Vapaaehtoisena Namibiassa, osa 2

Sähköpostiini lätkähti parilta tuntemattomalta tyypiltä kyselyä vapaaehtoistyöstä Namibiassa, ja lupasin kirjata ylös kokemuksia blogiini. Facebookissa on jo kaverieni luettavissa osa 1. 
Nyt kun kokemuksesta on kulunut aikaa, on myös reissu hahmottunut hieman eri tavalla. Koska kokemukseni rajoittuvat yhteen vapaaehtoisreissuun (vielä), ja kahteen viikkoon Namibiassa, näkemykseni perustuvat pelkästään tähän tapaukseen. Toivottavasti tästä on kuitenkin kyselijöille, ja mahdollisesti muillekin, apua.
Itse en reissua järkätessäni löytänyt ko. kohteesta kuin hajanaisia ja lyhyitä enkunkielisiä tekstejä.

Valinta
Mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön on satoja ympäri maailmaa. Itse päädyin Namibiaan ja Naankuseen syystä, että halusin Afrikkaan ja yhdistää matkailuun kokemuksia villieläimistä. Naankusea vastaavia paikkoja on Namibiassakin, mutta nettisivut ja paikasta saatava tieto vakuutti. Facebook, forumeissa olleet kannanotot ja vakiosivustot jokaisen reissuni järjestelyssä, eli Tripadvisor.com ja lonelyplanet.com, auttoivat valinnassa. Kannattaa huomioida että valintaa tehdessä on suoraan yhteydessä valittuun kohteeseen. Vaihtoehtona ovat eri agentit, jotka myyvät samoja kohteita, mutta ottavat järjettömän välityspalkkion välistä.

Sinne ja tänne
Lentojen buukkaus on oma skitsofreeninen paininsa. Nyt jälkikäteen voin sanoa, että itse  kärkyin ja odotin liian pitkään nettivaraukseni tekoa – maksoin odottamisesta muutamia euroja. Lopulta lensin Oulusta Helsingin kautta Müncheniin, josta Johannesburgiin - ja lopulta sieltä Namibian pääkaupunkiin Windhoekiin. Paluu sujui muuten samaa reittiä, mutta München vaihtui Lontooseen.
Kohdallani kävi lykky mennen-tullen, ja ruumasäkki kulki samaa tahtia ukkelin kanssa. Ruumaan menneen rinkan pakkasin rinkkapussiin, jolloin minimoin lentokenttien kuljetushihnoilla remeleiden kiinnihirttämiset. Samoin säkissä oli selkeä nimiläpykkä, johon kirjasin omien tietojeni lisäksi kaikki matkan lennot, ja lopullisen päämäärän yhteystiedot. Lompakossa oli valmiina paluumatkalle oma lappu paluutiedoilla.
Pari asiaa kannattaa huomioda ruumapaketin lisäksi.
Vältä Johannesburgin kenttää! Se on matkatavaroiden musta aukko. 90 % vapaaehtoisaikanani Naankuseen tulleista matkatavaroiden jäljet päättyivät Jburgiin. Jos siirtymä Jburgissa on alle kaksi tuntia, voit olla varma että matkatavarat tulevat joskus myöhemmin – jos tulevat. Vaihtoehtona Jburgille on Kapkaupunki, tai jos aikataulut muuten sopivat Frankfurtista suorat lennot Windhoekiin.
Toinen juttu on boarding pass. Voi olla että lähtöasemalta et saa kaikkien lentojen boarding passeja. Asian suhteen ei kuitenkaan kannata hyppiä yläpystyä. Lentokenttien porttialueilta saa virkailijoilta seuraavan lennon puuttuvan passin. Afrikkalainen lentokenttäkäytäntö on vähän sinne päin, mutta silläkin mantereella tuntuu homma hoituvan. Ja matkatavarathan tsekataan määränpäähän - on tietysti eri asia tulevatko ne sinne.
Windhoekin lentokenttä on pieni, ja paluumatkan alkaessa jonotuksiin on syytä varautua. Lojumiseen menee aikaa ainakin kaksi tuntia Namibia matkailusesongin aikana - kokemukseni mukaan afrikkalainen lentokenttähenkilökunta ei ole mitenkään maailman säpäköintä porukkaa.
Turvatarkastustasokin poikkeaa eurooppalaisesta. Kun ei kehotusta ollut, itse en esim. ottanut nesteitä pois käsimatkatavaroista ja repun sivutaskussa meni puoliksi juotu vesipullokin läpi. Passitarkastuksessakin virkailijat laskevat, eurooppalaisista peltinaamoista poiketen, leppoisasti kyselyt miten päivä on mennyt.
Valmisteluvaiheesta vielä sen verran, että on käytännöllistä skannata kaikki asiakirjat ja tallettaa ne sähköpostin liitteeksi johonkin internet-pohjaiseen mailipalveluun (esim. gmail). Passi, luottokortti, rokotetodistukset, vakuutuskortti, kuva ruumamatkatavaroista jne. kuvina omaan sähköpostiin, jonka voit avata missä päin maailmaa tahansa, jos alligaattori tyytyy vain lompakon syömiseen.
On kuitenkin sanottava, että Namibia on afrikkalaisen mittapuun mukaan turvallinen maa. Yleisiä hässäköitä tai yht’äkkiä muuttuvia matkailukäytäntöjä ei paikallistenkaan mukaan ole. Perustietojen jälkeen ennakkotiedonhankinta voi siis keskittyä itse asiaan.

