Onnistunut asunnon myynti – kilpailutus kannattaa.

Myin 2005 valmistuneesta kerrostalosta 60 m2:n asuntoni. Lopputulos oli onnistunut, mutta asunnon myynti kannattaa kilpailuttaa kiinteistövälittäjillä – jos kotiaan ei päätä myydä itse omin konstein – sillä välittäjissä on eroja.

Ehdokkaat.
Otin yhteyttä kolmeen välittäjään, joiden kanssa istahdettiin myytävässä asunnossa alas, ja kuulin heidän näkemyksensä myynnistä. Valittuina olivat välittäjä, jolta olin asunnon ostanutkin, käyttämäni pankin välittäjä ja pystymetsästä paikallinen välittäjäehdokas, josta oli vain jostakin syystä hyvä kuva.
 
Se iso ero.
Välittäjien nettisivuilla on tiedot heidän välityspalkkioperusteistaan ja määristä. Mainittuja summia ja prosentteja ei kuitenkaan kannata tuijottaa kiveen hakattuina, sillä ainakin tässä tapauksessa jokainen välittäjä pudotti palkkiotaan normihinnasta.
Asunnon pyyntihinnan määrittelyssä oli myös eroja. Mielestäni liian suuria eroja.
 
Välittäjä 1:
- muutti prosenttipalkkion kiinteäksi summaksi, ja laskennallisesti tuli tonnin vielä vastaan ”koska olin heidän vanha asiakas”.
- Myyntihinnaksi välittäjä määritteli 169 000 €.
Tämä oli hyvä alku välittäjien tapaamisissa.
Välittäjä 2:
- muutti niin ikään prosenttipalkkion kiinteäksi summaksi, mutta oli tonnin kalliimpi kuin välittäjä 1.
- Myyntihinnaksi tämä välittäjä esitti pokkana 145 000 €. Whaaat! No nyt oli trapetsilla taiteilevalta asunnon myyjältä vedetty turvaverkko pois.
Välittäjä 3:
- pysyi prosenttipalkkiossa, mutta alensi hinnastoprosentista 0,5 %. Lopulta toteutuneesta hinnasta tämä tarkoitti suurin piirtein samaa palkkiota kuin välittäjä 2:lla.
- Asunnon hinnaksi tämä intoa puhkunut välittäjä määritteli...ei oikeastaan mitään, vaan heitti pallon minulle. Sain siis itse määritellä mitä pyydettäisiin...Ei hyvä, sillä odotin välittäjältä selkeää kannanottoa ja ammattimaisuutta hinnoittelunkin suhteen. Koitin kuitenkin kalastella keskustelussa hintamäärittelyä toteamalla, että yks-kuutosella pitäisi hinnan alkaa. Turhaan.
Kaikkiaan välittäjä 3:sta jäi kuitenkin hyvä kuva, ja edustamansa yritys oli tehnyt hienoa tulosta myytyjen asuntojen määrässä suhteessa toimeksiantojen määrään. Hmmm....varteenotettava vaihtoehto.

Päätös.
Päätin antaa asuntoni myyntiin välittäjälle, jolta olin ostanutkin kämpän valmistumisen aikoihin 2005. Eli välittäjä 1 pääsi touhumaan kodilleni uutta omistajaa. Välittäjä 3 olisi muuten tullut valituksi, mutta vastuunheitto asiakkaalle vesitti yhteistyön. Päätöksen perusteet olivat:
-    ko. välittäjä oli myynyt matkan varrella samasta taloyhtiöstä useamman asunnon menestyksellä
-    välittäjän toiminta perustui raakaan myyntityöhön, ei vain ilmoittelun ja netin voimaan
-    palkkio ja pyyntihinta tuntuivat osuvilta
-    hommassa ei ollut jethroilun makua, vaan myös asiakasta kuultiin, eikä sortunut ylisanoihin myyntiajan tai minkään muunkaan suhteen

Myynti.
Valittu välittäjä kertoi, että kaupat pitäisi tulla n. 6  viikossa, mutta kahteen kuukauteen olisi hyvä varautua.
Ensimmäinen asunnon näyttö veti porukkaa kuin Kärkkäisen Sikapäivät. Välittäjä kertoi, että hieman liikaakin jotta henkilökohtaista myyntitykitystä olisi päässyt kunnolla tekemään. Saldona kuitenkin yksi tarjous takataskuun odottamaan tarjoajan asunnon myyntiä.
Toinen näyttö veti vähän vähemmän, eikä uusia tarjouksiakaan tullut. Kolmas näyttö poiki tarjouksen ja lopulta ostajankin verkkoon. Annoin hieman periksi pyyntihinnasta, mutta siltikin välittäjäpäätökseni osoittautui oikeaksi. Alkujaan ehdolla olleen välittäjä 2:n ammattitaidon toteuma pisti kyseenalaiseksi.
Myyntiajaksi muodostui vajaa 6 viikkoa.

