Insinöörin ja luovan evoluutio.

Todettakoon alkuun, että jos koko kellotaulu edustaa koko maailman olemassaolon aikaa ja ihmisten aika on siitä viimeiset neljä minuuttia, niin tämä tutkimus ajoittuu kellotaulun kahteen viimeiseen sekuntiin parille viime vuosikymmenelle.

Ryhti.
Insinööri saavutti evoluution huipun 90-luvun lopussa, jos ryhti on mittari. Liian lyhyiden farkkujen vyölenkeissä roikkui kännykkäkotelo ja toisella puolella kroppaa lukkorenksussa lonkalla kilahteli katu-uskottavasti julmettu nippu avaimia.
Nyt avaimet ovat siirtyneet kaulanauhaan avainläpykän ja kulkukortin muodossa. Kännykkä on pienentynyt mutta siirtynyt kropassa ylöspäin Dressman-paidan rintataskuun. Näistä applikaatioista ei paljoa painoa muodostu, mutta sen verran kuitenkin että ryhti on muuttunut evoluutiomittarissa askeleen taaksepäin kumaraan. Myös käsien asento on muuttunut siten, että ne roikkuvat sivulla kämmenet taaksepäin. Kämmenet housujen saumanauhassa ovat pakkoarmeijan myötä muisto vain.

Ikävä sanoa, mutta luova on kokenut pääosin saman kohtalon. Ennen AD seisoi ainakin osan työajasta valopöydällä askartelemassa. Nyt lay out työstyy digisti samassa asennossa kuin insinöörin koodailu. Kämmenet sentään heiluvat vielä torson sivulla ryhdikkäästi peukalot eteenpäin.
Tuotanto-AD:n kohtalo on paljon parempi, koska hän istuu tai seisoo kun AD niin sanoo. Copystä ei kannata tässä yhteydessä puhua mitään, koska hän kuitenkin kiistää kaiken ja tietää mielestään paremman teorian. Vaikkei tiedäkään.

Habitus.
Insinööri oli ennen luomakunnan kruunu. Nyt vain klaava. Rennonletkeyttä tavoittelevan inssin kesäpaidassa luki ennen ”Connecting people” ja nyt paidanomistaja julistaa matalasuhdanneangstiaan jonku halpacopyn sloganilla ”Go hack yourself.”
AD on tietenkin Superman, ja sen hän myös julisti lyhythihaisessa t-paidassaan. Sama Superman-logo on edelleen voimissaan, mutta nyt t-paidan hihat ovat pitkät.
Ennen nais-AD:llä oli päällä mustaa ja niin on edelleen. Koristelu löytyy nahkasta tatuoinnin muodossa. Tosin mustana sekin. Katu-uskottavuusbarometri on AD:llä siis vakio sukupuolesta huolimatta. Copystä ei kannata tässä yhteydessä puhua mitään, koska hän kuitenkin kiistää kaiken ja tietää mielestään paremman teorian. Vaikkei tiedäkään.

Iskussa.
Aikaa ennen IT-kuplaa miesinsinööri pokasi mimmejä baarista kyselemällä haluaako hän pidellä hänen Ferrarin avaimia. Ei halunnut. Parin tahi kolmen menestyksekkään yön ja kahden vuosikymmenen jälkeen insinööri kyselee, että haluaako hän pidellä hänen kakkosautonsa avaimia koska Ferrarin ei uskalla. Ei halunnut. Tiedossa oli että Ferrari oli ollut myynnissä vuodesta -97 saakka, ja se oli rääkätty päreiksi kiitos 90-luvun lopun uusien suojatiekorokkeiden. Eikä niitä osamaksujaan oltu maksettu. Poks, kupla puhki.
Luova ei ole koskaan pokaillut. Häntä pokaillaan. Sukupuolesta riippumatta.

Tulevaisuus.
Pahoin pelkään että insinöörin ja luovan tulevaisuus on samalla janalla. Paitojen julistama angsti ja luovan tatuoinnit edustavat samaa maata.
Pokailuvastuu on insinöörillä ja luova vastaa ”ynf”, joka vetoaa tulkittavuudessaan insinöörin totuuden peittelyyn.
Etukumaruuden kehitys ajaa molemmat lahkot takaisin metsään – ei kiivetäkseen jälleen puuhun, vaan kerätäkseen yhä roikkuvimmilla käsillään marjoja ja sieniä. Varsinkin sieniä.

Sohvaperuna mullassa.

Kaikkea on kokeiltava. Perunan viljelyäkin.

Huomasin kesän alussa että kotona käyttämättömänä makaavat potut (lat. Solanum tuberosum) olivat alkaneet itää. Samaan aikaan Sohvaperunat ry:n hengessä sohvalla itsekin lojuessani, livahti mieleen että maahanhan nuo on saatava. Kun vielä taajamakyltin tuolla puolen on sopiva multa-aluekin tarkoitusta varten. Suotuisan landladyn luvalla uuden lajikkeen kasvatus alkoi 1.7. 2011.
Näistä tulisi – ei mitään kesän alun trendipelleilyä eli varhaispottuja vaan – tunteella kasvatettuja myöhäisperunoita.

Itupuoli ylöspäin ettei kasva väärään suuntaan.

Oikeaa lannoitetta scheissen puhumisen sijaan.

S-marketin pussi kouraan, kuokka toiseen ja tanakkaa iskua peltoon – ja itupottujen taiten asettelu vakoon. Potut auringolta piiloon ja kasvinviljelyn sielunveljien luo Amsterdamiin lomareissulle. Levätköön itupottu kotimaassa rauhassa ja tehköön ainoan palveluksensa ihmiskunnalle.

Kaksi viikkoa oli kulunut istutuksesta ja malttamaton tarkkailu tuotti vihdoin tulosta. Pottu on pinnalla 14.7. Tähän saakka kasvun kannustukseen oli käytetty vain scheiban puhumista, nyt oli aika ripotella oikeaa lannoitetta kasvun vahvistamiseksi.

Mutta mikä nimi selkeästi uudelle lajikkeelle joka oli itänyt kerrostalon keittiössä, kasvatettu scheibbelia puhumalla ja joutunut viimeiselle matkalleen marketin muovipussissa? Ratkaisu syntyi elokuvista, tietenkin. Töösästä tuuttasi  luukut levällään Paholaisen asianajaja eli Mökä-äijä himself. Al Pacino. Se olkoon pottulajikkeen nimi.  Finaalivaiheessa tosin Karl Malden oli myös vakava vaihtoehto, mutta kunnioitus jo edesmennyttä näyttelijää kohtaan ratkaisi asian.

Mökä-äijän tulppa.

Karl Malden

 











Kuukausi mennyt ja potun maanpäällistä elämää koristaa kukka. Muutama motivoiva sananen ja kuva todisteeksi. Kesä oli ollut lämmin, ja kun sadetta oli tullut sitä oli tullut kerralla saaveittain. Mitenkähän Al Pacinon laatu?

”Kukkiihan se perunakin”, sanoi appi kun poika miniän näytille raahasi.

 

 

 

 

 

 

 

Splendid!

Syyskuun alkua pukkaa ja potunvarret olivat kuihtuneet säälittäviksi rihmoiksi, jotka hädin tuskin pysyvät pystyssä. Hätä alkaa olla kädessä. Mätäneekö sato, varsinkin kun sadetta tulee harvasepäivä? Milloin Al Pacinot voi nostaa päivän valoon?
 

9.9.2011 se tapahtuu. 71 päivää sitten pitelin kuokkaa ja asettelin ituiset kasvikset maahan. Nyt oli aika tarttua ikiaikaiseen työvälineeseen uudelleen, ja katsoa mitä maa pitää sisällään. Satanut vesi oli piiskannut maan tiiviiksi tantereeksi ja kuokkaan piti antaa vauhtia jotta maata pystyi penkomaan. Työ oli kuitenkin tehtävä varoen, ettei yksikään Al Pacino vahingoitu. Jo mätänevästä potun varresta kiinni ja kiskaisu. Hoplaa! Sohvaperunaation tulos on kourassa. Multasena, mutta kuitenkin. Pottu. Mahtava, iso pottu. Maaomena. Al Pacino. Ja lisää. Jokaisesta varresta putkahtelee laatua.

Sato laariin ja pimeään odottamaan prosessin huipentumaa. Syömistä. Perunasalattia uutena vuotena, leffan painikkeeksi omatekosia lastuja, valkosipuliperunoita, ranskalaisia perunoita – nämä perunat ansaitsevat nauttimisen, ei vain tylysti keitettynä, vaan sohvaperunoimisen oikeassa muodossa. Rasvaisen livakkaasti nautittuna. Lisäkkeenään nakkeja, A-luokan makkaroita, puolivalmistelihapullia, olutta, muussatessa voisilmiä kaksin kappalein, voissa paistettuna kiiltävän säihkyviksi... Sohvaperuna on kasvissyöjä.

Amsterdam-kade.

Amsterdam sai minut kateelliseksi. Valtion holhous on ohutta ja se näkyy ihmisissä. Poikkeuksena toimivuudesta ovat lentoaseman vessa ja rautatieaseman tavaransäilytys.

Assat.
Aloitetaan retken ainoista pulssipaikoista. Rautatie- ja lentoasemasta.
Koska asuntolaivan huoneisto oli luovutettava klo 11, mutta lento Suomeen lähti vasta klo 19.55, oli matkatavaroista päästävä päiväksi eroon. Siispä rautatieaseman säilytystä kohti, koska illalla keskustan ja lentoaseman välinen matkakin tehtäisiin junalla (4.20 €/yhteen suuntaan). Kun matkatavarasäilytys oli löytynyt asemalta, olivat lähes kaikki lokerot varattuina ja käytävillä ryhmäkaaoksen kruunaamattomia ruhtinaita, japanilaisia laskemattoman paljon.

Rautatieaseman tavaralokerot from hell ilman japseja.

Lokeron lukituslogiikka on jotain uskomatonta. Työnnä laukku luukkuun, lojautat luukun oven kiinni ja kiireellä näppäilemään raha-automaatin näköistä härveliä. Maksuautomaatti tunnistaa juuri suljetun oven ja kohdistaa maksun siihen. Mutta jos paikalla onkin puoli Tokiota räpeltämässä ovia auki ja kiinni, on härmäläinen voimasana lähellä. Jos homma alkaa menemään omille nilkoille, niin omaa tavaraa sulkevan luukun ovi pompsahtaa kotvan kuluttua auki automatic. Omalla kohdalla maksoin jonkun japsin tavarasäiltyksen enste ja sitten omani. Dōzo.

Päivän laahustamisen ja matkatavaran säilytysloton jälkeen odotti Amsterdamin lentoasema Schiphol. Vilkas ja hyvät palvelut omaava asema oli lähtöpäivän keidas. WC:tkin kiiltävät puhtauttaan ja ovat automatisoituja – liiaksikin.
Vessan omaan kammioon istumaan ja Angry Birds kännystä ajanvietteeksi. Äänettömänä kuitenkin ettei naapurikopissa ihmetellä viserryksiä. Kesken varpustelun pönttö aloitti automaattihuuhtelun. Siinä tuli matkalaiselle kylmä kuuro kohti Etu- kuin Takatöölöä.  Siis KYLMÄ. Saatanallinen keksintö. Japaniassa antoi autopöntöt sentään mahdollisuuden itsesäätelyyn. Ole rotuveli/-siskoni siis nopea Schipholissa.

