Kaupan jonossa kuulee usein mummokeskustelun joka päättyy: ”Sitä on liikkeellä”, oli sitten vastapuhujalla käsi kipsissä kaatumisesta tai töötti punaisena niistämisestä. Mutta eipä arvaakaan epidemiamummo, että tautiselle löytyy parannusta jos ostoslistalla on vasemman jalan sukka, käsipyyhe, ilmastointiteippiä ja vodkaa.
Keuhkoputkentulehdus
Istuskelin parturissa tänään operoitavana ja viereisessä asiakastuolissa istui lääkäri (made in RUS, job in OYS). Koska sää ja pakkaset oli jo käsitelty parturoijani kanssa, jäi puheenaiheista jäljelle enää sairaudet. Tässä vaiheessa naapuriasiakas yhtyi puheeseemme. Hän esitteli itsensä lääkärismieheksi, ja visvasyylän ja sankkerin jälkeen pääsimme keuhkoputkentulehdukseen eli bronkiittiin. Antibioottien sijaan lääkäri kertoi ja kehotti käyttämään vodkaa parannuskonstina. Teille yhteiskunnan rahojen perässä kuolaaville tiedoksi: Kela ei sponsoroi tätä lääkeostosta. Tarkistin asian.
Niin, se parannus.
Ota käsipyyhe tahi vastaava kangaspala, ja kastele se vodkalla. Riisu oloasun yläosa pois, ja levitä vodkalla kostutettu kangas rintasi päälle. Alkoholi imeytyy nahkasi läpi riivauksen aiheuttaneeseen tulehdukseen, ja kohta aariat irtoaa rykimättä. Muutoinkin oloksi tulee lämmin ja miellyttävä.
Vilustuminen
Voit tietenkin käyttää vilustumiseen perinteisiäkin konsteja kuten c-vitamiineja, kuumaa juomaa tai valkosipulinkynnen tunkemista nenään, mutta vasemman jalan sukka korvaa kaikki edellä mainitut. Kansanperinne nimittäin kehottaa käärimään perinteisesti huonommaksi jalaksi kutsutun vasemman jalan sukan kaulan ympärille vilustumisen oireiden parannuskonstina. Toiveissa tietenkin on, että käytössä olisi malli ”polvisukka”, koska nilkkasukan kääriminen kaulan ympärille saattaa aiheuttaa hengenahdistusta. Ellei kyseessä ole erityisen ohut kaula tai paksu nilkka.
Syylä
Jeesusteippi, jesari, roudarinteippi...rakkaalla lapsella on monta nimeä. Nyt sen voi lisärakkauden osoituksena nimetä myös syyläteipiksi. Oulun Yliopistollisen sairaalan ihotautien erikoislääkärin Riitta Palatsin vahvistamana ilmastointiteippi vapauttaa raihnaisen syylistä. Jäädyttäminen tai laserpoltto saattaa hoitokeinona kalvaa jo etukäteen kehittymätöntä ihmistä, mutta sitä ei tee jeesusteippi lapselle. Ja sitä paitsi jokaisella vastuullisella isällä ja Ford-kuskilla on kotona jesaria.
Toimi siis näin jos syylä pulpahtaa pintaan.
Leikkaa teipistä sopiva pala syylän peittämiseen. Lausu jäähyväiset kasvaimelle, ja pidä teipin palaa syylän peittona kuusi päivää. Poista teippi ja liota syylää lämpimässä vedessä, mutta varo hukkumista jos syylä on nenässä.
Laita uusi jesaripala syylän päälle ja jatka hoitoa kaksi kuukautta, tai kunnes syylä on ottanut ritolat.
Haittapuolet teippihoidossa ovat vain kosmeettisia, jos syylä kukkii tautisen paraatipuolella. Mutta siitäkin huolimatta ja testattuna jeesusteipin käyttö parannuskeinona on varmempi kuin esim. mainittu jäädytyshoito.
(Lähde: yle.fi/akuutti/arkisto2002)
p.s. Jos vodkasta jäi hoidon jälkeen yli, voit käyttää sitä lumehoitona mihin vain tautiin.