Leirielämää
Naankusen henkilökunnasta Bas oli vastassa lentokentällä, ja reilun tunteroisen ajomatkan aikana hän kertoi perusasioita elämisestä leirissä. Saavuttaessa keskukseen jo paikalla olevat vapaaehtoiset ja henkilökunta ottivat vastaan todella hyvin. Vapareista jokainen on tietysti ollut samassa tilanteessa, ja jokainen haluaa helpottaa uuden tulokkaan kotiutumista. Näin pyrin myös itse toimimaan kahden viikon aikana, kun porukkaa tuli ja meni lähes päivittäin. Alkuun kämppikset olivat Ranskasta, Saksasta ja Briteistä. Ekalla viikolla meitä oli siis neljä samassa huoneessa, ja kaikkiaan saapuessani paikalla  oli 36 vapaaehtoista eri puolilta maailmaa. Hevijuusereista osa oli ollut jo yli kuukauden paikalla, ja toiset olivat kiertäneet useampia vapaaehtoispaikkoja Afrikassa.
Ensimmäisenä aamuna edellispäivän tulokkaat saavat briiffauksen, jossa kerrotaan mistä koko keskuksen toiminnassa on kyse, sekä turvallisuus- ja käytäntöohjeita eläinten kanssa. Osa asioista tietenkin viheltää ohi, mutta muut vaparit auttaa kun kysyy. Pidempään paikalla olleet ovat henkilökunnan ”luottovankeja”, ja heidän kauttaan saa arvokasta tietoa pitkin matkaa. Lahjontaa ei tarvita.
Naankuse sijaitsee alueella joka on yksi maailman kuivimmista. Namibian rannikosta poiketen kahden autiomaan välissä sadetta ei tule maaliskuun puolen välin ja lokakuun lopun välissä yhtään. Vesi on siis aihe joka käänteessä. Ihmiseloa koskien välillä on suihkukielto, ja toisinaan suihkutuutti pukkaa pikku liruna vain kylmää vettä. Myös vessanpöntön vetäminen muuttuu välillä manuaaliseksi kauhalla kärppä viemäriin -toiminnoksi.
Pöntöstä hanaan: itse hämmästelin sitä, että hanavesi on sellaisenaan juomakelpoista. Vedenpuhdistustabletteja en käyttänyt kertaakaan, eikä pakin kanssa ollut ongelmaa.
Samoin moskiittomyrkkyjä ei tarvinnut, koska hyönteisiä ei juurikaan ollut. Kuivuudesta oli siis jotain apuakin. Sen sijaan käsidesiä kannattaa varata mukaan ja myös käyttää. Ruoka on usein sormiruokaa, ja kädet ovat päivän aikana tekemisissä eläinten, eläinten jätösten, eläinten puoliksi syötyjen ruokien ja ties minkä kanssa. Eikä keittiökään mikä vakuumipakattu paikka ole. Kahden viikon aikana todella monella vatsa eli omaa elämäänsä, niin että päivittäin oli rivistä poissa 1-4 henkilöä. Pääsyylliseksi päättelin oikaisut käsihygieniassa. Hygieniapuolta ei jostakin syystä briiffauksessa nostettu esille.
Henkilökohtaisessa turvallisuudessa käsihygienia, varovaisuus käärmeiden ja skorpionien kanssa, sekä vesipullon ja aurinkovoiteen ainainen mukanaolo ovat pääjuttuja. Myös haavojen ja naarmujen puhdistusta varten kannattaa varautua, koska nahka puhkoutuu varmuudella työn tuoksinassa. Ai niin. Taskulamppu! Se on välttämättömyys iltaisin, koska askeleita täytyy valaista em. mainittuja matelijoitakin ajatellen. Paristosyöpön sijaan suosittelen led-valaisinta, jossa yhden paristosetin elinkaari on pitkä, ja kamppeen valotehokin jättää normaalipolttimoisen varjoonsa.
Omalla kohdalla muuttaisin jälkikäteen sen, että ottaisin kovapohjaisemmat kengät. Semi-trekkingeissä ei vastus riittänyt pensaiden piikkejä vastaan, vaan ne lävistivät pohjan. Vielä kuukausi reissun jälkeen härmäläiset kivet painavat kengän pohjaan katkenneita piikkejä ikävästi kengän sisälle ja jalkapohjaan. Leirissä yksi vakioiltapuhteista olikin kiskoa Leathermanilla piikkejä pohjasta ulos.
Valuutasta sen verran, että Namibiassa käy paikallisten dollareiden lisäksi Etelä-Afrikan randit, ja jos riehaantuu ostamaan vaikkapa kolme olutta Naankusen kaupasta (auki ma ja to klo 13-14), niin vaihtorahat kannattaa pyytää randeina. Näin saa käyttökelpoista rahaa mahdollista Etelä-Afrikan välilaskua ajatellen.