Asunto laivassa.
Amsterdamin matkan juttu oli majoitus asuntolaivassa. Etukäteen aiheesta ei paljon löytynyt käyttäjäkokemuksia, joten homma meni entiseen malliin ilman verkon luomaa etukäteistietoa. Valinta osui nappiin.

Houseboat Piano (ja Forte)

Normihotelliin verrattuna tilaa on paljon, ikkunoita saa auki ja tässä tapauksessa tekninen kalustus oli viimeisintä huutoa ja kylppäri tähtiluokkaa. Asuntolaivassa on tietysti myös oma sisäänkäynti.
Amsterdamissa on tarjolla houseboateja kanavat väärällään. Kohdalle sattui huhtikuussa valmistunut huoneisto ja sijainti kävelymatkan päässä keskustasta - ja kaikesta muustakin. Sijainti pääkanavan varrella toi mukanaan ohi lipuvia veneitä ja läheisen tien ääniä, mutta varsinkaan vesiliikenne ei häirinnyt. Päinvastoin. Porukat moikkailevat ohi mennessään ja asuntolaiva ei reagoi niiden

Pianon kylppäri

aiheuttamiin laineisiin keinumisella tai laituria vasten kolisemisella. Ja jos sorsat, haikarat ja nokikanta miellyttävät osta läheisestä kaupasta ylimääräistä känttyä fogeleille.
Sivukanavien varrella sijaitsevassa botskissa auto-ja vesiliikenteen pystyy eliminoimaan lähes totaalisesti pois. Houseboat Piano löytyi osoitteesta: http://www.amsterdam-houseboat.com/
Hotelleja löytyy edullisemmin kuin asuntolaivoja, mutta suosittelen varauksettomasti tätä majoitusmuotoa. Viisi yötä maksoi 900 euroa.
Asuntolaivan varauksen kanssa kantsii olla hyvissä ajoin liikkeellä koska esim. Piano on tällä hetkellä varattuna jouluun saakka. Omalla kohdalla löytyi kuitenkin sopiva rako reilun kuukauden varoitusajalla.

 

Syöntinen Amsterdam.
Yksi Amsterdamin odotettavista asioita on ruoka. Kaupunki on sulatusuuni johon on pakkautunut kokoonsa nähden väkeä ympärimaailmaa todella paljon. Tämä näkyy myös ravintolatarjonnassa. Kaupunki sinällään tuli nähtyä vajaassa viikossa aika hyvinkin, mutta ruoka ja rento meininki voisi ajaa uudelleenkin paikkakunnalle - jos matkailuperiaatteisiin kuuluisi mennä kahdesti samaan kaupunkiin. 
Ehdoton ruokailun ykköspaikka löytyi heti retken aluksi. Arfikkalaisravintola Semhar on pieni kulmaputiikki ja nököttää sivussa toimintojen keskipisteestä, mutta ruoka on taivaallista. Tai ainakin annos nimeltään African Surprise. Aika ärtsy pläjäys on kyseessä, mutta makua löytyy tulisuuden lisäksi. Kokki kantaa isokokoisen mystisen myssyn alla iso lautasen pöydälle. Lautasella on kasoja erilaista ruokaa ja reunoilla lojuu enjera-lättyjä joista revitään palasia, joilla puolestaan napataan liha- ja kasviskasoista nököjä kohti kyselyaukkoa. Eli kyseessä on sormiruokaa, paitsi että sormia suojaa lätynriekale. (http://www.semhar.nl/)

Semhar & African Surprise

Hollantilainen ruoka on puolestaan maalaismaista ja konstailematonta. Hapankaali on omittu Hollantiin lähes kansallisruoaksi ja sitä tarjoillaan eri muodoissa. Kokeilulaariin karttui Ravintola Moeder’s:in versio jossa pääruoassa hapankaali on veivattu pottumuussin sekaan. Ohessa oli kookas lihapulla, paistettua pekonia ja makkaraa. Äijäruokaa! Ja hyvää. (http://www.moeders.com/)
Amsterdamissa on myös liuta indonesialaisia, italialaisia, thaikku, kiinalaisia ja muita etnisiä ravintoloita. Yhtään pettymystä ei matka aikana tullut.
Sen sijaan öölitarjonta on suht’ yksipuoleista. Paikallista Heinekenia tarjotaan joka putiikissa.

Ravintola Moeder's & alkuruoka

Ja joitain muita merkkejä, mutta statistin roolissa.

 













Kade.
Amsterdam tunnetaan vapaamielisyydestään. On punaista lyhtyä ja ruohoa. Ottamatta kantaa noihin mainittuihin asioihin, tärkeämpi juttu on miten vapaus näkyy ihmisissä. Relaus näkyy ja kuuluu, mutta ei örvellyksenä ja brittimäisenä ääliö-öykkäröintinä. Porukat ajalee veneillään pitkin kanavia pikinikkimeiningillä grillien ja oheishyödykkeiden kanssa. Tasakaasupyöräilijät suihkivat kaupungilla ilman kypärää, ravintolan terassi tuntuu ylettyvän niin pitkälle kuin väkeä riittää, perhe ylläpitää raflaa koulukossista koiraan ja mummoon saakka  – mahtaa suomalaisella viranomaisnutturapäällä olla karvanlähtö lähellä tätä menoa katsellessa. Että olen kade tälle kansalaiselle vastuun antavasta meiningistä. Härmässä kun päättäjät ajattelevat edelleen että kieltämällä asiat paranevat. Sori. Nyt meni politikoinniksi, mutta täällähän kohta Suosikki painaa Soini-Räsäsiä seinäjulisteeksi. Onnea Suomi, nyt saat kaksi kahjoa yhden hinnalla.

Summa.
Amsterdam on design-kaupunki, se on antiumpimielinen, autoja siellä ei juurikaan tarvitse väistellä mutta pyöriä kylläkin, se on hyväntuulinen, siellä hyväksytään, Amsterdamin korkein kohta on 2 m meren pinnan yläpuolella, talot ovat vinoja, ja ahdaskin se on. Kaikkea ei voi saada mutta mitä rantasuolta voisi vaatia lisää?

Lisää Amsterdamin retkestä videokoosteena:

Turhauttava Oulu

Täytyy sanoa, että nyt lahje on kettingin välissä. Ja pahasti. Syynä Oulun johto ja kaikenmaailman tietäjät. Kauanko pitää asiaa paukuttaa, että tässä kaupungissa on omaakin osaamista? Luovilla aloillakin.

Eläkeläinen tuli taloon ja nosti haloon.
Voi jumalan pyssyt. Ouluun piti roudata ukko maan ääristä kertomaan mikä Oulussa mättää. Muutenhan täällä ei asioita uskota, ellei arvostelija tule tullista. Miten voi olla mahdollista että Oulun päättäjärevohka ei pysty näkemään asioita itse, tai kuulemaan samalla rannalta huudettuja kannanottoja? Nehän reissaakin meidän rahoilla pitkin maailmaa. Ehdotukseni on, että seuraavan reissun kohdalla kaupunginjohto joutuu itse ottamaan selvää kohteesta ja varaamaan itse matkat. Näin tuolle silmälappuiselle joukkiolle aukeaisi maailma, jossa matkailijat arvottavat kohteita suorilla palautteilla, pisteyttävät hotelleja, kertovat millainen kohdekaupunki käytännössä on. Jos sihteeri on vielä sattunut tuomaan samalle aamulle sopivat pullakahvit ja päivä on hyvä, hoksaa johtaja tsekata samasta palvelusta tietoa mitä Oulusta sanotaan. Miten ulkopuolinen näkee Oulun? Mitä hän täällä arvostaa? Ja tämä kaikki ulkomaalaisen sanomana! Ilmaiseksi. Asian helpottamiseksi tässä yksi suora linkki: http://www.tripadvisor.com/AllReviews-g189929-or3-Oulu.html#REVIEWS

Mitä meillä on?
Meillä on hiljaisuutta. Okei. Se on ihan hyvä jos tykkää. Sitten meillä on pari hyvää ravintolaa, joista Indian Cuisine ja Pannu on mainittava erikseen. Loistavaa! Ja yllätys yllätys, meillä on palautteiden perusteella hieno luonto ja mukavat ihmiset. Lisäksi meillä on kaupungin toiminnasta huolimatta sitkeiden sissien tapahtumia, kuten Ilmakitaran soiton MM. Jonka idealla kaupunki pokkasi jotain PR-tempauspalkintoja, ja poseerasi mediassa kunniakirjan kanssa ihan pokkana. Siis omien oululaisten keksimällä idealla. Olisikohan nyt asia väännetty rautalangasta, että luovuutta löytyy. Mutta vain yrittäjien toimesta ja riskillä. Kaupungin suurin huoli tuntuu olevan, että joku voi tehdä rahaa heidän tukemalla toiminnalla.

Mitä meillä ei ole?
Guru tuli ja sanoi että käyttäjät ja sisältö ratkaisee. Vierailija hakee positiivisia fiiliksiä. Okei, varmaan Charles Landryn raportissa on paljon muutakin – arvokastakin. Mutta eikö nuo asiat ole päivänselviä! Eiffeliä meillä ei ole, kelloa ei pystytä siirtämään taaksepäin puu-Oulun saamiseksi takaisin, joten on touhuttava nyky eväillä.
Miksi katuja ei herätetä henkiin? Miksi Oulun Sinfonia makaa poterossaan koko kesän? Miksei se esim. tule pitämään kesäpäivinä ex-tempore -konsertteja ulos torille? Se ei varmaan ainakaan haittaisi elitistisen mielikuvan karistelussa, ja sekin poppoo saisi mahdollisesti seuraavalle kaudelle jonkun uuden sisäkuuntelijan.
Yksinkertaisesti sanottuna meillä ei ole lupaa olla luova ja kehitellä ideoita. Henkinen tulppa löytyy keskellä kaupunkia olevasta isosta rakennuksesta.

Onneksi on sisua.
Toistoa tämä on, mutta onneksi meillä on sinnikkäitä yrittäjiä. Rauhalan patio on heräämässä tapahtumineen henkiin, rokki soi tulevina kuukausina kitaran kanssa ja ilman, Huutajat -leffa lähtee levitykseen kymmeniin maihin.
Turistimassoja ei näilläkään Ouluun houkutella, mutta pääasia on sähinä ja touhu. Sisältö. Pienistä asioista syntyy kokonaisuus, jolla ei ole mitään tekemistä onko Rotuaarin tiepohja lämmitetty vai ei, tai sillä että torille pykättävä elämysten talo näyttää havainnekuvissa hienolta.

Pinnan alla kuplii.
Kuten edellä on mainittu, hyviäkin asioita on. Toivoa nostaa sekin, että erilaisia luovia viritelmiä on olemassa. Mutta edelleenkin tuntuu siltä, että kaikki suuret ja rohkeutta vaativat päätökset karahtavat ensimmäiseen vastalauseeseen. Ja luovien alojen ihmisiin ei edelleenkään uskota, ennen kuin joku muualta sanoo että tämä on hyvä. Ehdotukseni on että sama linja jatkuisi myös johtajien kovien pakettien valinnoissa. Gurun mahtavan mahtava vertaus pohjana: Nokialaiset kaseikkoon ja iPhonet tilalle. Koska johtajille puhuu vain teot ja konkretia eli rautalanka, he tulisivat huomaamaan puhelimien välisen eron käyttäjän näkökulmasta. Minä en tätä sanonut, vaan Guru. Se on silloin tosi.