Jos taas sukkien kohdalla käy niin, että vasemman jalan sukat kerääntyvät lääkekaappiin ja jäljelle jää oikean jalan sukkia, voit kiepauttaa joka toisesta oikean jalan sukasta sisäpuolet ulospäin, jolloin niistä tulee vasemman jalan sukkia. Ja näin voit tasata vajaaparit.
Jeesusteipistä ei voi jäädä yli, koska se on kuin kansalaisen käyttötili: aina on hyvä olla pahan päivän vara.
Terve!
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
tiistai 8. helmikuuta 2011
Unohtumattomia leffahetkiä.
Olen väsännyt tähän blogiin reilu 30 kirjoitusta, mutta en vielä yhtään leffa-aiheista, vaikka kyseiseen taiteenlajiin olenkin hurahtanut pahemman kerran. On aika paikata aukko ja purkaa aihetta leffojen aiheuttamien fiilisten kautta.
Tässä tapauksessa lähdemateriaalista on runsauden pulaa, koska niin moni leffa on jättänyt muistijälkensä. Lista voisi olla lukijan kannalta tappavan pitkä, joten nostan vain muutaman esille ja lopuksi The Kohtauksen.
Muistin pohjalta
Tässä tapauksessa ei ole varsinaisesti kyseessä yksittäinen elokuva, vaan ensin oli kirja sen jälkeen filmi. Molemmat muodot ovat kuitenkin syöpynet ikiajoiksi muistiini. Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeli oli nöössinä ykkönen kaikkine sattumuksineen. Possujen humaltuminen käyneistä marjoista joita Eemeli pekoneille syötti ja verenmyrkytyksen kourissa kärvistelevän renki-Aatun roudaaminen lumimyrskyssä lasarettiin, olivat suosikkipätkiä.
Eemelille vain sattui ja tapahtui, vaikka lähes poikkeuksetta tarkoitus oli hyvä. Ja aina rangaistusvaja kutsui johon Eemeli suljettiin veistämään puu-ukkoja. Tosin vaja oli myös suoja isää vastaan. Eemeli sulki vajan sisältä ja äiti ulkoa – näin pukarit eivät päässeet käsiksi toisiinsa.
Vaahteramäen Eemeli asettuu minulle muistoissa kotiympäristöön Oulun Karjasillalle ja poikkeuksetta helteisiin kesiin – ja vanhempien sisarusten kommentteihin siitä että muistutan Eemeliä, tai ainakin sitä näytellyttä Jan Ohlssonia. Nostalgiaa.
Tykimpää kamaa
”Do you feel lucky. Well do ya, punk?” Omalla kohdalla Emil Svenssonista on pitkä matka Dirty Harryyn, vaikka ajallisesti molemmat filmit julkaistiin samana vuonna 1971.
Likainen Harryn muistan astuneen kuvioihini vasta kun VHS-vehkeet alkoivat ilmestymään koteihin. Joka tapauksessa muistot Dirty Harrystä kulminoituvat edellä esitettyyn repliikkiin. Oli se niin cool ukko. Likaisen Harryn jälkeen oli nähtävä kaikki sarjan leffat.
Karu maneeri
Taksikuski-leffa on jäänyt mieleeni vain ja ainoastaan yhden kohtauksen ansiosta. Robert De Niron esittämä henkilö varjojankuttaa peilille että puhuuko tämä hänelle. Nyt jälkeenpäin kohtauksesta on bongattavissa De Niron maneereita, mutta se ei poista elokuvan arvoa, ja sen jättämää muistijälkeä.
Sammakoita taivaalta
Magnolia on hyvä leffa. Niin hyvä, että on vaarallista irrottaa siitä yhtä pätkää. Absurdi kohtaus, missä taivaalta sataa sammakoita, muistan herättäneen hillittömän naurupyrskäyksen. Irrallisena pätkänä se näyttää viston ihmisen aikaansaannokselta, mutta jollakin tavalla ko. kohtaus vain on jäänyt mieleen. Toisin kuin useimmat muut aivopoimuihin porautuneet filmin pätkät, tämä ei linkity aikaan tai paikkaan. Muistan vain sen aiheuttaman reaktion.
