muuten avoin ulkotila, ja siellä tapahtuu kaikki syöminen. Tämä tarkoittaa että vapaasti ranchilla liikkuvat strutsi, antilooppi, mangustit, kalkkunat, kanat, kukot, pahkasika, normisika, vuohet ja tietenkin savannin linnut pääsevät käsiksi esim. ruokailuvälineisiin. Käsiantibakteriageelit ja ruokailuvälineiden pesu on siis arvossaan, vaikka tietysti ruokailuvälineet ovat hyllyssä tiskattuna. Mutta vartioimatta.

Lauantaina työt loppuvat puolilta päivin. Henki on se, että kaikki auttaa kaikkia vaikka oman ryhmän tehtävä olisikin jokin toinen. Koko ranchin hommat pitää saada tehdyksi niin nopeasti kuin mahdollista, jotta kaikille jää myös vapaa-aikaa mahdollisimman paljon. Lauantai-iltapäivä meni huokastessa ja ilta bilettäessä. Mainitussa keittiössä on nuotiokatos ja jokaisena arkipäivänä päivällisen jälkeen notskille kokoonnutaan höpöttelemään, ja samassa paikassa lauantaisin väännetään nupit kaakkoon. Tuolloin myös koko avainhenkilökunta tulee karkeloihin mukaan, ja ainakin niinä kahtena kertana kuin itse olin mukana, henkilökunta teki bbq-hengessä sapuskat vapaaehtoisille. Keskuksen kauppa on auki ma ja to, jolloin kaikki roudaa olutta varastoon lauantaita varten. Tai toisinaan arki-iltojakin varten jos on aihetta. Arkena hiljaisuus on säädetty klo 22:een, mutta sitä kelloaikaa en normaalisti ollut enää näkemässä, koska yleensä iltayhdeksältä oli unimatti vallannut tämän ukon, kuten useimmat muutkin.

Sunnuntai on mainitun food prepin jälkeen totaalirelausta, ellei ole ilmottautunut retkille jolloin ruokashow'kin jää pois. Itse ilmottauduin ekalle sunnuntaille visiitille kaupunkiin. Koulun opettaja Hilma oli kuitenkin ehdolla viimeiselle vapaalle paikalle bussiin, ja hän sinne lopulta menikin. Tuo kyseinen retki päättyi surkeasti kun bussi joutui onnettomuuteen. Tiessä ollutta kuoppaa väistäessään tien pehmeä reunus oli pettänyt alta, ja bussi meni katon kautta ympäri. Vehe meni lunastukseen, ja nähtyäni bussin ihmettelin miten vähäisin vammoin porukkamme selvisi. Lasisirpaleiden tekemiä haavoja, neljälle niskatuki kolmeksi päiväksi, mustelmia ja linkkaavia ihmisiä - sekä yhden sunnuntai-illan järkyttyneen hiljainen tunnelma. Bussi oli vain kuukauden vanha ja se taisi pelastaa porukat pahimmalta. Omaa ryhmääni onnettomuus kohteli kaltoin koska kuudesta neljä oli tuossa bussissa mukana.

Sitkeästi ilmottauduin seuraavan viikon sunnuntaille uudelleen kaupunkiretkelle, mutta sitä ei toteutettu koska korvaavaa bussia ei löytynyt. Elokuu on turismin osalta Namibiassa vilkkainta aikaa, ja kaikki bussit olivat varattu. Mikä näkyi myös lauantaisin Naankusessa vierailevina joukkioina. Omalta osalta hengähdykset leirin ulkopuolella jäi siis toteutumatta, mutta ilmoja piisasi ja mikäs on lueskellessa ja kuunnellessa musaa napeista. Ja ainahan on suosikit, eli mangustit ja leopardi-Samira välittömässä läheisyydessä, joiden kanssa voi viettää sellaista aikaa joka ei ole ihan arkipäivää napapiirin lähellä.

Kaikkinensa koko kahta viikkoa en vaihtaisi mihinkään. Edellä on kuvattu osa tapahtumista ja esim. unohtumaton vierailu bushman-lasten koulussa vaatisi oman stoorinsa.  Ennakkoon Naankusesta tullut viesti että odota odottamatonta, on juuri oikea luonnehdinta. Vaikka porukkaa tuli ja meni koko ajan, yhteinen henki pysyi. Ihmiset ottivat vastaan loistavasti ja kuten totesin henkilökunnasta Gilalle, kun hän heitti minut lentökentälle, että nyt ymmärrän intohimosta jotakin asiaa kohtaan paljon enemmän ja sen mitä on 24/7-sitoutuminen. Ja tittelit, ikä, kansallisuus – mitä ne ovat?

Lue myös: http://lahjeketjunvalissa.blogspot.com/2010/10/vapaaehtoisena-namibiassa-osa-2.html