Tulevia filmejä Totuudesta.

Tulipa mieleen pyöritellä aihetta dokumenteistä tai fiktioelokuvista jotka pohjatuvat tositapahtumiin. Ulvilan surma on viimeisin tiedotettu aihe joka on saanut porukat rasvaamaan klaffeja.

Ulvilan surma
Paljon mediatilaa vallannut henkirikos Ulvilassa tapahtui 1. joulukuuta 2006. Siitä lähtien tapausta on tutkittu, ja nyt keväällä 2011 oikeusprosessi on edelleen kesken. Syytettynä oleva Anneli Auer ensin kiisti, sitten myönsi ja kakun koristeeksi kiisti vielä kertaalleen. Raastuvasta saatu elinkautinen on tällä hetkellä päällä, mutta muut oikeusasteet jatkavat käsittelyä.
Aika hevonmoinen soppa siis. Ei ole ihme että dokumentaristit kiinnostuivat. Tässä tapauksessa 4th wall production ja Pekka Lehto. Dokumentin hypetyksen kannalta nyt oli oikea aika tulla ulos tiedotteen kanssa. Tapaus valtaa edelleen mediaa, kun asian tiimoilta kokoonnutaan saleihin. Tekijät tietenkin nostavat myös ihan tarkoituksella aiheen kärjeksi poliisin toiminnan tarkkailun:
- Rakennamme surmatalon lavasteena ja katsomme tapahtumien kulkua myös ylhäältä päin. Katsomme kaikki näkökulmat, Lehto kertoo Vaasan oikeustalolla.
Kansainvälisestikin kiinnostusta herättäneessä dokumentissa tarkastellaan kriittisesti myös poliisin toimintaa. Poliisit tekivät rikostutkinnan alkuvaiheessa virheitä, joita on enää tutkinnan myöhemmässä vaiheessa mahdoton korjata.
- Siellä on mielestäni ihan mielettömiä ongelmia.
Syyttömyyttään oikeudessa vakuuttava Anneli Auer on suhtautunut myönteisesti dokumentin tekoon. Hän on antanut tuotantotiimille haastattelun dokumenttia varten. (mtv3.fi)

Hätäpuhelu-nimisen dokumentin kestoksi arvioidaan pari tuntia, ja ensiesityksen pitäisi tapahtua keväällä 2012.
Itseäni arveluttaa nämä yksityishenkilöihin perustuvat tragediadokumentit. Kyse ei ole kansallisesti tai kansainvälisesti millään lailla merkittävä asia. Ainoat joille tällä tapahtumalla on merkitystä, ovat surmatun omaiset ja syytetty lähipiireineen. Miksi asian tiimoilta kiirastulessa kärventyvien ihmisten alla kytevää tulta pitää lietsoa lisää ja pitkittää? Ja tässä kohtaa sympatiat pompsahtaa surmatun omaisten puoleen. Totuushan ei kuitenkaan tule dokumentista vaan oikeussalissa – tulevan dokumentin sisällöstä tai näkökulmasta riippumatta.

Japani ja tsunami
Sendain maanjäristys tapahtui 11.3.2011. Rytkäyksen seurauksena oli tsunami joka vaurioitti Fukushiman ydinvoimalaa.

Ei tarvitse olla suuri ennustaja kun kirjoitan että dokumenttejä ja näyteltyjä elokuvia odotellessa.
Näkökulmia tuleville filmeille riittää yllin kyllin sankaritarinoista yleiseen sekasortoon. Maa joka on ohjeistettu kuin suomalaisen alokkaan vaatekaappi, onkin yhtäkkiä kaikkea muuta kuin raiteillaan. Maa jossa työmuurahainen saa metrosta lapun työnantajalleen jos maanalainen on myöhästynyt puolitoista minuuttia aikataulusta. Japanin rannikko on täydellinen vastakohta sille miltä paikka normaalisti näyttää ja on. Voisi kuvitella että filmimaakareille riittää jin-jangia jutun juureksi. Eikä kovin kaukana ole näkökulma ydinvoimaloiden turvallisuudestakaan...

Obama vs. Osama
No niin, ja sitten viimeisin maailmanlaajuinen näytös. Osama bin Ladenin löytyminen ja listiminen. Sen kummemmin ottamatta kantaa politiikkaan, jenkit käyttivät täysimääräisesti hyväkseen tapauksen.
Uutisoinnista tuli mieleen Jack Bauer. Jehut katselemassa screeniltä livenä mitä 40 minuuttia kestäneessä operaatiossa toisella puolella maapalloa tapahtuu, uhrin DNA-näyte, bin Ladenin välitön hautaus mereen... Voi jehna, että elokuvaa pukkaa.
Voipi olla että Jack Bauer tekee vielä yhden palveluksen isänmaalleen ja koko maailmalle. Dokumentteja varten Obama ja hyökkäyksen toteuttanut Navy Seal-ryhmä tietenkin ”vuotavat” sopivasti todellista filminpätkää ärsykkeeksi ja pohjiksi. Ja mitä aikataulutukseen tulee, 2013 voisi olla sopiva aika Obaman seuraavaa presidenttikautta ajatellen. Eikä 30 tappouhkausta päivässä saavan Nobelin rauhanpalkintokaan ole kaukana. Yksihän on jo plakkarissa.

Jack

Osama

Presidentti Barack Obaman mukaan yksikään yhdysvaltalainen ei kuollut tai haavoittunut tehtävän aikana. Tulitaistelussa kuoli kolme miestä, joista yksi oli bin Ladenin poika. Yhdysvallat ei kertonut pojan nimeä. Lisäksi yksi nainen sai surmansa ja kaksi haavoittui. Surmansa saanutta naista käytettiin amerikkalaislähteiden mukaan ihmiskilpenä. Operaatiossa ei otettu vankeja. (Yle.fi)

Elokuvan käsikirjoitukselle on jo siis olemassa peruskivi by Barack Obama. Tuotanto on selkeästi Jerry Bruckheimerin kauraa ja ohjaajana toimii ilman muuta Ridley Scott.

Näitä odotellessa.

Saunaan!

Ennen kuin alat lukemaan tätä, käy pössäyttämässä kiuas lämpenemään.

No niin.
Nyt kun olet takaisin tietokoneen ääressä ja muut kanssaeläjäsi luulevat sinun tekevän töitä, voit uppoutua tärkeään asiaan itsesi kannalta. Saunaan.
Olkoon saunasi sähköinen tai puinen, ei laadulla ole väliä. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole friikkeillä savusaunan tai pikasaunan puolesta, vaan kunnioittaa saunarauhaa.

Kansalaisoikeus.
Saunassa käynti pitäisi olla kansalaisoikeus kuten koulussa käynti tai veronmaksu. Saunalle pitäisi julistaa oma juhlapäivänsä jolloin kaikki me perisuomalaiset – ja miksei myös muutkin  paitsi ruotsalaiset ja turkulaiset - tohauttaisimme saunan lämpenemään. Miksikö?
Pasilalaista Rauno Repomiestä mukaellen: JUMALAUTA! Ei voi ihmispolo mieltänsä yhtä herkäksi ajatuksille ja innovaatioille saada missään kuin saunassa. Siellä mieli rientää kuin ukkometso keväisillä hangilla, vailla tietoa syksyisen metsästäjän ristikkotähtäimestä ja ajatusten alasampujasta. Siellä on hyvä näkymättömissä keekoilla ajatusten tasoilla. Korkeilla tasoilla voi ajatukset lennellä ja parannella saunojan huomista.
Siksi.

Häirikkö (vas.)

 


















Oikeuden puolesta.
Oikean moodin saamiseen ei muita saunaan mahdu. Eli olit parisuhteessa, perheellinen tai molempia, peräkammarin poika mummonkääntövelvollisuuksineen - nyt on aika ottaa komento ja ajankäyttö omiin käsiin. Sinulla pitää olla mahdollisuus saunoa yksin! Muuten ei ajatus luista. Pystyt säätelemään kiukaalle loiskauttelemat veden määrät, lojumaan lahnana lautaille tai vaikka puristelemaan salaa finnejäsi jos siltä tuntuu. Sauna on oltava yksin sinun. Ainakin joskus. Mieluiten usein joskus. Tärkeintä on kuitenkin on, että pakottamatta mihinkään fundeeraat. Etukäteen ei tarvitse miettiä aiheita. Ne tulevat itsestään. Usko pois. Yllätyt itsekin miten itulaarista löytyykin juoksua, kun annat vesihöyryn möyhentää yksinäisnuppiasi.

Ei näin!

 

















Täyttymys.
Suosittelen saunatäyttymyksen kruunaamista ns. shokkihoidolla. Se tarkoittaa ulkoilua löylysessioiden välillä ulkona. Jos pihamaata sattuu olemaan, niin mikäs estää pyörähtämässä hangessakin, mutta krs-talossakin homma onnaa käymällä parvekkeella. Yksin. Ja riippumatta kelistä. Mitä kovempi pakkanen sen täyttymyksellisempi kokemus on, ja kuuppa koverampi uusille mietteille.
Lisäksi. Itse olen elävä todiste flunssan ennakkokarkoituksesta shokkihoidolla. Edellinen kuumeilu tapahtui parikymmnetä vuotta sitten opiskeluaikana. Mutta silloin ei ollutkaan saunaa ennakoimassa tilannetta. Kuumalla ilmalla puolestaan saunominen viilentää, kun höyrypyhätössä on kuumempi kuin ympäristössä.

Raivaa siis tilaa omalle hetkelle saunassa, vaikka millainen tivoli ympärillä muutoin olisi. Se on kansalaisoikeus. Nyt voit mennä saunaan.

Kansalainen X – kohtaloni: Paavo Väyrynen

Taannoin katsoin, ja ennen kaikkea kuuntelin, kun Hjallis Harkimo haastatteli Paavo Väyrystä. Silloin kavahdin ja havahduin kauheaan kohtalooni.

Kohtalo
Paavolla on perimä kohdallaan. Paavo kertoi Hjallikselle että hänen isänsä täytti 101 vuotta 11.1.2011. Sitkeä tapaus siis. Ja niin tapahtui kavahdukseni.
Mikäli suomalaisen miehen keskimääräisen eliniän odotteeseen on luottamista, on erittäin todennäköistä että rillejä kannattavista urkupilleistäni toinenkin alkaa pukkaamaan kylmää ilmaa ennen superperimä-Paavoa. Näin ollen tulen siis seuranneeksi Paavon elämää koko oman aikuiselämäni. Joku tietenkin voisi väittää että elämäni ei ole ollut, eikä tule olemaan  kovin jännittävää, jos koko elinkaaren kliimaksi on Paavon seikkailujen seuraaminen. Kliimakseja tai ei, mutta ajateltavaa ja muistopaaluja Paavon edesottamukset aiheuttavat.