Pornoa ja poppia
Yksi kaikkien aikojen elokuva on mielestäni Boogie Nights. Se parodioi pornoleffateollisuutta ja staran nesteen nousua kuuppaan. Leffan casting on yksi kaikkien aikojen paras, kun otetaan aihe ja sen käsittelytapa huomioon. Burt Reynolds oli revästy itseironisesti naftaliinistä elähtäneeksi pornoleffamoguliksi, ja Marky Markissa menestystä maistamaan päässyt Mark Wahlberg teki roolin jolla jatkotyöt lunastettiin. Kumpikin äijä ironisoi itseään tavalla jota mustan ja huonommankin huumorin ystävä voi vain kunnioittaa. Koko pläjäyksestä on parhaiten jäänyt mieleen – ei pornoilu – vaan Dirk Digglerin (Mark Wahlberg) yritys lunastaa pornoilun tuoman hypetyksen voimalla paikka huipulta myös poppiukkona. ”Manageria” esittäneen John C. Reillyn jammailu studiossa on jotain uskomatonta ja kohtaukseen on kerätty kaikki se mille tänä päivänä virnistelemme 80-luvusta.
The Kohtaus
Hyvän biisin, elokuvan tai minkä tahansa hyvän tunnistaa siitä että karvat nousee käsivarressa pystyyn. Ja karvat ei valehtele. Syvä joki on ahdistava elokuva, mutta kontrastina alituiselle piinalle elokuvaan on istutettu The Kohtaus joka antaa toivoa. Siinä päähenkilöt kohtaavat syvällä metsässä paikallisia, ja joukossa on jälkeen jäänyt poika. Yhteistä puhuttavaa kieltä ei ole, mutta se löytyy soittimista.
Tämäkin leffa ajoittuu henkilökohtaisesti aikaan jolloin ääni muistutti käkikellon valmistajan harrastejodlausta ja finni nenässä oli maailman romahdus. Elokuva tosin oli valmistunut jo Eemelin aikoihin 1972. Jätkien kanssa tätä katsottiin, ja sen jälkeen katsottiin uudelleen.
The End
Tästä listasta jää pois ikuinen suosikkini eli Chaplin, Kummisedät ja ties mitä tuoreempaakin ylihyvää. Edellä olevat ovat lähinnä kohtausten vuoksi muistiin jääneitä leffoja, eikä missään nimessä henkilökohtainen elokuvien TOP-lista. Se on asia erikseen, ja kenties siihen joskus palaan...
Esille nostamistani leffoista lisää asiaa ja arvioita:
Vaahteramäen Eemeli
Likainen Harry
Taksikuski
Magnolia
Boogie Nights
Syvä joki
Tässä tapauksessa lähdemateriaalista on runsauden pulaa, koska niin moni leffa on jättänyt muistijälkensä. Lista voisi olla lukijan kannalta tappavan pitkä, joten nostan vain muutaman esille ja lopuksi The Kohtauksen.
Muistin pohjalta
Tässä tapauksessa ei ole varsinaisesti kyseessä yksittäinen elokuva, vaan ensin oli kirja sen jälkeen filmi. Molemmat muodot ovat kuitenkin syöpynet ikiajoiksi muistiini. Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeli oli nöössinä ykkönen kaikkine sattumuksineen. Possujen humaltuminen käyneistä marjoista joita Eemeli pekoneille syötti ja verenmyrkytyksen kourissa kärvistelevän renki-Aatun roudaaminen lumimyrskyssä lasarettiin, olivat suosikkipätkiä.
 |
Tykimpää kamaa
”Do you feel lucky. Well do ya, punk?” Omalla kohdalla Emil Svenssonista on pitkä matka Dirty Harryyn, vaikka ajallisesti molemmat filmit julkaistiin samana vuonna 1971.