Vapaaehtoistyö
Pelkistetysti työ on leirin ohessa olevien eläinten sekä eläinten aitausten hoitamista. Jokainen aamu aloitetaan aamupalaverilla klo 8, ja normityöpäivä päättyy klo 17. Välissä on muffinssitauko klo10.30 ja lounas klo 13. Help yourself -aamupala on ladottavissa lautaselle klo 7 alkaen. Päivällinen nautitaan klo 18 työpäivän jälkeen. Hiljaisuus laskeutuu klo 22.
Työn kannalta Naankusessa paviaanien paapominen vie eniten aikaa. Eläinlajeista niitä on määrällisesti eniten, ja jo pelkästään ruoan valmistus ja katraan ruokkiminen vie yhdeltä ryhmältä (4-6 hlöä) joka päivä 4-5 tuntia. Ruokahuollon lisäksi paviaaneja kävelytetään savannilla kaksi kertaa päivässä. Serkut eivät valloittaneet tätä sydäntä, vaikka selvisinkin vain muutamalla näykkäsyllä, yhdellä valvotulla yöllä ja likapyykillä.
Toinen pääryhmä on kissaeläimet, joista leopardeja ja caracaleja (aavikkoilves) käytetään päivittäin kävelyllä. Edelliset tietysti myös ruokitaan päivittäin, kuten myös leijonat ja gepardit. Paviaaneista poiketen kissat kaappasivat minun Top ten -tilaston kärjen.
Kolmas ryhmä on keskuksessa vapaana vaeltavat eläimet: mangusteja, sikoja, pahkasikoja, strutsi, vuohia, kaneja, kanoja, kalkkunoita, antilooppi, riikinkukkoja, aaseja...tulikohan kaikki mainittua...noh anyway, iso revohka jotka myös kaikki pitää juottaa ja syöttää. Kolmannen ryhmän eläimistä mangustit ovat tämä matkailijan ehdoton suosikkilaji.
Vapaaehtoistyö sisältää lisäksi aitausten tekoa ja korjaamista sekä partiointia. Edellisten oheen tulee päivittäin satunnaistöitä, joita voi olla yöpartiointi salametsästäjien varalta, eläinansojen tarkastusta, laumasta eksyneen tai kuolleen eläimen etsintää....ihan mitä vaan. Jos ansat ihmetyttävät, niin ne ovat savannilla eläimiä (käytännössä isoja kissoja) varten, jotka ovat asettuneet paikallisasumusten lähelle, ja käyttävät karjaa ruokalähteinään.
Näin jälkikäteen kotimaisemissa ajateltuna,  jotkut työt ja sattumukset tuntuvat vähintäänkin oudoilta, mutta paikan päällä ne tuntuvat luonnolliselta osalta arkea. Ennakkoon ei ole siis aihetta stressata arjen sujumisesta, sillä paikan päällä pöhinä ja tekemisen meininki vie mukanaan. Kaikki auttavat kaikkia, ja jos kohdalle sattuu jokin velvollisuus, joka ylittää fyysisen tai henkisen sietokyvyn, niin sekin hyväksytään.
Yhteydenpito ulkomaailmaan on Naankusessa hieman ongelmallista, mutta sitkeä yrittäjä löytää kännykenttää. Henkilökunta neuvoo parhaimmat mahdolliset spotit mistä voi tarvittaessa soittaa. Läppäriä on turha raahata paikalle nettiyhteyden toivossa. Läpsyttimen tulevaisuuden siellä kyllä saa vaarannettua, koska tuuli puhaltaa hienojakoista hiekkaa myös huoneisiin. Tietokoneen sijaan suosittelen vihkoa ja kynää muistiinpanoja ja päiväkirjan pitoa varten. Vuorokaudet virtaa sellaista kyytiä ohi, että päivien nimissä ja numeroissa on perässä pysyminen ilman ylöskirjaamista.