Pieleen mennyt kirous
En enää muista mistä vaaleista oli kyse, mutta Ilta-Sanomien lööpit huusivat että edesmennyt nimikaimani tekee Paavon vaalivideon. Näitä A3-kokoisia lööppipapereita ilmestyi silmieni eteen silloisten kavereiden toimesta. (Nykyiset kaverit eivät sitä tekisi.)
Sattumoisin omistin nöössinä luokkaretkellä Keminmaasta ostetun guttaperkkaisen saamelaisukkonuken. (Muu-suomalaisille tiedoksi että Oulusta tehtiin ala-asteella joka kevät retki Haaparantaan, ja tullessa ihmeteltiin Keminmaassa Pyhän Mikaelin kirkon lattian alle haudatun Nikolaus Rungiuksen muumiota. Joka pitää Keminmaan vanhimmat asukkaat Top ten -tilaston kärkeä Väyrysen suvusta huolimatta.)
Mutta takaisin Paavoon. Odotin täysikuuta, nappasin guttaperkkan, neuloja ja lööpit, ja marssin saunalle. Poltin lööppipaperit samalla kun piikitin täysikuun valossa saamelaisukkoa neuloilla. Seuraavana päivänä lööpit väittivät Paavon nipistelleen lentoemäntiä. Minkä Paavo kiisti. Mutta Paavo sai julkisuutta. Minkä valtaa hän ei ole koskaan kiistänyt. Mutta tappion hetkellä nimennyt median peliksi.
Omasta puolestani pahoittelen Suomen kansalta amatöörimäistä kirousyritystäni, ja pyydän lentoemänniltä anteeksi aiheuttamaani Paavo-häväistystä.

Homer ja Paavo
Ikiaikainen suosikkini Homer Simpson on fiktiivinen hahmo, joka selviytyy kaikista tilanteista onnella ja – niih noh – vajaavaisen mutta hyväntahtoisen aivotoiminnan ansiosta. Homerin toiminnassa ei ole minkäänmoista logiikkaa.
Selviytymisen ja logiikan suhteen Paavossa on paljolti samaa. EU-jäsenyyden hakemista hän ensin puolsi. Sitten kun jäsenyysehdot selvisivät, hän vastusti sitä. Ja, hei hulinaa. Kohta Paavo oli europarlamentaarikko, vaikka samaan aikaan hän oli kahdesti kotimaisen eduskunnan vaaliehdokkaana ja valittuna. Jättäen kuitenkin yhä uudelleen uskollisuuttaan vannoneet äänestäjänsä lähtemällä Brysseliin.
Paavo logiikassa on jotain niin omaperäistä, että seuraavan siirron oikein ennustavan kannattaisi laittaa vain yksi lottorivi seuraavana lauantaina – se voittaa varmasti.
Osoitankin tässä Paistinkääntäjien Veljeskunnan (Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs) innoittamana Paavolle Takinkääntäjien Veljeskunnan (Confrérie de la Chaîne des Vestes) henkiset käädyt. Onnittelut.

Paavo ja Joulupukki
Mutta se joka ajattelee että kritisoin Paavoa, on väärässä. Eihän torppaan astelevaa Joulupukkiakaan voi kurmottaa siitä että sillä on tekoparta. Asia vain hyväksytään, ja sille hymähdellään myöhemmin aattoiltana. Eikä Pukkia voi moittiakaan, jos antamansa lahjat menevät väärille henkilöille. Vastuu on saajalla siinä mielessä että ”ole tyytyväinen että sait edes jotain”. Hyvä tuo Joulupukki, vaikka kellarintekijä Läyliäisistä saakin Xboxin. Vaikka vatupassia vaille olikin. Ja se sille oli luvattu.
Ei se matka, vaan päämäärä.

Paavo for ever
En voi kuin kunnioittaa Paavo Väyrystä. Epäsuomalaisesti hänellä on itsevarmuutta ja -kunnioitusta vaikka jaettavaksi saakka. Mutta Paavopa ei jaa. Hän pitää kaiken itsellään. Viimeisimmin hän itsevarmasti ilmoitti että hänestä tulee Suomen seuraava kuningas. Siis kuningas. Sillä Suomi muuttuu monarkiaksi Paavon ilmoituksella, mikäli hän voittaa vähemmän komiamman tittelin eli hänestä tulee presidentti. Tämä ilmoitus ottaa presidenttiys (myöh. monarkki) haltuun, yllätti tod.näk. kaikki paitsi seuraavaksi 200 vuotta täyttävän isä-Eemelin.
Mutta ei se haittaa. Muutto tutulle paikkakunnalle Haaparannalle ja Ruotsin kansalaisuuden haku eivät kuitenkaan ole niin hirveitä asioita. Mutta jos Haapikselle joudun päätymään Paavo Suuren saatua Suomen kansalaisilta mandaatin, en kuitenkaan mene muistelemaan läheiselle Keminmaan vanhalle kirkolle guttaperkkaista nukkea. Se on varma.

Blogimatka kuntasloganien maahan.

Kotimaassa matkaillessa tulee tiirailtua kuntien erilaisia tapoja tervehtiä matkalaista. Kuntien sloganeiden ja iskulauseiden seurailu on mennyt kieltämättä perverssiyden asteelle.
Nyt kun öljymaissa tuntuu kiehuvan ja bensan hinta sen kuin nousee, päätin tehdä ensi kesän matkan MacLäppärillä jo etukäteen.  Jos kuitenkin käy niin, että meno öljypönttöjen luona rauhoittuu ja menovesi halpuu, niin kuntien sloganien perusteella voi kuitenkin miettiä tulevaa matkakohdetta.

Kissoja ei ole matkassa, joten niille ei tarvita ruokaakaan. Näin jää ainakin Luvia ja Taivassalo pois mahdollisesta kotimaan matkailusta. Ja omasta ruokailusta en halua sitkasta kokemusta, joten Puolanka hujahtaa myös ohi. Seinäjoella puolestaan 25. tunnista eteenpäin olo pahenee. Siikaisestakaan ei iskulauseen perusteella ymmärrä mitään, joten ehkä Savitaipaleelle pitää mennä keksimään mihin nokka suunnataan.

Alla ne suomalaiset kunnat aakkosjärjestyksessä joista löytyi kuntaslogan (tummennettuna edellä mainitut kunnat):

Alajärvi – Kotipaikkakunta
Aura – Elävän virran kunta
Eurajoki – Energistä elämää
Evijärvi  - Kunnon pitäjä
Elämisen arvoinen Hankasalmi
Hattula – Elämää varten
Hyvän tuulen Haukipudas
Virta vie Heinolaan
Heinävesi – Kuntien kermaa
Hirvensalmi – Vireä saaristokunta Puulan rannalla
Hulluna Huittisiin
Humppila – Parasta palvelua
Hyrynsalmi – Poronkääntöpiirillä
Hyvä arki asuu Hämeenlinnassa
Imatra – Saimaan sylissä, Vuoksen varrella
Jokioinen – Elämän virtaa
Juankoski – Vetovoimaa luonnostaan
Juva – Aitoa osaamista
Jämijärvi – Satakunnan helmi
Järvenpää – Elinvoimainen kulttuurikaupunki
Oksalla ylimmällä – Kangasala
Kannus – Juuret elämälle
Karijoki – Pohjolan vanhin asuinpaikka
Karkkila – Elämän kokoinen kaupunki
Karvia - Vireä ja viihtyisä Karvia keskellä läntistä Suomea
Kauhava – Parves on paree lentää
Kemi – Koti kaupungissa
Kemijärvi – Vedenvälkettä ja Vihreää Kultaa
Keminmaa – Kaikkien väylien varrella
Kempele - Hyvä kasvaa Kempeleessä
Kerava – Pieni suuri kaupunki
Kiikoinen – Luontevasti lähellä - kaiken keskellä
Kiiminki – Kaikki tärkeä
Kinnula –Luonnollinen vaihtoehto
Luomu-Suomen Pääkaupunki...Kiuruvesi
Koe Kokemäki – sen joki ja väki
Kontiolahti – Nuorekas, kasvava ja kehittyvä
Kotka – Merikaupunki
Kouvola – Kymijoen kaupunki
Kärkölä – Maalla, melkein kaupungissa
Laihia – Nuukasti mutta komiasti
Mainiompi Laitila
Lappajärvi – Meteoriittikunta - avaruuden tuntua
Sydämellinen Laukaa
Lavia – Satakunnan sydämessä
Lempäälä on lähellä
Leppävirta –Yrittämisen virtaa
Lestijärvi – Solisee sykkeestä salomaille
Lieto – Kunta Aurajoen sylissä
Loimaa – Jyvällä tulevaisuudesta
Loppi – Keskellä Kasvu-Suomea
Luhanka – Päijänteen rannalla
Lumijoki –Koti meren äärellä
Luvia – Friskis myötäses
Maaninka – Virtaavien vesien kunta
Merikarvia – Sata aurinkoista päivää enemmän
Miehikkälä – Kaakonhelmi
Muhos – Mimmin kunta
Mynämäki – Elämää - ei sen enempää
Naantali – Kaupunki meren sylissä
Siin Nakkila kirko vaiheill
Nilsiä – Aitoa luonnonvoimaa
Nivala – Perustaa perheestä - virtaa väestä
Nousiainen - Kappale kauneinta Suomea
Nummi-Pusula – Luonnollisesti lähellä
Oripää – Lapsiystävällinen yrittäjäkunta
Kaivoskaupunki Outokumpu
Padasjoki – Uskoa tulevaisuuteen
Parikkala – Kansainvälinen rajakunta!
Parkano – Kehityksen valtatiellä
Pielavesi – Ponnistaa luonnostaan
Pomarkku – Silta kotiin
Pornainen – Luonnollisesti
Posio – Lapin taikamaa
Pudasjärvi – Sininen ajatus - vihreä elämys
Punkalaidun – Ihanan keskellä
Puolanka – Sitkeää sorttia
Puumala – Saimaan kaunein
Pyhtää – Pieniä iloisia asioita
Pyhäjärvi – Luovasti pintaa syvemmältä
Pyhäntä –Yrityskunta
Pyhäranta –Mailmam pualvälis
Pälkänen – Parasta aikaa
Raahe – Ensin oli meri...
Rantasalmi – Monta mainiota mahdollisuutta
Rohkea Ranua
Rauma – Ol niingon gotonas
Rautjärvi rajalla – Sillä Simpele
Reisjärvi – järvien kimallusta, hohtavia hankia, erämaan rauhaa...
Riihimäki –Kotikaupunki
Ristiina – Portti Saimaalle
Ristijärvi – Hyvän iän kunta
Rovaniemi – Lapin sykkivä sydän
Saarijärvi on terveen elämän kasvuympäristä – Yrittämisen, kulttuurin ja osaamisen seutukeskus
Salla – In The Middle of  Nowhere
Salo on enemmän
Sastamala – Sopivasti sykettä
Sauvo – Jäljet historiassa - katse tulevaisuudessa
Savitaipale – Kelluvien keksintöjen kylä
Savukoski –KorvatunturinMaa
Seinäjoki – 24 tuntia hyvää elämää
Siikainen – Luontoa Käydä Edellä
Siilinjärvi – Vahva ja vastuullinen toimija Pohjois-Savossa
Simo – Viihtyisän asumisen kunta
Sipoo – Suomen halutuin
Sodankylä – Lapin tähtikunta
Soini – Luonnostaan huipulla
Somero –Maaseudun vilskettä ja kaupungin rauhaa
Sottunga – Vihreä saari laivaväylien keskellä
Sulkava – Suomen soutupitäjä
Suomussalmi – Tahdosta tekoihin
Vahvasti kehittyvä Suonenjoki
Säkylä –Älykäs valinta
Taivalkoski – Tuhansien tarinoiden pitäjä
Taivassalo – Graniitinluja silakkapitäjä vuodesta 1155
Tammela - Hakkapeliittapitäjä
Myönteisten mahdollisuuksien Tervola
Tohmajärvi – Rajattomat mahdollisuudet
Toholampi – Luonnollinen kotilaakso
Toivakka – Voimavarana luonto - kasvuvoimana sijainti
Tuusniemi muuntuu moneksi
Tyrnävä – Juurtumisen paikka
Utajärvi – Ensimmäinen laatukunta
Uusikaarlepyy – pikkukaupunki parhaimmillaan
Uusikaupunki – Elämää
Vantaa – Keskellä elämää
Varkaus – Ankkuripaikka
Vetovoimainen Vesilahti
Veteli – Hyvä asua - hyvä yrittää
Vieremä – Elävä maisema
Vimpeli – Lappajärven itärannalla
Virolahti - Ankkuripaikka meren rannalla, valtakunnan rajalla
Vårdö – Lumoava vartija
Ylivieska – Elämisen iloa
Ypäjä – Tallin paikka


Terveisin
M – kotoa käsin.