Likainen Harryn muistan astuneen kuvioihini vasta kun VHS-vehkeet alkoivat ilmestymään koteihin. Joka tapauksessa muistot Dirty Harrystä kulminoituvat edellä esitettyyn repliikkiin. Oli se niin cool ukko. Likaisen Harryn jälkeen oli nähtävä kaikki sarjan leffat.
Karu maneeri
Taksikuski-leffa on jäänyt mieleeni vain ja ainoastaan yhden kohtauksen ansiosta. Robert De Niron esittämä henkilö varjojankuttaa peilille että puhuuko tämä hänelle. Nyt jälkeenpäin kohtauksesta on bongattavissa De Niron maneereita, mutta se ei poista elokuvan arvoa, ja sen jättämää muistijälkeä.
Sammakoita taivaalta
Magnolia on hyvä leffa. Niin hyvä, että on vaarallista irrottaa siitä yhtä pätkää. Absurdi kohtaus, missä taivaalta sataa sammakoita, muistan herättäneen hillittömän naurupyrskäyksen. Irrallisena pätkänä se näyttää viston ihmisen aikaansaannokselta, mutta jollakin tavalla ko. kohtaus vain on jäänyt mieleen. Toisin kuin useimmat muut aivopoimuihin porautuneet filmin pätkät, tämä ei linkity aikaan tai paikkaan. Muistan vain sen aiheuttaman reaktion.
Pornoa ja poppia
Yksi kaikkien aikojen elokuva on mielestäni Boogie Nights. Se parodioi pornoleffateollisuutta ja staran nesteen nousua kuuppaan. Leffan casting on yksi kaikkien aikojen paras, kun otetaan aihe ja sen käsittelytapa huomioon. Burt Reynolds oli revästy itseironisesti naftaliinistä elähtäneeksi pornoleffamoguliksi, ja Marky Markissa menestystä maistamaan päässyt Mark Wahlberg teki roolin jolla jatkotyöt lunastettiin. Kumpikin äijä ironisoi itseään tavalla jota mustan ja huonommankin huumorin ystävä voi vain kunnioittaa. Koko pläjäyksestä on parhaiten jäänyt mieleen – ei pornoilu – vaan Dirk Digglerin (Mark Wahlberg) yritys lunastaa pornoilun tuoman hypetyksen voimalla paikka huipulta myös poppiukkona. ”Manageria” esittäneen John C. Reillyn jammailu studiossa on jotain uskomatonta ja kohtaukseen on kerätty kaikki se mille tänä päivänä virnistelemme 80-luvusta.
The Kohtaus
Hyvän biisin, elokuvan tai minkä tahansa hyvän tunnistaa siitä että karvat nousee käsivarressa pystyyn. Ja karvat ei valehtele. Syvä joki on ahdistava elokuva, mutta kontrastina alituiselle piinalle elokuvaan on istutettu The Kohtaus joka antaa toivoa. Siinä päähenkilöt kohtaavat syvällä metsässä paikallisia, ja joukossa on jälkeen jäänyt poika. Yhteistä puhuttavaa kieltä ei ole, mutta se löytyy soittimista.
Tämäkin leffa ajoittuu henkilökohtaisesti aikaan jolloin ääni muistutti käkikellon valmistajan harrastejodlausta ja finni nenässä oli maailman romahdus. Elokuva tosin oli valmistunut jo Eemelin aikoihin 1972. Jätkien kanssa tätä katsottiin, ja sen jälkeen katsottiin uudelleen.
The End
Tästä listasta jää pois ikuinen suosikkini eli Chaplin, Kummisedät ja ties mitä tuoreempaakin ylihyvää. Edellä olevat ovat lähinnä kohtausten vuoksi muistiin jääneitä leffoja, eikä missään nimessä henkilökohtainen elokuvien TOP-lista. Se on asia erikseen, ja kenties siihen joskus palaan...
Esille nostamistani leffoista lisää asiaa ja arvioita:
Vaahteramäen Eemeli
Likainen Harry
Taksikuski
Magnolia
Boogie Nights
Syvä joki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)