Muutamia tipsejä
Naankusessa vapaaehtoisten kanssa touhuilee kuusi henkilökunnan jäsentä, jotka kaikki ovat kokeneita eläinsuojelun ammattilaisia. Lisäksi keskuksessa on joukko paikallisia bushmaneja hoitamassa käytännön töitä. Bushmanit ovat alistetussa asemassa Namibian hierarkiassa, ja työ keskuksessa on heille lottovoitto. Itse huomasin että velvollisuus kontaktiin on vapaaehtoisen puolella. Yksinkertainen tapa murtaa itsetunnottoman muuria, on kiittää esim. leopardisessiossa mukana ollutta bushmania. Seuraavana päivänä tämä samainen henkilö huolehtiikin vastapalkintona keskustelun avaamisesta. Englanti sujuu bushmaneilta joten kuten. Itse pyysin muutaman päivän tutustumisen jälkeen kertomaan asioita heidän kielellään, jota sitten yritin jäljitellä. Jo pelkästään paikan nimen ”Naankusen” lausuminen jäi yritykseksi. Ääntäminen sisältää kummallisen kielen napsautuksen, ja oma sönkkäykseni levitti harvahampaisen, mutta leveän hymyn bushman-Johanneksen naamaan.
Suomalaisen kesän eli afrikkalaisen talven aikaan lämpötilat liikkuvat päivän + 25 asteen ja yön pakkaslukemien välillä. Makuupussi on ehdoton varuste, mutta kannattaa pitää huoli myös nesteistä, kuten aurinkovoiteista. Omat voiteet jäätyivät telttamajoituksen aikana, kun en huomannut laittaa tököttejä reppuun. Talomajoituksessa ovi pidetään aina kiinni, vaikka tekisikin mieli päästää lämmintä ilmaa sisälle kylmän yön jälkeen. Omalla kohdalla kämppikset eivät olleet asiasta ihan samaa mieltä, ja niinpä hätistelin huoneestamme kerran pahkasian ulos ja kahdesti mangustin. Toisella kerralla mangusti sai saaliiksi ranskalaisen sukan. Oven ja porttien sulkemissääntö pätee kaikkialla muuallakin keskuksessa. Eläinaitausten kohdalla on kyse perusasiasta, mutta esim. suihkuhuoneeseen ei haluta skorpionia. Tästäkin tuli yksi kokemus.
Eläimien kanssa toimimiseen saa hyvät evästykset henkilökunnalta. Koko jutun juoni kunnioitus. Eläimet ovat koko toiminnan keskiössä, ja kaikki toiminta palvelee vain ja ainoastaan eläinten hyvää. Ongelmia saa aiheutettua jos maalaisjärki jää makuupussiin tai marssijärjestys vääristyy niin, että vapaaehtoinen luulee itse olevansa huomion keskipiste.
Cooliius kannattaa, sillä esimerkiksi paviaanit ovat uteliaita ja terävähampaisia otuksia. Jos teet jotain äkkinäistä, voi kohdalle osuva näykkäisy muuttua nahan puhkovaksi puraisuksi. Taskusta roikkuva kameran hihna voi niin ikään olla riidan aihe. Ylimääräiset elkeet ja tavarat kannattaa paviaanien kanssa touhutessa siis jättää maalaisjärjen sijaan makariin.
Isojen kissaeläinten kanssa, vaikka osa onkin kesyn statuksella, pitää suhtautumisessa olla niin ikään kunnioitusta mukana. Toisaalta se tulee kuin itsestään kun gepardi kävelee kohti!