Osuva Oscar-valinta?

Nyt kun Oscarit on taas pistetty jakoon, niin mieleen muljahti miten ne löytävät tiensä vetistelevän tai pikkunäppärän ja ”spontaanin” puheen pitäjän kouriin. Samalla tuli puntaroitua miten Oscar-voitto vaikuttaa omiin leffakatseluihin. Tai sinun.

Valinta
Oscarit (0,34 m/3,85 kg) jakaa Yhdysvaltain elokuva-akatemia. Tuohon joka vuosi kiiteltyyn instanssiin kuuluu vajaa 6000 jäsentä eri elokuva-alan ammattikunnista. Esimerkiksi vuonna 2003 jäsenistä 1311 oli näyttelijöitä. Eri ammattikunnat valitsevat omista kolleegoistaan ehdokkaat. Mainittuna vuonna 2003 näyttelijät valitsivat miespääosaehdokkaiksi Johnny Deppin, Ben Kingsleyn, Jude Law’n,  Bill Murrayn ja Sean Pennin (voitti pystin). Voittajia pääsevät valitsemaan kaikki jäsenet ohi oman ammattikuntansakin. Esimerkiksi tuoreimman miespääosa-Oscarin pokannut Colin Firth kuuluu Akatemiaan. Jääväsikö jäärä itsensä ehdokkuuden jälkeen...siitä ei ole tietoa.

Vuosi 1994
Kyseinen vuosi on jäänyt mieleeni erikoisen hyvänä leffavuotena. Pulp Fiction ja Rita Hayworth – avain pakoon olivat myös omista suosikeista ehdolla parhaan elokuvan kategoriassa. Voiton vei kuitenkin Forrest Gump. Ei huono pätkä sekään, mutta Tarantinon leffan olisin suonut voittavan kisan. Kuten tiedetään Tom Hanks livautti pystin myös Gumpin pääosasta. Itse olisin sen antanut Morgan Freemanille Rita Hayworthista. Noh, aina ei voi voittaa. Sen tietää tällä saralla ehkä parhaiten äänitarkkailija Kevin O’Connell joka on ollut ehdokkaana 19 kertaa – voittamatta kertaakaan.

Omat mieltymykset vs. Oscar-status
Mielestäni tärkein kategoria Oscar-hössötyksessä on voittavan ohjaajan valinta. Näyttelijöihin ei voi luottaa, kun kunkin kohdalle sattuvat roolit voivat heitellä laidasta laitaan. Joku petaa uraansa varmoilla valinnoilla, toinen koittaa nostaa unhon suohon uponnutta nimeään epätoivoisilla yritelmillä, kolmas ottaa vastaan laadusta välittämättä kaiken mitä vaan ehtii polkea maailmalle.
Ohjaajilla sen sijaan on tyylinsä ja/tai näkemyksensä, joka pitää parhaassa tapauksessa läpi uran. Tästä syystä omassa elokuvavalinnoissa katson ensin ohjaajan nimen. Jos kyseessä on oman TOP-listan ohjaaja (Coenit, Tarantino, Soderbergh, PT Anderson, Scorsese....), niin on aivan sama ketä filmissä on rooleissaan. Kunhan ei ole Michaelit Caine ja Keaton.
Minulle Oscareilla ei ole merkitystä koska todennäköistä on, että Akatemia on eri mieltä kanssani Oscar-ohjaajasta. Tämä siis mainstream-leffoista. Lisäksi on vielä Kill Buljo- ja indieosasto, jotka voivat tuoda silmien eteen mitä vaan.

Muiden mieltymykset vs. Oscar-leffat
Kun katselin parhaat elokuvat -listaa läpi, niin aloin epäilemään että törmään vanhaan Turhapuro-klappiin. Ja niinhän siinä kävi. Oscareiden valinnan tekevät taiteilijat, joita voi pienesti luimistellen rinnastaa ammattikriitikoihin: jos taitelija/kriitikko ei pidä leffasta, niin kansa pitää. Tämän todistaakseni keräsin listaa parhaan elokuvan Oscarin voittajista ja elokuvateattereiden katsojaluvuista. Pysyn listassa 2000-luvulla koska elokuvat tulevat globaalisti suurin piirtein samaan aikaan ensi-iltaan, ja näin katsojaluvut eivät esim. Härmässä kiepsahda julkaisua seuraavan vuoden puolelle. Jos kiepsahtaa, niin siitä alla maininta ja ko. vuoden katsojamäärä.

Vuosi 2002
Katsotuin elokuva: Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit  (548 384 katsojaa)
Oscar: Chicago (ei mahdu TOP-20 katsotuimman joukkoon)

Vuosi 2003
Katsotuin elokuva: Pahat pojat (614 097)
Oscar: Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (355 739)

Vuosi 2004:
Katsotuin elokuva: Harry Potter ja Azkabanin vanki (343 073)
Oscar: Million Dollar Baby (84 232 katsojaa vuonna 2005)

Vuosi 2005:
Katsotuin elokuva: Harry Potter ja liekehtivä pikari (360 884)
Oscar: Crash (ei mahdu TOP-20 katsotuimman joukkoon)

Vuosi 2006:
Katsotuin elokuva: Matti (461 665)
Oscar: The Departed (ei mahdu TOP-20 katsotuimman joukkoon)

Vuosi 2007:
Katsotuin elokuva: The Simpsons  (411 459)
Oscar: Menetetty maa (ei mahdu TOP-20 katsotuimman joukkoon)

Vuosi 2008:
Katsotuin elokuva: Quantum of Solace  (434 446)
Oscar: Slummien miljonääri (187 740 katsojaa vuonna 2009)

Vuosi 2009:
Katsotuin elokuva: Ice Age 3: Dinosaurusten aika  (387 314)
Oscar: The Hurt Locker (ei mahdu TOP-20 katsotuimman joukkoon)

Eli jos oletetaan että paras on myös suosituin, niin Akatemia on väärässä.
Tässä vielä tuorein lista Oscar-voittajista, niin tiedät sinäkin mitä et katso leffateatterissa tänä vuonna.

Paras elokuva: Kuninkaan puhe
Paras miespääosa: Colin Firth (Kuninkaan puhe)
Paras naispääosa: Natalie Portman (Black Swan)
Paras ohjaus: Kuninkaan puhe (Tom Hooper)
Paras miessivuosa: Christian Bale (The Fighter)
Paras naissivuosa: Melissa Leo (The Fighter)
Paras alkuperäislaulu: We Belong Together (Toy Story 3, sävellys ja sanat Randy Newman)
Paras editointi: The Social Network (Angus Wall ja Kirk Baxter)
Paras erikoistehoste: Inception (Paul Franklin, Chris Corbould, Andrew Lockley ja Peter Bebb)
Paras dokumenttielokuva: Inside Job (Charles Ferguson ja Audrey Marrs)
Paras lyhytelokuva: God of Love (Luke Matheny)
Paras lyhytdokumentti: Strangers No More (Karen Goodman ja Kirk Simon)
Paras puvustus: Alice In Wonderland (Colleen Atwood)
Paras maskeeraus: The Wolfman (Rick Baker ja Dave Elsey)
Paras äänieditointi: Inception (Richard King)
Paras äänien miksaus: Inception (Lora Hirschberg, Gary A. Rizzo ja Ed Novick)
Paras alkuperäismusiikki: The Social Network (Trent Reznor ja Atticus Ross)
Paras vieraskielinen elokuva: In a Better World (Tanska)
Paras alkuperäinen käsikirjoitus: Kuninkaan puhe (David Seidler)
Paras mukautettu käsikirjoitus: The Social Network (Aaron Sorkin)
Paras animaatio: Toy Story 3 (Lee Unkrich)
Paras lyhytanimaatio: The Lost Thing (Shaun Tan ja Andrew Ruhemann)
Paras kuvaus: Inception (Wally Pfister)
Paras lavastus: Alice In Wonderland (Robert Stromberg ja Karen O'Hara)


Tämä jutun lähteinä käytetty:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oscar-palkinto
http://www.ses.fi/fi/tilastot.asp
http://www.oscars.org/
http://www.leffatykki.com/

Tautisen lohtuna ja parannuksena.

Kaupan jonossa kuulee usein mummokeskustelun joka päättyy: ”Sitä on liikkeellä”, oli sitten vastapuhujalla käsi kipsissä kaatumisesta tai töötti punaisena niistämisestä. Mutta eipä arvaakaan epidemiamummo, että tautiselle löytyy parannusta jos ostoslistalla on vasemman jalan sukka, käsipyyhe, ilmastointiteippiä ja vodkaa.

Keuhkoputkentulehdus
Istuskelin parturissa tänään operoitavana ja viereisessä asiakastuolissa istui lääkäri (made in RUS, job in OYS). Koska sää ja pakkaset oli jo käsitelty parturoijani kanssa, jäi puheenaiheista jäljelle enää sairaudet. Tässä vaiheessa naapuriasiakas yhtyi puheeseemme. Hän esitteli itsensä lääkärismieheksi, ja visvasyylän ja sankkerin jälkeen pääsimme keuhkoputkentulehdukseen eli bronkiittiin. Antibioottien sijaan lääkäri kertoi ja kehotti käyttämään vodkaa parannuskonstina. Teille yhteiskunnan rahojen perässä kuolaaville tiedoksi: Kela ei sponsoroi tätä lääkeostosta. Tarkistin asian.
Niin, se parannus.
Ota käsipyyhe tahi vastaava kangaspala, ja kastele se vodkalla. Riisu oloasun yläosa pois, ja levitä vodkalla kostutettu kangas rintasi päälle. Alkoholi imeytyy nahkasi läpi riivauksen aiheuttaneeseen tulehdukseen, ja kohta aariat irtoaa rykimättä. Muutoinkin oloksi tulee lämmin ja miellyttävä.