Kokemukset.
Valittu kiinteistövälittäjä oli Pekka Arbelius Oy LKV. Koko myyntiprosessin ajan minulla oli tunne kuin olisin heidän ainoa asiakas. Vaikka sitä en tietenkään ollut. Minua pidettiin tilanteen tasalla, ja tuli kuva työteliäästä toiminnasta: raa’asta myyntityöstä, sillä  Arbelius ei käytä lehtimainontaa perinteisellä tavalla, vaan käyttää nettiä ja ennen kaikkea omia myyntitaitojaan. Eikä väheksyä voi panostuksia kohteen valokuvauksessakaan. Firman työntekijä hoiti kuvaukset näkemyksellisesti ja tinkimättömästi, ja pirulainen pisti minut pesemään ikkunatkin kymmenen asteen pakkasessa!
Lopputuloksena oli tyytyväinen asiakas, joka tarvittaessa on jatkossakin yhteydessä The Valittuun. Lisää valitusta voi katsella: http://arbeliuslkv.fi/

TV-mainosten kisa

 Vaikka perinteinen TV:n katkomainonta on tilastojen mukaan lievässä laskussa, johtuen osaltaan yleisistä suhdanteistakin, pidän edelleen TV-mainonnan tekemistä mainonnan kuninkuuslajina.
Kun nyt sattumoisin on aikaa, seuraan alaa ulkopuolisena. Ja mikäpä sen messevämpää kuin kertoa totuuksia viime aikaisista TV-mainoksista. Lähtökohtana on saman toimialan yritysten TV-mainonnan vastakkain asettelu.  

Arla vs. Valio
Tämä on oikein herkullinen pari laittaa vastakkain. Molemmat haluavat tuutata luonnonmukaisuusviestiä. Valio on satsannut mainoksen pituuteen (51 sec.), kun Arla puski lyhyempää (30 sec.) mainostaan toistona kuluttajan väsytystaktiikalla. 

 

Arla Natura Kermajuusto
Toteutus on naiivi puhuvine eläimineen. Ja tuleekin mieleen, että jonkin uuden animointiteknisen sovelluksen mahdollistamana tekniikka ajoi sisällöstä ohi. Jos tuote olisi suunnattu lapsille ja/tai eläimet olisivat karrikoituja piirroshahmoja, ymmärtäisin puhuvat elukat. Mitä naturaa se on, että eläimet puhuvat?
Faktaa en nyt löytänyt, mutta kuluttajana tuntuma on että Arla Natura Kermajuustoa paukutettiin mainoskatkoilla esitysmäärällä jolla saataisiin vaikka kädettömälle myytyä käsityölehteä. 

Valio Maito
Valion Maito –mainos nostatti pienimuotoisen myrskyn pikarissa – jopa niin että YLE otti asiakseen nostaa aihe framille netissä (Aiheesta YLE:ssä) ja keskusteluohjelmassaan. Kriitikoiden väittämänä oli, että mainos antaa liian ruusuisen kuvan lehmien oloista. Ja kritisoijat ovat nostaneet esille jopa mainoksen kauniit sääolot! Noh, yleisesti lehmien oloissa voi olla parannettavaa, mutta Valio puhuukin vain omien sopimustilojen puolesta.
Itse pidän kyseisestä spotista ja sen tunnelmasta. Tämän enempää ei suomalaisuutta ja luonnonmukaisuutta voida tuoda esille. Jo mainoksen suomalaisissa olosuhteissa poikkeuksellinen pituus kertoo siitä, että sisällölle haluttiin antaa aikaa ja panostaa spotin tekemiseen rahaa. Mitä kriitikoihin tulee, minulle jäi kuva perusteluiden löyhästä kivijalasta ja ihmejeesustelusta. Kyllä kai maajussien on hoidettava sateella ja pakkasellakin ne elukat, mutta Heikki Paasosen oli huomattavasti mukavampi touhuta kauniissa suomalaisessa kesäsäässä.

Lopputulos
- Voittaja: Valio mennen tullen


DNA vs. Saunalahti
Toisin kuin edellisessä, nyt ollaan huumorin vaikealla saralla. Molemmat operaattorit onnistuvat toteutuksessaan – ja TV-aikaakin molemmat ostavat kunnioitettavat määrät ja uusia spottejakin tulee liukuhihnalta.


 
DNA-Mähönen
Mähösen arjen kuvauksissa on moni asia osunut kohdalleen. Pönäkkä Mähönen on hahmona naapurin liian lihava, kaikkea kritisoiva suomalainen mies. Spottien käsikirjoitus on alan aatelia ja kuvamaailman kaurismäkeläisen tylyä. Totisen synkkä huumori uppoaa ainakin minuun, ja tuoteviestintäkin on saatu mukaan ilman päälleliimauksen makua.

Saunalahti – The Rich & Brainless
Tyylilaji on huumori, mutta toteutus täysin eri kuin DNA:lla. Nyt mennään absurdin puolelle, jossa rikkaiden überkotkotuksilla ei ole rajaa. Perusaihe on hedelmällinen ja hahmot osuvat maaliinsa hyvin. Loppuspiikki hoitaa yhteyden mainostajan tuotteeseen tavalla joka istuu hyvin nähtyyn kuvamaailmaan, ja sen järjettömyyteen.

Lopputulos
- Voittaja: hiuskarvan mitalla julistan voittajaksi DNA:n Mähösen


If vs. OPPohjola
If lupaa vahinkokorvaukset ja –korjaukset käden käänteessä. OPPohjola tavoittelee dokumentaarisempaa lopputulosta. 