Vaatetuksen suhteen kannattaa pitää huonoimmat kamat mukaan -linjaa. Tai ainakin sellaiset kamppeet, joiden tärvääminen ei vie yöunia. Naankusessa bushmanit pitävät pesulaa, johon voi viedä kaikki muut paitsi kalsarit ja sukat. Nyrkkipyykkiä varten suosittelen Trek & Travelin Pocket Laundry Wash -lehdykoitä, jotka ovat 2 x 5 cm:n paperimaisia veteen liukenevia pesuaineliuskoja. Tulitikkulaatikon kokoinen pakkaus on helppo kuljettaa, ja saippua ei vaahtoa tolkuttomasti. Kulutusvaateiden lisäksi reppuun voi ottaa yhden casual-vaatekerran bileitä varten.
Kekrit ajoittuvat lauantai-iltoihin, jolloin irrottaudutaan henkilökunnan kanssa arkisähellyksestä. Braai-illat (bbq) sisältävät mielenkiintoisten keskustelujen lisäksi syöntiä ja juontia kunkin harkitsemissa määrin. Vaikka seuraava päivä onkin sunnuntai, pitää eläimet siitä huolimatta ruokkia. Eli otsanahka on nostettava silmien päältä silloinkin klo 8.
Visiittiin Naankusessa kannattaa sisällyttää myös vierailu bushman-lasten kouluun. Itse satuin erään leijonien juottoreissun yhteydessä kävelemään bushmanien kylän läpi, ja sain aavistuksen heidän arkielämästään. Parin päivän päästä kävin koulussa, ja pystyin luomaan jonkinmoisen kokonaiskuvan heidän elämisestään. Paljon tapahtui eläinten kanssa asioita joita en unohda koskaan, mutta niin jäi kouluvierailukin samaan kokemuslaariin. Vein mukanani tuliaisena matkailukirjoja Suomesta ja Oulusta, sekä muutaman palapelin. Osa lapsista ymmärsi englantia, mutta silti selitys suomalaisesta talvesta taisi mennä ohi ja yli. Tiedä sitten oliko vika kertojassa vai kuulijassa. Vierailu kuitenkin vetosi tunteisiin – ehkä syynä oli heidän kylänsä ja elämänsä näkeminen aiemmalla savannireissulla.




Kuten totesin ystävälleni Namibian reissun jälkeen, että vaikka tämä jäisi viimeiseksi reissukseni ikinä, niin voin olla tyytyväinen. Tokio on edelleen kaupunkikohteista oma ykköseni, mutta tämä reissu harppasi ihan omaan kategoriaan.
Jos olet ikinä ajatellut tehdä vapaaehtoistyöhön perustuvaa reissua, niin täältä lähtee toteutuskannustukset ja onnittelut valita hienosta tavasta matkailla. Ei tarvitse olla kaappihippi tai maailmanparantaja - tai edes pyrkiä sellaiseksi - jotta reissusta osaisi nauttia. Omalla kohdalla ainoa pelon aihe on, että nyt matkailurima on nostettu jälleen uudelle tasolle. Mitä seuraavaksi?

Ko. keskuksen nettisivut: http://www.naankuse.com/
Muutama videoni aiheesta löytyy Youtubesta: http://www.youtube.com/user/FiMikko

Lue myös alunperin Facebookissa julkaisemani kirjoitus: http://lahjeketjunvalissa.blogspot.com/2010/11/vapaaehtoisena-namibiassa-osa-1.html