Vilustuminen
Voit tietenkin käyttää vilustumiseen perinteisiäkin konsteja kuten c-vitamiineja, kuumaa juomaa tai valkosipulinkynnen tunkemista nenään, mutta vasemman jalan sukka korvaa kaikki edellä mainitut. Kansanperinne nimittäin kehottaa käärimään perinteisesti huonommaksi jalaksi kutsutun vasemman jalan sukan kaulan ympärille vilustumisen oireiden parannuskonstina. Toiveissa tietenkin on, että käytössä olisi malli ”polvisukka”, koska nilkkasukan kääriminen kaulan ympärille saattaa aiheuttaa hengenahdistusta. Ellei kyseessä ole erityisen ohut kaula tai paksu nilkka.

Syylä
Jeesusteippi, jesari, roudarinteippi...rakkaalla lapsella on monta nimeä. Nyt sen voi lisärakkauden osoituksena nimetä myös syyläteipiksi. Oulun Yliopistollisen sairaalan ihotautien erikoislääkärin Riitta Palatsin vahvistamana ilmastointiteippi vapauttaa raihnaisen syylistä. Jäädyttäminen tai laserpoltto saattaa hoitokeinona kalvaa jo etukäteen kehittymätöntä ihmistä, mutta sitä ei tee jeesusteippi lapselle. Ja sitä paitsi jokaisella vastuullisella isällä ja Ford-kuskilla on kotona jesaria.
Toimi siis näin jos syylä pulpahtaa pintaan.
Leikkaa teipistä sopiva pala syylän peittämiseen. Lausu jäähyväiset kasvaimelle, ja pidä teipin palaa syylän peittona kuusi päivää. Poista teippi ja liota syylää lämpimässä vedessä, mutta varo hukkumista jos syylä on nenässä.
Laita uusi jesaripala syylän päälle ja jatka hoitoa kaksi kuukautta, tai kunnes syylä on ottanut ritolat.
Haittapuolet teippihoidossa ovat vain kosmeettisia, jos syylä kukkii tautisen paraatipuolella. Mutta siitäkin huolimatta ja testattuna jeesusteipin käyttö parannuskeinona on varmempi kuin esim. mainittu jäädytyshoito.
(Lähde: yle.fi/akuutti/arkisto2002)

p.s. Jos vodkasta jäi hoidon jälkeen yli, voit käyttää sitä lumehoitona mihin vain tautiin.

Jos taas sukkien kohdalla käy niin, että vasemman jalan sukat kerääntyvät lääkekaappiin ja jäljelle jää oikean jalan sukkia, voit kiepauttaa joka toisesta oikean jalan sukasta sisäpuolet ulospäin, jolloin niistä tulee vasemman jalan sukkia. Ja näin voit tasata vajaaparit.

Jeesusteipistä ei voi jäädä yli, koska se on kuin kansalaisen käyttötili: aina on hyvä olla pahan päivän vara.

Terve!

Unohtumattomia leffahetkiä.

Olen väsännyt tähän blogiin reilu 30 kirjoitusta, mutta en vielä yhtään leffa-aiheista, vaikka kyseiseen taiteenlajiin olenkin hurahtanut pahemman kerran. On aika paikata aukko ja  purkaa aihetta leffojen aiheuttamien fiilisten kautta.
Tässä tapauksessa lähdemateriaalista on runsauden pulaa, koska niin moni leffa on jättänyt muistijälkensä. Lista voisi olla lukijan kannalta tappavan pitkä, joten nostan vain muutaman esille ja lopuksi The Kohtauksen.

Muistin pohjalta
Tässä tapauksessa ei ole varsinaisesti kyseessä yksittäinen elokuva, vaan ensin oli kirja sen jälkeen filmi. Molemmat muodot ovat kuitenkin syöpynet ikiajoiksi muistiini. Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeli oli nöössinä ykkönen kaikkine sattumuksineen. Possujen humaltuminen käyneistä marjoista joita Eemeli pekoneille syötti ja verenmyrkytyksen kourissa kärvistelevän renki-Aatun roudaaminen lumimyrskyssä lasarettiin, olivat suosikkipätkiä.

Eemelille vain sattui ja tapahtui, vaikka lähes poikkeuksetta tarkoitus oli hyvä. Ja aina rangaistusvaja kutsui johon Eemeli suljettiin veistämään puu-ukkoja. Tosin vaja oli myös suoja isää vastaan. Eemeli sulki vajan sisältä ja äiti ulkoa – näin pukarit eivät päässeet käsiksi toisiinsa.

 Vaahteramäen Eemeli asettuu minulle muistoissa kotiympäristöön Oulun Karjasillalle ja poikkeuksetta helteisiin kesiin – ja vanhempien sisarusten kommentteihin siitä että muistutan Eemeliä, tai ainakin sitä näytellyttä Jan Ohlssonia. Nostalgiaa.




Tykimpää kamaa
”Do you feel lucky. Well do ya, punk?” Omalla kohdalla Emil Svenssonista on pitkä matka Dirty Harryyn, vaikka ajallisesti molemmat filmit julkaistiin samana vuonna 1971.

Likainen Harryn muistan astuneen kuvioihini vasta kun VHS-vehkeet alkoivat ilmestymään koteihin. Joka tapauksessa muistot Dirty Harrystä kulminoituvat edellä esitettyyn repliikkiin. Oli se niin cool ukko. Likaisen Harryn jälkeen oli nähtävä kaikki sarjan leffat.

Karu maneeri
 Taksikuski-leffa on jäänyt mieleeni vain ja ainoastaan yhden kohtauksen ansiosta. Robert De Niron esittämä henkilö varjojankuttaa peilille että puhuuko tämä hänelle. Nyt jälkeenpäin kohtauksesta on bongattavissa De Niron maneereita, mutta se ei poista elokuvan arvoa, ja sen jättämää muistijälkeä.

Sammakoita taivaalta
Magnolia on hyvä leffa. Niin hyvä, että on vaarallista irrottaa siitä yhtä pätkää. Absurdi kohtaus, missä taivaalta sataa sammakoita, muistan herättäneen hillittömän naurupyrskäyksen. Irrallisena pätkänä se näyttää viston ihmisen aikaansaannokselta, mutta jollakin tavalla ko. kohtaus vain on jäänyt mieleen. Toisin kuin useimmat muut aivopoimuihin porautuneet filmin pätkät, tämä ei linkity aikaan tai paikkaan. Muistan vain sen aiheuttaman reaktion.


Pornoa ja poppia
Yksi kaikkien aikojen elokuva on mielestäni Boogie Nights. Se parodioi pornoleffateollisuutta ja staran nesteen nousua kuuppaan. Leffan casting on yksi kaikkien aikojen paras, kun otetaan aihe ja sen käsittelytapa huomioon. Burt Reynolds oli revästy itseironisesti naftaliinistä elähtäneeksi pornoleffamoguliksi, ja Marky Markissa menestystä maistamaan päässyt Mark Wahlberg teki roolin jolla jatkotyöt lunastettiin. Kumpikin äijä ironisoi itseään tavalla jota mustan ja huonommankin huumorin ystävä voi vain kunnioittaa. Koko pläjäyksestä on parhaiten jäänyt mieleen – ei pornoilu – vaan Dirk Digglerin (Mark Wahlberg) yritys lunastaa pornoilun tuoman hypetyksen voimalla paikka huipulta myös poppiukkona. ”Manageria” esittäneen John C. Reillyn jammailu studiossa on jotain uskomatonta ja kohtaukseen on kerätty kaikki se mille tänä päivänä virnistelemme 80-luvusta.

The Kohtaus
Hyvän biisin, elokuvan tai minkä tahansa hyvän tunnistaa siitä että karvat nousee käsivarressa  pystyyn. Ja karvat ei valehtele. Syvä joki on ahdistava elokuva, mutta kontrastina alituiselle piinalle elokuvaan on istutettu The Kohtaus joka antaa toivoa. Siinä päähenkilöt kohtaavat syvällä metsässä paikallisia, ja joukossa on jälkeen jäänyt poika. Yhteistä puhuttavaa kieltä ei ole, mutta se löytyy soittimista.
Tämäkin leffa ajoittuu henkilökohtaisesti aikaan jolloin ääni muistutti käkikellon valmistajan harrastejodlausta ja finni nenässä oli maailman romahdus. Elokuva tosin oli valmistunut jo Eemelin aikoihin 1972. Jätkien kanssa tätä katsottiin, ja sen jälkeen katsottiin uudelleen.

The End
Tästä listasta jää pois ikuinen suosikkini eli Chaplin, Kummisedät ja ties mitä tuoreempaakin ylihyvää. Edellä olevat ovat lähinnä kohtausten vuoksi muistiin jääneitä leffoja, eikä missään nimessä henkilökohtainen elokuvien TOP-lista. Se on asia erikseen, ja kenties siihen joskus palaan...

Esille nostamistani leffoista lisää asiaa ja arvioita:
Vaahteramäen Eemeli
Likainen Harry
Taksikuski
Magnolia
Boogie Nights
Syvä joki

Julkimon B-puoli: huonoimmat biisit TOP 5

Nyt olisi etsinnässä huonoin biisi ever. Ja mikä b-apaja onkaan mirkkujarkkotyrkkyjulkkis!
Tosi-TV, julkinen salarakkaus, ehdokkuus kansanedustajaksi tai pahimmassa tapauksessa levytys. Siinä uraohjausta, jonka tuloksena on usein niin huonoa että se on hubaa. Alla oleva teksti sisältää roisia kuvaa ja voi vahingoittaa herkimpiä.


Janos Valmunen
Whaaad! Tämä tapaus taisi jäädä marginaaliin, mutta fakta on että heppu pokkasi Ponnahdus pinnalle -laulukisan voiton 90-luvun alussa. Kisa tosin oli turkulaisten keksintö, mutta voitto kuin voitto. Biisi oli nimeltään Bussipysäkillä. Koska kyseessä on jo edesmennyt henkilö, joten analyysit sikseen ja nautitaan Janoksen perinnöstä. Huonohan se on, mutta ehdottomasti viihdettä.

Teuvo Loman
Teukka ansaitsee ilman muuta paikkansa huonojen listalla. Helsinki City Boy -video on jotain planeettamme ulkopuolelta. Alfa Romeo, Impetus-tukipöksyiset tanssipojat, Teuvon niittytuulen lehäyttelemät hiukset (tosin studio-olosuhteissa).... Wham on ihan paperia!

Martina ja Marika
Hui hai. Salarakas oon -biisi on helmi! Ja varsinkin tämä Youtube-versio missä Salkkareiden Seppo on liimattu mukaan kuviin. Martinahan on päättänyt jatkaa uraansa laulajana, ja mikäs siinä. CV vaatii vain vähän korjauslakkaa.

Johanna Tukiainen
Tämän listan uskottavuus romahtaisi ilman Tuksua. Samalla käytän tilaisuuden hyväksi ylistää myös Seiskaa, joka on ansiokkaasti tukenut jo vuosien ajan viikottaista myötähäpeäannoksen lataamista silmiemme eteen. Kiitos Seiska!
Tuksulla voi olla mies hukassa ja susi tuli Lööppijulkkis-biisistäkin, mutta vistoa hauskaa riittää.