If - Bändi
Voi minkä menitte tekemään! Spottisarja toimi loistavasti niin kauan kuin hajotitte illuusion ”Bändi kiertueella” –spotilla. Miksi ihmeessä hyvin toiminut konsepti piti muuttaa muka-dokumentiksi?
Spottisarjan alkuosassahan bändi mukavine musiikkeineen ilmestyi kuin tyhjästä paikalle laulamaan ettei vahingoista tarvitse stressata kun vakuutukset on If:ssä. Tämä toimi ja viestitti hyvin tuotteesta sekä palvelusta. Sitten joku neropatti vetäisi ässän hihasta, ja kuluttaja saatettiin keikkamatkalle  siihen saakka ihmeilmestyksenä aiemmin vahinkopaikalle tupsahtaneen bändin kanssa. Samassa kohtaa koko luova toteutus mureni ja vajosi merivahinkona epäonnistuneiden mainosten hautavajoamaan. Korvaamattomasti. 

OPPohjola – Onko sinut vakuutettu?
Tylsää. Voiko muuta sanoa? No, okei. OPPohjola (Mikä nimihirviö!) pyrkii herättämään ajatuksia kuluttajan omasta vakuutustilanteesta, onko se ajan tasalla ja muutoinkin kohdillaan. ”Koira on vakuutettu, mutta oletko sinä?”
Edullisestikin voi tehdä TV-mainoksia, mutta tällainen kameralle puhuminen tuntuu riman alitukselta. Toivottavasti tämä konsepti on mainostajan eikä mainostoimiston idea.

Lopputulos
- Voittaja: pitkin mielin If

Avoin työhakemus

Miksikö tarvitset minua? Sen vuoksi että yrityksesi tuotteella/palvelulla on ostajia jotka janoavat kohdistettua tietoa. Markkinointia. Viestintää. Puhuttelua.
Tai jos yrityksesi janoaa hallittua ja tuloksekasta asiakkaiden markkinoinnin hoitamista.

Olen oululainen ja ylpeä siitä. Mutta nurkkapatriootti en ole. Useimmiten nurkan takaa löytyy oivia ideoita ja toteutusmalleja.
Olen markkinoinnin osaaja joka on kasvanut 18 vuoden työkokemuksen myötä ja ex-työkavereiden pyyläämänä printtiheebosta digimarkkinoinnin ymmärtäjäksi. Ja tuloksen teon ymmärtäjäksi.

Hintani väärtti.
Miksi palkkaisit minut ja kasvattaisit kohdan ”henkilöstökulut” lukua?
Mikäli olet yritysjohtaja joka pinnistelee kiireisenä ja hoitaa myös omaa markkinointia, tarvitset minua oikean osaamisesi maksimoimiseen ja aikasi vapauttamiseen yrityksesi kehittämiseen. Samassa kaupassa saat markkinointibudjettisi optimoinnin  - ja lopulta suunnitelmallisen toiminnan tuloksena yrityksellesi arvon nousua. Sama koskee vaikka päättäjänä et olisikaan kiinni markkinoinnin käytännön hoitamisessa, mutta yrityksesi haluaa uutta virtaa omaan markkinointiin.

Jos olet asiakkaiden markkinointia hoitavan yrityksen päättäjä, konkretisoin pikkujoulupuheesi osoittamalla että henkilö on investointi ei kulu. Tämä tapahtuu hallitulla asiakas- ja tiimijohtamisella. Ja tieto-taitoni, jota on matkan varrella kertynyt päähän enemmän kuin vuotanut pois, valjastamisella asiakkaiden eli palkanmaksajani hyväksi.

Sisältöä ja strategiaa.
Olen ollut mainostoimistossa sisällön tuottajana ja projektijohtajana,  ja jälkimmäisen johdannaistitteleillä useita vuosia. Nyt haen vastaavaa työtä joko markkinointialan toimijalta tai yrityksestä joka tarvitsee omien tuotteiden/palveluiden markkinointiin osaajaa.

Ota yhteyttä.
Paljon sanoja. Voin tulla kertomaan myös teoista. Jos ajatuksissa heräsi orastavakin kiinnostus, tulen mielelläni pistäytymään ja kertomaan konkretiasta.
Suosittelija löytyy edellisen työnantajani toimitusjohtajan jakkaralta. Yhteystiedot saat minulta joko tapaamisen yhteydessä tai sähköpostitse. Samoin CV:ni saat, jos ilmaiset kiinnostuksesi sähköpostiini nareinen(at)gmail.com. Kiitos.

Terveisin 
Mikko Niskanen

Krakova – amisviikset Euroopan naamassa?

Epäsiistit, hoitamattomat, itse niistä on ylpeä mutta muut vaipuilevat myötähäpeän ja vahingonilon välimaastossa.
Krakova edustakoon tällä kertaa koko Puolaa, ja hoitakoon ennakkokäsityksen kuntoon tai vahvistakoon, onko Puola kuin hoitamattomat amisviikset Euroopan naamassa.

Konsonautit.
Matkavarustus tuli sullottua lentokäsimatkatavaroiden määritysten mukaan 8 kilon maksimipainorajan sisälle. Kaikki tarvittava tuli mukaan, mutta vokaalit unohtuivat. Niille olisi ollut käyttöä reissussa. Niitä olisi voinut myydä pois, koska sanat ja nimet ovat konsonanttipötköjä, joiden ääntäminen on täysi mahdottomuus. Onneksi suurin osa krakovalaisista osaa kuitenkin enkkua sen verran että turisti tulee toimeen. Konsonanttien määrä sanoissa kuitenkin torppasi heti alkuunsa puolalaisten fraasien opettelun, joten turistin normaalin teennäinen kohteliaisuuselepuhekin jäi matkasta.

