Puolivuotistestamentti

On kulunut puoli vuotta siitä kun YT:n myötä vapauduin työvelvoitteista omasta tahdostani. Vapaa-aikaa on yllin kyllin, mutta jostakin syystä tästä osaa nauttia edelleen. Mitä pirua? Olen kasvatettu ja kasvanut ajatukseen, että ihmisen pitää tehdä töitä.

Alku
Toukokuun puoliväli vuonna 2010. Ouluun on tullut aikainen kesä ja lämpötila hipoo hellettä. Kävelen parturiin ja puhelin soi. Vielä viikkoa aiemmin työkaverin statuksella ollut ihminen kysyy että miten menee. Virne olisi leveämpikin, mutta korvat tulevat vastaan kun kuittaan kysymyksen – never better.
Tulevaisuudesta ei jaksa vielä huolehtia. Aurinko paistaa ja voin tehdä mitä vain, milloin vain. Palkka juoksee syyskuulle asti, joten byrokratian rattaitakaan ei tarvitse vielä häiritä.
Jälkikäteen ajateltuna toukokuun lopusta on sekava kuva. Hulabaloota, läksiäisiä, jäähyväisiä, kesäkelejä. Katkaisin kotitivolin äkkireissulla Prahaan. Se auttoi. Sillä sai etäisyyttä tapahtuneeseen, ja ajatukset pois akuutista tilanteesta.
Vielä viisi vuotta sitten olisin paheksunut itseäni holtittomasta ratkaisusta, mutta en enää. Kun kerron liikustani niille, joille asiasta tarvitsee kertoa, ovat vastaukset rohkaisevia. Tosin joidenkin kohdalla aistin todellisten ajatusten olevan jotain muuta, mutta mitäpä niistä.

Kesä
Historiallisen lämmin kesä tullaan muistamaan tilastoihmeenä, mutta henkilökohtaisesti se jää mieleen muistakin syistä erityisen hyvänä kesänä. Samalla kun tokenen alkukesästä reissuineen, virittelen uutta matkaa loppukesäksi. Keskikesän rötvään Suomessa. Jostakin syystä tälle kesälle osuu useita muuttotalkoita. Muillakin on muutostarpeita. Lidlin nokkakärryt ovat auton tavaratilassa koko kesän ajan talkoovalmiudessa. Ja ovat edelleen.
Alustavia keskusteluja myös uusista työmahdollisuuksista aukeaa, ja itulaatikossa syttyy ajatuksia kaikista mahdollisuuksista joita nykytilanne mahdollistaa. Nyt ei passaa hätiköidä, vaan puntaroida tilanteet rauhassa. Kesäkuumotus ja seuraavan matkan odottelun kutina pahenee.

Loppukesä
Jos oli keskikesä ikimuistoinen, sitä oli myös elokuu. Koko kuukausi menee käytännössä Namibian reissun tiimoilla. Tiesin että matkan jälkeen alkaa työttömän arki puskemaan päälle, joten valmistauduin ottamaan kaiken irti reissusta. Ekonomistit olisivat hyppineet volttia talousasioiden tolan vuoksi, mutta itse hypin innosta yläpystyä. Jälkikäteenkin ajateltuna tein oikein kun satsasin itseni siirtämiseen totaalisesti muihin maisemiin. Palttooseen ja aivokuoreen tarttui kokemuksia, asioita ja oppia, joiden arvoa ei saldotarkkailulla saa himmennettyä.

Syksy
Huima neljä kuukautta takana, ja arkea pukkaa. Olen oikeasti työtön. Ja työtön kohtaa byrokratian. Ja siihen ei neitsyttyötön ole tottunut. Jonotusnumerot, selitykset, selonteot, rajoitteet, vakuuttelut...noh nyt olen ainakin olemassa myös työvoimaviranomaisten mielestä. Koitan ymmärtää että järjestelmää yritetään käyttää hyväksi, ja puljaamisen ehkäisemiseksi kaikki on tarpeellista. Ja kuuleman mukaan selvisin vielä vähällä! Työtä Mollista tuskin löytyy, mutta omalla kohdalla asiointi toimii oikein hyvänä motivaattorina. Ehkä kaavakeshow onkin tehty vain työttömän aktivoimista varten?
Edellisestä reissusta on kulunut pari kuukautta ja matkakuume nousee taas. Blokkaan jopa muutaman matkaorganisaation uutiskirjeen kutkan kätkemiseksi. Mutta nuo toimenpiteet ovat hätäkakkoja, ja nyt yöpöydällä on liuta kirjaston matkakirjoja. Veronpalautuksethan tulevat joulukuun alussa Big Brotherin päättymisen aikoihin, ehkä voisin suhrata ne jouluna rajan tuolla puolen. (Herra/Rouva Työvoimaviranomainen: tämä ei ollut ilmoitus ulkomaille suuntautuvasta matkasta, vaan tämä on vain epärelistista toiveajattelua. Olen työmarkkinoiden käytettävissä ja korvausoikeudellinen katkeamattomasti kunnes löydän verokortille uuden haltijan.)

Alkutalvi
Puoli vuotta tuli vapautta täyteen marraskuun alussa. Päivät lyhenevät kohti kaamosta, ja samalla liekki työn teosta saa uutta pontta. Nyt liekki palaa vain toisessa päässä kynttilää. Jo lasketut verkot pitää tarkistaa, ja uusia virittelyjäkin pitää laittaa alulle.
Kokonaisuutena mennyt puoli vuotta on herättänyt asioita, jotka pääsivät valahtamaan taka-alalle. Leffaharrastus on virinnyt, kirjoja tulee luettua koko ajan, kirjoittelua silloin tällöin, liikuntaakin on ohjelmistossa ja ihmissuhteet ovat parantuneet. Pitäisikö työttömän tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei arki olekaan silkkaa kärsimystä? Ovatko päiväunoset syntiä? Onko yöeläin vinoon katsottava otus?
Testamentin miinuspuolelle tulee merkintä vanhojen työkaveruuksien menettämisestä, ja muutoin työn kautta mukavien ihmisten kanssa hääräämisen päättyminen. Ja totta kai talousasioita pitää tarkkailla ja tehdä valintojakin, mutta ihminen on notkea eläin joka osaa asennoitua realiteettien mukaisesti.
Mutta kohtahan on joulu, ja ehkä sen matkan voisi toteuttaa...tai siis, enhän mää mihinkään ole menossa....virallisesti.