Jari Isometsä
Nyt ollaan suomalaisuuden alkulähteillä. ”Karpaasi nostaa maansa kultaan, kunniaan....”, nii no...se siitä ja jugurtin alkuperästä. Tuulipuku ja nokialaiset lantsarit ovat kuitenkin niin aitoa asiaa, että tämän videon ja biisin mollaaminen olisi kansalaisrikkomus.

Bubbling under
Listan TOP-5:een on tyrkyllä tietysti Matti Nykänen, mutta Matti on instituutio jonka sijoittaminen mihin tahansa listalle on tarkka paikka.
Valtakunnan virallinen lonely rider Timo T.A. Mikkonen  ansaitsee vähintään maininnan, samoin kuin Esa Saarinen, mutta heidän kohdallaan annan henkilökohtaiselle makutajulle vielä aikaa kehittyä.

Ehdotuksia listalle saa antaa. Kukaan ei ole siihen liian huono.

Voihan PR, moraali ja tulikettukin vielä.

Meitä ei vittuakaan kiinnosta mitä ajattelette sivustamme? Vaihdammeko kaikki elokuvat vain Vip jäsenille? Pyydämmekö Vip rahasta 20euroa millä te voitte mennä itse ostamaan elokuvat.

Laiton.
Sattumoisin törmäsin tapaukseen fin-tv.com. Se tarjoaa sivustollaan katsottavaksi ilmaiseksi elokuvia. Viranomaisten mielestä tapauksella ei ole puhtaat jauhot pussissaan:
”Musiikki- ja elokuvayhtiöitä Suomessa edustavan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) toiminnanjohtaja Antti Kotilainen sanoo, ettei Fin-tv.comilla ole oikeuksia elokuvien esittämiseen.” (Tietokone.fi/12.4.2010 )
Samoin fin-tv.com on kopioinut elokuvien yhteyteen luvatta elokuva-arvosteluja Leffatykki.com-sivustolta.


PR
Aihetta tutkaillessani sain kuitenkin suurta viihdettä ilman että sorruin katsomaan laittomasti välitettyjä elokuvia: luin sivuston Artikkelit-osiota – josta esimerkkinä tämän jutun ingressi.
Ingressin huomioiden sivuston loogisuuden ja PR-toiminnan mittana voidaan pitää ylläpidon muistutusta  alatyylin käytöstä:

Teidän kannaltanne tärkeää :  Kirosanat & leffoihin turhia kommentteja kannattaisi välttää, koska pahimmassa tapauksessa mm. Minä joka tarkistelen päivittäin pariin otteeseen teidän kommentteja poistan tai editoin kommenttejanne mutta aina silloin tällöin löydän vakavempia kommentteja silloin vaarana on accountin poisto tai ip-bannit.

Noniin tässä nyt taas seurattu kommentteja ja huomattu 12v pikku paskiaisten "lagaa vittu pätkii paskaa" huutoja.


Voihan tulikettu! Respect?
Olkoon vaikka sitten laiton, jonkun on sivustoa ylläpidettävä. Kuinka moni on vuorotta valmis latkimaan cokista ja tappelemaan servereiden sekä valittavien käyttäjien kanssa? Ei oo helppoo!

Jos haluat katsoo hyvin elokuvia lopeta INTERNET EXPLORE
Google Chrome +
Tulikettu ( Firefox) Toimivat parhaiten. =)

Te idiootit huijaatte toisianne sanomalla ettei meidän vip toimi, koska olette itse niin persaukisia pellejä eikä teillä ole varaa, taikka alitajunnassa on vikaa ettekä ymmärrä laittaa sähköpostilla viestiä meille. TEIDÄN KÄSISSÄNNE ON MAAILMAN KATTAVIN ELOKUVAVALIKKO

Me teemme pitkiä päiviä teidän takianne, turkissa (1) nimeltä mainitsematon heppu painaa 15tuntia päivässä hommaa (admin) käyttäjänimellä, mutta ei ole silti meidän sivun hostaaja. Oikeasti vähän respectii? :)


Kansojen välinen ystävyys.
Olisi kovin mustavalkoista yleistää kansojen ominaisuuksia vain yhden aktin perusteella.  Sen sijaan sivuston kommunikoinnin tyyli ja laillisuus eivät anna kuin yhden mahdollisen johtopäätöksen toiminnasta: pysy kaukana tästä sivustosta. Paitsi tietenkin Artikkelit-osiosta, mikä on suurta viihdettä. En ole koskaan käynyt Turkissa, mutta nyt haluan sinne.

Tiedote: Olen nähnyt, että toiset sivustot kirjoittavat pahaa meistä ja tulevat haukkumaan sivustollemme, esimerkki jonkun haukkumisesta: vitun turkkilainen muslimi, mene kotimaahasi ja vitun paska laatu fin-tv:n leffoissa. Haluan kertoa teille sen, että en ole tälläkään hetkellä Suomessa vaan Turkissa. Voin kertoa myös sen, että vihaan rasistisia ihmisiä ja olen nähnyt kun suomalaisia vierailee Turkissa, he sanovat, että Turkki on upea paikka ja kebab on parasta ruokaa, mutta kun he tulevat takaisin Suomeen, he sanovat että vitut Turkista, vitun turkkilainen kebabbi :) 


Moraali.
Totta hevossa internetissäkin on yrittäjiä laidasta laitaan. Pahimmat kuitenkin karsiutuvat pois jos niiden elinehto eli me kuluttajat teemme johtopäätökset. Tai sama ilmaistuna fin-tv.comin lailla: Jos joku pelle katsoo elokuvia lakipykälien tuolta puolen, on turha itkeä oman työjobin ja luovutettujen hikipisarien takaisinperään.

Tämä sivu on täyttänyt jo ensimmäisen vuosin ja yritämme tarjoo parhaamme mitä pystymme ja sen takia aina yritämme korjata ja kuulimme että  jotkut elokuvat eivät toimivat sen takia yritämme korjaa niitä ja niitä on vaikee korjata kaks henkilöö joten se kestää  eli emme pysty vastaa teidän elokuva pyyntöihin



Kursivoidut tekstit ovat lainauksia fin-tv.com-sivuston Artikkelit-osiosta sellaisenaan, vaikka kielikorvasi kehottaisikin epäilemään lainausten kokonaisuutta.

Ruotsalaisuus: Ulf – keltaisen talon asukas

Ajelu Ruotsin Karungissa pisti ajattelemaan. Missä kohtaa konduktööri on leimannut lipun, joka on vienyt ihmiselon väärille raiteille? Ei kait kukaan tahallaan tahi järjissään maalaa taloaan keltaiseksi. Ei edes ruotsalainen. Vaikkakin väärän raiteen vaunussa on näemmä Karungin perusteella ollut tungosta.
Nyt on maalattava totuus ruotsalaisuudesta.

Koordinaatiokyky
Liikkeiden säätely ja reagointinopeus ei sinällään liity mitenkään talon väriin, mutta taustoittaa ruotsalaista mielenliikkua.
Ainoa tuntemani elossa oleva ruotsalainen viritteli lapsille trampoliiniä. Se oli tietysti lapsille jännä juttu, mutta en uskonut että se olisi sitä myös 30+ -vuotiaalle miehelle. Ja ennen kaikkea miehelle, joka omien sanojensa mukaan oli menettänyt koordinaatiokyvyn TV-sarja Dynastian katkeamattoman maratonesityksen aikana. Itse tosin uskon että mies oli pituuskasvun lisäksi jäänyt ilman tätä kykyä jo lähtötelineissä. Keskushermoston antamat käskyt reagoida, olivat turhia kuin olisi koittanut saada keilapallon pysymään herneen päällä.

Holtiton ruotsalainen

Trampoliini valmistui ja ruotsalainen pongahti koehyppimään laitosta. Valitettavasti jouduin todistamaan tätä näytöstä, joka pyörii päässäni edelleen filmin lailla. Puoltoistametrinen pötkö pomppii hallitsemattomasti ja sätkii lyhyillä jaloillaan tasapainoaan hakien. Ja se ilme. Vaikka suusta kuuluikin ”Uih, uih”, niin silmät kiiluivat innosta. Itse pelkäsin tuttavani puolesta, että trampoliini ampuu pötkön taivaalle, ja uhri mätkähtää tontille kuin lesepussi ostoskärryn pohjalle. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt, koska aurinko laski ja leikki oli lopetettava. Ja ruotsalainen oli kuin olisi laskenut tynnyrillä Niagaran. Oli se jännää. Kuin talon maalaaminen radikaalisti keltaiseksi.

Purenta
Suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden eron konkretisoi kaupan leipähylly. Ruisleipä on symboli Härmästä. Ai sitä tunnetta kun lähiöstä pääsee metsään, ja miehisesti veistämään puukolla ruislimpun viipaletta. Fiilistä voi simuloida Suomi-lähiöaikoina ostamalla kovettunutta varrasleipää ja haastamalla hampaat töihin. Voitko kuvitella jyrsiväsi kovettunutta ruisleipää vaaleankeltaisessa talossa? Et voi.
Ruotsalainen leipähyllyn tarjonta on sen sijaan kuin sana ilman konsonantteja. Pehmeää mutusteltavaa joka on maustettu kaiken lisäksi sokerilla. Eikä Tonacatecutli (asteekkien ruoan jumala) todellakaan heitä innosta volttia kun leipä sisältää yllätyksiä nimeltään rusinat. Ruotsalaisessa leivässä ei ole mitään haastetta, mutta posket kesken käyneellä mössöllä saa kyllä leviämään.

Käpylintu

Länsinaapurimme ei sitä ehkä itse huomaa, mutta jälkimmäinen tulos vielä korostaa ruotsalaisille niin yleistä ylipurentaa. Joka (ylipurenta) toisaalta voi  olla selitys pehmoleipäilylle, kun hampaat menee ristiin kuin käpylinnulla nokka. Voitko kuvitella ruotsalaisen murustelemassa pullamaista leipää vaaleankeltaisessa talossa? Helpostikin.

 






Mellakka

Mukahauskan valmistelu

Mellan ölille en näe mitään oikeutusta olla olemassa. Humalaa siitä ei saa, ja kuka nyt pelkkään janoonsa litkii määrättömiä määriä lientä.  Sekundäärinen aihe juoda, eli makukaan ei puolusta mellan ölin käyttämiä hyllyneliöitä. Mutta ruotsalainen silti ostaa mellakkaa. Ihan tosi. Itse näin tänään. Ylpeyttäni en tietenkään yrittänyt kysellä syytä moiseen, mutta epäilen tekeillä olevan mukahauskan ruotsalaisillan.



Totuus
Tästä päästäänkin totuuteen – ja mikäpä suomalaisittain sen sopivampi silta kuin alkoholi. Avainmäärite on muka. Ruotsalainen on kuin mellan öl. Mukahauska joka syö mukaleipää, pitää mukamukavaa lasten härvelillä ja mukapäihtyy mellan ölillä. Ei ole siis ihme jos talo on värjätty mukavärillä.