Rasvaa koko rahan edestä.
Unkarista paprikat, Venäjältä suolakurkut ja pikkelssit, Saksasta hapankaali, siannilkat ja leikkeet, sekä Puolasta mässyn höystävä rasva. Siinä Puolan ruokakulttuurin juuret. Kaikesta tästä syntyy mieltä ylentävän kiiltävää ruokaa, joka kaiken lisukkeeksi on edullista.
Alkuasukkaan neuvosta puolalaisimmat ruoat ovat kuitenkin pierogit (dumplings) ja pottulätyt. Ensin mainittu on taikinapussukka jonka sisällä on esim. kaalta ja sieniä. Jälkimmäinen on meikäräiskäleen kokoinen ja muotoinen lätty, joka on tehty perunaraasteesta ja paistettu mukavasti rasvassa. Jos oikein polakiksi haluat heittäytyä, niin etsit käsiisi kolme  päivää kypsytettyä kaalilootaa. Ilmeisesti itse olen syönyt koko elämäni ajan raakaa kaalilaatikkoa?

Alkuruokana pierogeja.

Pääruokana pottulättyjä sienikastikkeella.

Pottulätty pekonilla ja muilla mukavilla.

Ja halpaa on. Ainakin suomalaisittain. Esim. alkukeitto, pääruoka ja juoma maksavat 16,90 slöttyä. Tosin se juoma on mehua. Puolen litran olunen maksoi käydyissä kohteissa kalleimmillaan 16 ja halvimmillaan 5 slättänää. Jakamalla neljällä, saat summista euromääriä.

Jos tätä erehtyy lukemaan vegaani, tai muita rajoitteita omaava henkilö, niin mainittakoon että muutama vegeravintolakin löytyy Krakovasta - ja muita normi pizza-, pasta- ja etnishässäkkäravintoita sekä mäkkäreitä ja KFC:tä.

Ravintolasuositus jossa on perinteistä puolalaista sapuskaa: http://www.wstarejkuchni.pl/english/index.html

Puolan juutalaiset.
Ennen matkaa kannattaa tsekata leffa joka sijoittuu Krakovaan: http://www.leffatykki.com/elokuva/schindlerin-lista. Vaikka paikalle paukkaisikin bailumielessä - mihin Krakovassa on oivat mahdollisuudet, niin leffa kannattaa katsoa. Krakovassa kun ei pääse pakoon juutalaisten kakkossodan mustaa kohtaloa.
Keskusaukiolla on tyrkyllä jos minkämoista veivaajaa, jotka ehdottelevat matkaa Schindlerin tehtaalle, Auschwitziin, ghettoon jne. Jokaiseen kohteeseen pystyy tekemään retkensä myös omatoimisesti, ja suosittelenkin Schindlerin tehdasta patikkaretkenä. Näin Krakovasta aukeaa silmille muitakin kaupunginosia kuin vetelehtivien turistien kansoittama vanha kaupunki. Matkaa keskusaukiolta tehtaalle kertyy n. 3 kilsaa. Ja juutalaiskortteleihin (Kazimierz) ei välttämättä tarvitse lähteä synkistelemään mustaa historiaa, vaan imemään pienten putiikkien, raflojen ja baarien aitoa meininkiä. Kazimierz on selkeästi paikallisten paikka, jossa erilaisuus on tavallista.

Kasimierzin baarifiilistä.

Schindlerin tehdas netissä (tätä kirjotettaessa sivuston englannin kielinen versio ei toiminut): http://www.mhk.pl/oddzialy/fabryka_schindlera












Syvällä.
Suolakaivos on sekin matkavärväreiden ykköstyrkytyksiä. Matkaa keskustasta Wieliczkan kaivokselle on 17 kilometriä, joten kikkailijat menevät julkisilla, ja helpot ostaa matkan 100 slätyn hintaan. Kohde on Unescon maailmanperintökohde ja tippukiviluolat Mallorcalla nähneillekin sitä voi suositella. Kaivos on valtava kokonaisuus, jota mainarit ovat rakentaneet 700 vuotta. Turisti pääsee sisälle vain oppaan kanssa, koska käytäviä riittää enemmän kuin yhdellä syönnillä pystyy kävelemään. Lämpöä kaivoksessa on 15 astetta, joten se on hellepäivänä erinomainen paikka. Kierros kaivoksessa sisältää reilu 800 porrasta ja 3 kilometriä. Lonkkupolvien ei siis kannata hellettä suolakaivokseen paeta. Syvimmillään reissu vie 135 metrin syvyyteen, ja matkalla ihmetellään mainareiden ihmetekoja: mm. suolasta tehtyjä veistoksia, kirkkosaleja ja tietenkin baaria. Puolalainenkin ymmärtää rahan päälle, joten valokuvausoikeudesta joutuu erikseen maksamaan 10 lötsyä. Oikeuden voi ostaa myös kesken opaskierroksen raukkaparalta, joka nököttää kaivoskäytävän hämärässä kassakoneen kanssa. Opasarvonnassa toivotan onnen, ettei kohdalle satu r- ja s-vikaista opasta.

Suolakaivoksen valokuvauslupa.

Suolapatsas

Suolakaivos verkossa:
http://www.kopalnia.pl/index.php?id_language=2&id_news=&action=&id_site=&language_change=1&

Amisviikset.
Kun perille pääsee, saa amisviiksi-ennakkokäsitys ensimmäisen vastaläimäyksen. Kaupunki on siisti ja tunnelmaa voisi kuvata vapautuneen rennoksi. Illalla porukat bailaa, mutta hyvällä meiningillä. Keskusaukiolla on ikitaiteiden yö menossa ilman nurkkiin kusemista. Kerjäläisiä pörrää piireissä aika ajoin, mutta ei ruuhkaksi asti. Keski-eurooppalaisuus ilman lieveilmiöitä lienee osuva ilmaus. Liikenteessä ainoa varottava kapistus on hevosvaljakko joka kiskoo turistivaunua perässään...vai mikä se on nimeltään jonka kaltaisessa näemme Kuningatar Elisabetin heiluttavan silkkiöityjä kämmeniään joka kymmenes vuosi. Palvelu kaupoissa, baareissa ja ravintoloissa on ystävällistä, mutta hätäiselle paikotellen hidasta ja kommunismin jälkeisinä usein hymytöntä. Silti läimäys nro 2.
Krakova selvästi satsaa yleiseen siisteyteen. Kadut kokevat ihmepuhdistuksen yön aikana, ja illan aikana jatkuvana syöttönä näkyvät poliisimiehet ja –autot pitävät puljaajat pimeimmissä nurkissa. Ennakkokäsitykselle kolmas vastaisku siinä tapauksessa ettei itse ole puljaaja.
Ketä puolalaisia tiedät, jos jätetään ydinvoimaloita Suomessa rakentava ryhmä pois? Lech Walesa,  Nikolaus Kopernikus, Robert Kubica, Krzysztof Kieślowski (kopsasin nimen Wikipediasta kun etunimen konsonantti-ilotulitus olisi mennyt kuitenkin väärin), ja sitten on se kirjailija Lem. Ai niin, ja edellinen Paavi oli myös polski. Ei kait nuo mitään turhia ukkeleita aloillaan ole. Mistäköhän oma ennakkokäsitys oli peräisin? Väärä se joka tapauksessa oli, kun mittarina on Krakova. Korkeintaan Euroopan naamassa Puolan kohdalla kukkii muutama mehevä finni, mutta hoitotoimenpiteet ovat käynnissä – ja toisaalta originellilla paikalla on myös rosonsa.

Matka ja opas.
Krakova on kätevän matkan päässä. Lento Helsingistä kestää vain tunnin ja kolme varttia. Ja kun näinä Finnairin kulu- eli palveluleikkausten aikana lentokoneessa on palvelu hidasta kuin ruotsalaisen ajatuksen juoksu, niin suosittelen palvelukärryjen odottamisen sijaan lentoajan käyttämisen kohdeoppaan lukemiseen, joita löytyi ennakkoetsinnässä kaksi. Toinen on tylsä ja kuvaton Sankarimatkailijan Krakova, ja tiiviimpi ja ytimekkäämpi karttoinen löytyy Lonely Planetilta hintaan 9,90 euroa.

Jos nyt voittaisin margariinirasian kyljessä olevalla onnennumerolla palkinnon joko Prahaan tai Krakovaan, valitsisin Krakovan. Se on ystävällisempi, coolimpi, ei niin-turistiturmellettu, edullisempi, mutta silti samat kiksit tarjoava.



Painettujen oppaiden lisäksi mobiilisovelluksia (ainakin Apple-vehkeisiin) joista löytyy Krakovaa:
-    Spotted by Locals
-    Local Life
Staattisempaa sivustoa normaalien turistisivustojen lisäksi:
http://where2b.org/City/Krakow
http://www.thespymap.com/spy_map.php?city=Krakow

Barcelona – tepastelua ja tapastelua.

Barcelona – tepastelua ja tapastelua.

Edellinen joulu meni Pariisissa. Nyt jouluhösäyksen pakopaikkana oli Barcelona. Edellisen syyn lisäksi matkakohteen yleinen tutkailu ja ruoka ovat supersyitä laahata luunsa Suomi-loskan keskeltä pois. Matkaraportti sisältää asiattoman sidekickin.

Barcelona jouluna.
Joulukuun lopussa Barcelonan keli hellii Härmästä katsottuna lähes kesäisillä keleillä. Päivällä lämpölukemat kipuavat terassikelpoisiksi 15-18 plusasteen tietämille. Ja ainakin tällä kertaa arska paistoi pilvettömältä taivaalta joka päivä (24.-29.12.). Illalla oli syytä kaivaa raappahousua ylle ja palttoota torson peitoksi, lämpöjen laskiessa 10 asteen alle.

Vajaan 2 miljoonaan asukkaan kaupunki ei kuole joulunakaan. Tai noh, kylähän hiljenee, mutta yksin ei tarvitse kulkea, vaan populaa on juuri sopivasti liikkeellä jotta palvelut pysyvät auki, mutta ryysistä ei ole. Joulun aika on siis oiva hetki turistirysien tutkailuille. Suht’ kompaktina kaupunkina explooraus onnistuu tervejalkaisella kävellen.

Hotelli.

Praktik Ramblan sisäänkäynti.