Muita kansoja tai kansanosia käsitteleviä juttuja tässä blogissa:
Oululaisuus
Japanilaiset
Irlantilaiset
Islantilaisista
Pariisilaiset

Pariisilaisetko ynseitä?

Ranskalaisista on mielikuva kopeana kansana, joka suhtautuu omaan kieleensä ja perinteeseensä kuin vanhempi omaan lapseensa: naapurilla on kakarat, omat ovat enkelin perikuvia.  Tuhti yleistys vaati tutkimusta jonka oheistuotteena syntyi lentoyhtiön syltyn siivilöintikin.

Rahtiliike airBaltic
Pari viikkoa ennen h-hetkeä netistä ostettu paketti sisälsi lennot (Oulu-Pariisi-Oulu) ja hotellimajoituksen. Lentoyhtiön nimellä ei niinkään ollut väliä, vaan netin matkapalveluja tarjoavien kokonaisuus ratkaisi -  ja ennen kaikkea hotellin ominaisuuksista sijainti. Tripadvisor.com käyttäjäarvosteluineen toimi jälleen hyvänä opastajana majapaikkaa valittaessa.
AirBAltic on yhtiö jonka tehtävänä on kuskata ihmisiä ja tavaraa paikasta toiseen – ei muuta. Ruumaan menevistä matkalaukuista veloitetaan erikseen ja käsimatkatavaroistakin jos paino ylittää 8  kg:n. Ruumaan menevän laukun lisäksi mukanaan saa kuljettaa käsissään yhden pakaasin per matkustaja.
Yhden kokemuksen perusteella voisin sanoa, että jos airBaltic on vain 50-100 euroa edullisempi kuin muu lentoyhtiö, niin valinta osuu muualle. Matkatavara per suunta maksaa vähimmillään 20 euroa, ja jos jokin menee solmuun matkateossa, on turha haaveilla ihmisrahtiyhtiöltä palvelua. Tässä tapauksessa mennen-tullen myöhässä olleiden lentojen lisäksi matkalaukku katosi palatessa, ja yhtiöllä ei ollut omia tai partneriyhtiöiden tyyppejä lentokentällä selvittämässä tilannetta. Sama jatkui seuraavana päivänä jolloin yritin puhelimitse tavoittaa jonkun elävän henkilön. Finavian kautta sain puhelinnumeron johon soitin pyydettyyn aikaan useita kertoja, mutta kukaan ei vastannut -  paitsi automaatti joka väitti että kaikki palvelijat ovat varattuja, vaikka varatun merkkiääntä ei puhelimesta kuulunutkaan ennen robotin ilmoitusta. Muissa netistä bongatuissa numeroissa soitto meni suoraan robotin syliin. AirBalticin ulkoistettu kuljetusfirma toi laukun kahden päivän päästä.
Toinen kummastusta herättävä asia on vaihteleva toimintatapa matkalaukkumaksun maksamisessa. Oulun kentällä maksu suoritettiin check-in -tiskillä, mutta Charles de Gaullella maksu piti suorittaa erilliseen kioskiin. Ja sehän on ihan ok, mutta kukaan siitä ei vain ollut ilmoittanut. Check-in -tiskille kolmen vartin jonotus, ja matkustaja saa tietää että maksu pitää suorittaa muualle ennen kuin saa lippuläpykät kouraan. Johan siinä kerettiinkin ihmetellä jonottaessa, miksi edellä olevat matkustajat säntäilevät jonosta muualle ja palaavat takaisin tovin kuluttua.
Matkustaja on vain välttämätön paha -tyyppinen konsepti sai loppuniitin airBalticin sivujen kautta lähettämieni kysymysten vastauksissa: kutakin osa-aluetta koskeneita kysymyksiä pyydettiin lähettämään eri sähköpostiosoitteisiin.
Se kitisemisestä. Siirrytään mukavampiin aiheisiin.

Pieni mutta mukava hotelli

Aston Hotel Paris on pieni 34 huoneen hotelli kävelymatkan päässä kaikista Pariisin päänähtävyyksistä. Ja huonoa keliä ajatellen matkaa lähimmälle metroasemalle on n. sata metriä. Huoneet ovat pieniä, kuten käsitykseni mukaan useimmissa Pariisin keskivertohotelleissa. Ja hissi! Tappituntumalla pönöttäen lattianeliöistä säästyy tilaa yhden matkalaukun verran. Eli jos on useampi laukku, ne täytyy latoa päällekkäin. Pieniä tiloja kohtaan ei ole fobioita, ja hotellin palvelu kompensoi muut negatiiviset ajatukset hotlasta. Miellyttävä henkilökunta auttoi kun oli järkättävää tai kysyttävää, ja mielikuva arroganteista ranskalaisista sai ensimmäisen läimäyksen poskelle.
Itselle muistiin merkittäväksi ja muille tiedoksi latelen asian joka koskee pistorasioita. Useasta lähteestä sai lukea että meikäpistokkeet sopii ranskalaisten kanssa yhteen. Nihilistänä en uskonut tähän liittoon, vaan otin adapterin mukaan - ja se kannatti.

Syömää, juomaa
Ravintoloiden, kahvioiden ja baarien kohdalla on suuri vaara yleistämiseen. Paikkoja missä kyselyaukkoon voi ujuttaa tavaraa on todella paljon. Tämä tutkimus perustuu n. 20 paikan läpikäyntiin. Voisi sanoa että vain yhdessä ruokaravintolassa mielikuva ranskalaisesta ynseydestä täsmäsi. Enkun kielistä ruokalistaa ei ollut, ja pelkkä kyselykin näytti aiheuttavan juntin leiman otsaan. Tosin paikan nettisivut (http://www.vaudevilleparis.com/) tarjoavat menun myös Englanniksi. Mutta tässäkään tapauksessa livekopeus ei ollut pois tarjoilijoiden ammattimaisuudesta tai viimeisen Pariisi-illan makunautinnoista.

Restaurant Chartier

Pariisilaisen tuttavuuden kautta pompsahti käyntilistalle ruokapaikka jota voin varauksetta suositella. Chartier (http://www.restaurant-chartier.com/www/visit/filsdesans.php) on paikka johon aina jonoja – paitsi jos äkkää mennä juuri ennen klo 22. Reilun rempseä fiilis paikassa on erityisen hyvä – kiitos tarjoilijoiden jotka höpöttävät sitä sun tätä, samalla kun kirjoittavat ja laskevat tilausten nimet ja summat pöytäliinaan. Ohi kulkiessaan henkilökunta heittelee irtokommentteja. Ja kaikki tämä tulee luonnostaan ilman väkinäisyyden häivääkään. Koska paikan reilu meininki tuli jo syönnin aikana selväksi, kuului jotenkin asiaan se että tarjoilija tuuletti ja kuulutti isoon ääneen kun sai illan viimeisiltä asiakkailta (eli meiltä) rahasuorituksen. Hetken päästä tarjoilijamme liittyi muiden kolleegoidensa sekaan vapaina oleville salin tuoleille laskemaan illan rahasaldoa!
Hintataso Chartierissä on jopa edullinen, ja ruoan maun suhteenkaan ei ole valittamista. Erittäin miellyttävä kokemus.

Les Deux Magots ja sen talviterassi.

 Kahvia, teetä, olutta, viiniä ja pientä purtavaa varten eniten tarjontaa löytyy Latinalaiskortteleista ja Saint-Germainin alueelta. Eli Pariisin vasemmalta rannalta. Käydyistä paikoista kaksi nousi yli muiden: Le Frégate (http://www.lafregateparis.com) ja Café de Flore (http://www.cafedeflore.fr/). Ensimmäinen lämpimän patterin ja näköalojen vuoksi. Ikkunapaikalta voi seurata katuvilinän lisäksi Seinen liikennettä, ja vastarantaa koristaa Louvre.
Café de Flore edustaa puolestaan kuuluisaa kahvilakategoriaa. Paikka nostetaan oppaissa tavan takaa esille, mutta sen sijaan että kiinnostaisi ketkä penkkejä on kuluttanut, voi Floressa seurata palvelualan ehdottomien ammattilaisten työtä. Tarjoilijat juoksevat tuli hännyksissä, mutta homma on hallussa kuin olisit ainoa asiakas. Ovella voi olla jonoa mutta se liikkuu, ja paikan henkilökunta napsii jonosta vapautuvien paikkojen määrän mukaan sopivia joukkioita istumaan – ei siis välttämättä tulojärjestyksessä. Ulkona ei tarvitse kärvistellä, vaan jonotus tapahtuu lämmitetyllä terassilla. Kahviloiden nettisivut antavat hieman väärän kuvan paikkojen luonteesta. Esim. vaatetuksen suhteen ei tarvitse skitsoilla, ja juhlalliseltakin tuntuvat rakennukset ovat aikakaudelta jolloin arvostettiin muuta kuin harmaata betonia ja kulmaviivainta.
Tilanne: mielikuva ynseydestä vs. todellisuus 0-2.

Liikenteessä

Avenue des Champs-Élysées

Kun kaupungissa on reilu 2 miljoonaa asukasta ja suur-Pariisin alueella yhteensä reilu 12 miljoonaa, on sanomattakin selvää että yksin ei Pariisissa tarvitse liikkua koskaan. Lukuihin voi vielä lisätä maailman suositumman turistikaupungin vuosittaisen populan, 14 miljoonaa äimistelijää. Käytännön tutkimustuloksena nämä luvut johtavat siihen, että kaupungilla kulkijat huolehtivat vain itsestään ja omasta etenemisestään. Parin päivän aistimisen jälkeen testasin parin korttelin matkalla pariisilaisen kävelijän väistörefleksejä. Ja niitä ei ole. Jos kävelylinjat kohtaavat, niin kolinaahan siitä tulee. Teiden ylityksessä ei ole ongelmaa autojen kanssa, kun seuraa alkuasukkaiden menoa. Skootterit ovat luku sinänsä, ja niiden tööttiä ja vauhtia ei kannata väheksyä.
Vaikka ekalla metroreissulla tulikin tuntemattomalta paikallisapua, Pariisilaisten näkökulmasta tilanne pahenee: 1-2.

Ratkaiseva yleiskuva
Kaikkiaan Pariisista jäi positiivinen kuva, ja yleisvire kaupungissa on myönteinen. Mukaan mahtuu kaiken sortin kulkijaa, mutta yhtenä isona turistirysänäkin Pariisista voi löytää sille ominaisia yksityiskohtia. Eri alueiden eri luonne tarjoaa paikkoja, joita ei oppaissa mainita. Näistä Latinalaiskorttelit, Saint-Germainin alue sekä Marais tulevat ensimmäisenä käydyistä mieleen, missä on toisistaan poikkeavaa luonnetta, ja niissä kulkemalla voi bongata mitä erilaisimpia asioita ja tapahtumia. Massapaikkojen kohdalla meno on ennakko-odotusten kaltaista – tosin opasteiden suhteen ranskiksilla olisi vielä opeteltavaa. Pariisista jäi hampaan koloon - mutta vain halu palata takaisin.
Lopullinen tuomio kääntyi lopulta ranskalaisten voittoon 1-3.

Valokuvauksen ohessa otettu muutama videopätkä reissulta: http://www.youtube.com/user/FiMikko