Hotellin valinta on usein loputtoman skitsoilun paikka. Mitä palveluita majapaikalta haluaa? Onko niistä valmis maksamaan extraa? Jälleen kerran http://www.tripadvisor.com/ auttoi, ja sen kautta myös syntyi tilaus verkon välityksellä. Tälläkin retkellä hotellin sijainti suhteessa hintaan oli ratkaiseva tekijä. Lisäksi lisäjuonteet, kuten hotellin omaperäisyys eli ketjuttomuus oli plussaa. Kohteeksi valikoitui Hotel Praktik Rambla (http://www.hotelpraktikrambla.com/) . Matkaa Barcelonan keskustaksi miellettyyn La Ramblalle on pari korttelia, lentokenttäbussin stopille samaiset pari korttelia, syömäpaikkoja ympärillä yllin kyllin. Näiden asioiden toteaminen ennakkoon onnistuu tietysti verkossa, ja esim. iPadiin ladattavalla Cool Cities/Barcelona –appsilla.


Syönti on syy.
Unohdetaan normituristirysien läpikäynti, sillä niihin jokainen haluava osuu. Keskitytään ruokaan. Ja tässä tapauksessa tapaksiin. Ja täydellisen tapaksen metsästykseen. Tehtävä ei ole helppo, koska tapas-baareja on Barcelonassa kymmeniä ellei satoja. Tavoitteena oli löytää paikka, jossa myös paikallisetkin käyvät, eli tuolloin hinta-laatu -suhde on todennäköisesti kohdallaan ja palvelu toimii.
Aamulla klo 4 alkaneen zombimatkan jälkeen oli tarkoitus pujahtaa hotellissa lyhyesti, ja etsiä läheltä ruokapaikka ennen huokaisua hotellissa.

Säkällä kohdalle sattui heti reissun paras ruokapaikka La Tramoia (http://latramoia.com/) . Sitähän ei tietenkään vielä tuossa vaiheessa tiedetty, mutta paikka miellytti ja erityisesti sen palvelu sekä paikan fiilis. Ekalla kerralla paella-kasa katosi nälän ja ilon kautta suomalaisella mättömeiningillä.

Myöhemmin matkan aikana nettitutkailu tuotti varman tapauksen, Ciudad Condal –ravintolan. Nimen paikka on saanut vanhasta Barcelonan kutsumanimestä. Kuinka ollakaan paikka sijaitsi korttelin päässä hotellista, vastapäätä La Tramoiaa. Verkossa kehuttiin varauksetta paikkaa, ja sen suosiota. Pari visiittiyritystä jäi jonon olemassaolon toteamiseen. Niinpä lomailijan vapaudella oikea syöntiaika oli valittava ryysisten väliin ilta kuuden jälkeen. Ruoka ei pettänyt, mutta pohjalla ollut noin 10 paikan läpikäynti, ja varsinkin kokemus reissun ekan ravintolan palvelusta, eivät kuitenkaan ylistyksestä huolimatta nostaneet paikkaa Top 1:ksi. La Tramoia piti pintansa loppuun saakka. Eron teki henkilökunnan meininki asiakkaita ja toisiaan kohtaan. Hyvän työfiiliksen aistii.

Niin La Tramoia kuin Ciudad Condal ovat ensisijaisesti tapas-paikkoja, ja molemmissa on hyvä valikoima valita naposteltavaa.

Makkaratapaksia tarjoilutiskillä.

Selvennykseksi muutama huomio tapas-politiikasta. Tapas tarkoittaa yksittäisiä makupaloja, kuten simpukoita, friteerattuja juustoja, makkaroita jne. Tapaksia tilatessa kootaan itselle sopiva combo erilaisia tapaksia. Ja kun valitsee yksittäisen tapaksen, sisältää valinta puolenkymmentä suupalaa valittua lajia.
Menuissa mainitaan myös ”Montaditos”, ja se tarkoittaa hammastikulla leipäpalan päälle kasattua annospalaa.
Eli tapaksia on seivästetty paahdetun leivän katteeksi isommaksi kokonaisuudeksi.

Tapas-paikat tarjoavat myös settejä, jotka

Montadito.

sisältävät useita tapaksia tai montaditoja. Tämä helpottaa valintaa, mutta kokemuksen kartuttua yksittäiset valinnat rulettaa. Tapasten hinnat ovat n. 1,50 € -2,00 € ja montaditot 3-4 €:n tietämillä.
  
Summaus.
Barcelona on arkkitehtuurin, jalkapallon ja ruoan kaupunki. Arkkitehtuurin aseman jotenkin ymmärtää, mutta jalkapallo ansaitsee erityishuomion, sillä FC Barcelona näkyy ja kuuluu - jopa sarjatauon aikana. Seuralla on oma TV-kanavakin BarcaTV, joka suoltaa Messiä ja Messin maaleja 24/7. Jalkapallo ei kuulu suosikkilajeihin, mutta ajattelin miltä tuntuisi maata helsinkiläisessä hotellissa, ja katsoa Kärppä-kannattajana JokeriTV:tä. Ei hyvältä, vaan erittäin pahalta.

Tapas-setti.

Sidekick.
Enpä malta olla vielä loppuun kuvailematta AirBalticin lentoa ja sen välilaskua Turkuun. Ensinnäkään missään ei mainittu että lento tekee välilaskun. Itse sen tiesin kokemuksesta ja menolennosta. Mutta entä ulkomaan elävät. Niinpä.
Lisäksi välilasku oli hieman kuoppainen, ja koko laskun ajan samalla penkkirivillä  käytävän toisella puolen ulkomaalainen mies oksensi AirBalticin pussukkaan vatsalaukun sisältöään. Miehen habitus oli kuin äijä söisi aamupalaksi rynnäkkökivääreitä, ja se puklaus ei vaan kuulunut kuvaan. Niinpä kehittelin päässäni lukemieni kirjojen ja katselemieni leffojen ruokkimana rikollisdraaman.
Äijällä oli selkeästi pahat mielessä. Ennen lentoa syöty kasapanos oksennetaan pussiin, ja viedään välilaskun aikana lentokoneen vessaan, ja koko laitos on pian tuhannen päreinä. Ja niin kävikin – siihen oksapussin vessavientiin saakka. Kun äijä palasi paikalleen, ajattelin että kyseessä onkin itsemurhatehtävä. Hiki helmeili pommin oksentaneen miehen otsalla, ja omakin olo alkoi ontumaan. Siinä sitten odottelin kohtaloani, ja huomasin että edessä istuneet tod.näk. kanadalaispariskunta palasi paikalleen, todeten että Turku ei ollutkaan Oulu. Lopulta muutama normaalisti onnellinen pääsi Turusta pois, ja kone pääsi lähtemään kohti Oulua.
Parin laskeutumisyrityksen jälkeenkin kone oli vielä yhtenä kappaleena. Pommimies hieroi tuskassa otsaansa ja tavattoman suuria korviaan. Olen varma, että kuulin jopa omiin korviini hänen korvistaan ilmapainemuutoksen aiheuttamia paukahduksia. Isot korvat – isot loksahdukset. Olin hiljaa mutta tyytyväinen pahan miehen tuskasta, kun lentokone veteli Oulunsalossa ylös-alas.
Viimein tuli aika jättää lentokone. Nousin ylös jakkaraltani, ja osoitin pahikselle vapaata tietä nousta ja lähteä, mutta hän vastasikin kohteliaasti samalla mitalla.  Suvaitsevana oululaisena ajattelin, että ehkä hän syökin aamupalaksi vain nallipyssyjä.

Insinöörin ja luovan evoluutio.

Todettakoon alkuun, että jos koko kellotaulu edustaa koko maailman olemassaolon aikaa ja ihmisten aika on siitä viimeiset neljä minuuttia, niin tämä tutkimus ajoittuu kellotaulun kahteen viimeiseen sekuntiin parille viime vuosikymmenelle.

Ryhti.
Insinööri saavutti evoluution huipun 90-luvun lopussa, jos ryhti on mittari. Liian lyhyiden farkkujen vyölenkeissä roikkui kännykkäkotelo ja toisella puolella kroppaa lukkorenksussa lonkalla kilahteli katu-uskottavasti julmettu nippu avaimia.
Nyt avaimet ovat siirtyneet kaulanauhaan avainläpykän ja kulkukortin muodossa. Kännykkä on pienentynyt mutta siirtynyt kropassa ylöspäin Dressman-paidan rintataskuun. Näistä applikaatioista ei paljoa painoa muodostu, mutta sen verran kuitenkin että ryhti on muuttunut evoluutiomittarissa askeleen taaksepäin kumaraan. Myös käsien asento on muuttunut siten, että ne roikkuvat sivulla kämmenet taaksepäin. Kämmenet housujen saumanauhassa ovat pakkoarmeijan myötä muisto vain.

Ikävä sanoa, mutta luova on kokenut pääosin saman kohtalon. Ennen AD seisoi ainakin osan työajasta valopöydällä askartelemassa. Nyt lay out työstyy digisti samassa asennossa kuin insinöörin koodailu. Kämmenet sentään heiluvat vielä torson sivulla ryhdikkäästi peukalot eteenpäin.
Tuotanto-AD:n kohtalo on paljon parempi, koska hän istuu tai seisoo kun AD niin sanoo. Copystä ei kannata tässä yhteydessä puhua mitään, koska hän kuitenkin kiistää kaiken ja tietää mielestään paremman teorian. Vaikkei tiedäkään.

Habitus.
Insinööri oli ennen luomakunnan kruunu. Nyt vain klaava. Rennonletkeyttä tavoittelevan inssin kesäpaidassa luki ennen ”Connecting people” ja nyt paidanomistaja julistaa matalasuhdanneangstiaan jonku halpacopyn sloganilla ”Go hack yourself.”
AD on tietenkin Superman, ja sen hän myös julisti lyhythihaisessa t-paidassaan. Sama Superman-logo on edelleen voimissaan, mutta nyt t-paidan hihat ovat pitkät.
Ennen nais-AD:llä oli päällä mustaa ja niin on edelleen. Koristelu löytyy nahkasta tatuoinnin muodossa. Tosin mustana sekin. Katu-uskottavuusbarometri on AD:llä siis vakio sukupuolesta huolimatta. Copystä ei kannata tässä yhteydessä puhua mitään, koska hän kuitenkin kiistää kaiken ja tietää mielestään paremman teorian. Vaikkei tiedäkään.

Iskussa.
Aikaa ennen IT-kuplaa miesinsinööri pokasi mimmejä baarista kyselemällä haluaako hän pidellä hänen Ferrarin avaimia. Ei halunnut. Parin tahi kolmen menestyksekkään yön ja kahden vuosikymmenen jälkeen insinööri kyselee, että haluaako hän pidellä hänen kakkosautonsa avaimia koska Ferrarin ei uskalla. Ei halunnut. Tiedossa oli että Ferrari oli ollut myynnissä vuodesta -97 saakka, ja se oli rääkätty päreiksi kiitos 90-luvun lopun uusien suojatiekorokkeiden. Eikä niitä osamaksujaan oltu maksettu. Poks, kupla puhki.
Luova ei ole koskaan pokaillut. Häntä pokaillaan. Sukupuolesta riippumatta.

Tulevaisuus.
Pahoin pelkään että insinöörin ja luovan tulevaisuus on samalla janalla. Paitojen julistama angsti ja luovan tatuoinnit edustavat samaa maata.
Pokailuvastuu on insinöörillä ja luova vastaa ”ynf”, joka vetoaa tulkittavuudessaan insinöörin totuuden peittelyyn.
Etukumaruuden kehitys ajaa molemmat lahkot takaisin metsään – ei kiivetäkseen jälleen puuhun, vaan kerätäkseen yhä roikkuvimmilla käsillään marjoja ja sieniä. Varsinkin sieniä.

Sohvaperuna mullassa.

Kaikkea on kokeiltava. Perunan viljelyäkin.

Huomasin kesän alussa että kotona käyttämättömänä makaavat potut (lat. Solanum tuberosum) olivat alkaneet itää. Samaan aikaan Sohvaperunat ry:n hengessä sohvalla itsekin lojuessani, livahti mieleen että maahanhan nuo on saatava. Kun vielä taajamakyltin tuolla puolen on sopiva multa-aluekin tarkoitusta varten. Suotuisan landladyn luvalla uuden lajikkeen kasvatus alkoi 1.7. 2011.
Näistä tulisi – ei mitään kesän alun trendipelleilyä eli varhaispottuja vaan – tunteella kasvatettuja myöhäisperunoita.

Itupuoli ylöspäin ettei kasva väärään suuntaan.

Oikeaa lannoitetta scheissen puhumisen sijaan.

S-marketin pussi kouraan, kuokka toiseen ja tanakkaa iskua peltoon – ja itupottujen taiten asettelu vakoon. Potut auringolta piiloon ja kasvinviljelyn sielunveljien luo Amsterdamiin lomareissulle. Levätköön itupottu kotimaassa rauhassa ja tehköön ainoan palveluksensa ihmiskunnalle.

Kaksi viikkoa oli kulunut istutuksesta ja malttamaton tarkkailu tuotti vihdoin tulosta. Pottu on pinnalla 14.7. Tähän saakka kasvun kannustukseen oli käytetty vain scheiban puhumista, nyt oli aika ripotella oikeaa lannoitetta kasvun vahvistamiseksi.

Mutta mikä nimi selkeästi uudelle lajikkeelle joka oli itänyt kerrostalon keittiössä, kasvatettu scheibbelia puhumalla ja joutunut viimeiselle matkalleen marketin muovipussissa? Ratkaisu syntyi elokuvista, tietenkin. Töösästä tuuttasi  luukut levällään Paholaisen asianajaja eli Mökä-äijä himself. Al Pacino. Se olkoon pottulajikkeen nimi.  Finaalivaiheessa tosin Karl Malden oli myös vakava vaihtoehto, mutta kunnioitus jo edesmennyttä näyttelijää kohtaan ratkaisi asian.

Mökä-äijän tulppa.

Karl Malden

 











Kuukausi mennyt ja potun maanpäällistä elämää koristaa kukka. Muutama motivoiva sananen ja kuva todisteeksi. Kesä oli ollut lämmin, ja kun sadetta oli tullut sitä oli tullut kerralla saaveittain. Mitenkähän Al Pacinon laatu?

”Kukkiihan se perunakin”, sanoi appi kun poika miniän näytille raahasi.

 

 

 

 

 

 

 

Splendid!

Syyskuun alkua pukkaa ja potunvarret olivat kuihtuneet säälittäviksi rihmoiksi, jotka hädin tuskin pysyvät pystyssä. Hätä alkaa olla kädessä. Mätäneekö sato, varsinkin kun sadetta tulee harvasepäivä? Milloin Al Pacinot voi nostaa päivän valoon?
 

9.9.2011 se tapahtuu. 71 päivää sitten pitelin kuokkaa ja asettelin ituiset kasvikset maahan. Nyt oli aika tarttua ikiaikaiseen työvälineeseen uudelleen, ja katsoa mitä maa pitää sisällään. Satanut vesi oli piiskannut maan tiiviiksi tantereeksi ja kuokkaan piti antaa vauhtia jotta maata pystyi penkomaan. Työ oli kuitenkin tehtävä varoen, ettei yksikään Al Pacino vahingoitu. Jo mätänevästä potun varresta kiinni ja kiskaisu. Hoplaa! Sohvaperunaation tulos on kourassa. Multasena, mutta kuitenkin. Pottu. Mahtava, iso pottu. Maaomena. Al Pacino. Ja lisää. Jokaisesta varresta putkahtelee laatua.

Sato laariin ja pimeään odottamaan prosessin huipentumaa. Syömistä. Perunasalattia uutena vuotena, leffan painikkeeksi omatekosia lastuja, valkosipuliperunoita, ranskalaisia perunoita – nämä perunat ansaitsevat nauttimisen, ei vain tylysti keitettynä, vaan sohvaperunoimisen oikeassa muodossa. Rasvaisen livakkaasti nautittuna. Lisäkkeenään nakkeja, A-luokan makkaroita, puolivalmistelihapullia, olutta, muussatessa voisilmiä kaksin kappalein, voissa paistettuna kiiltävän säihkyviksi... Sohvaperuna on kasvissyöjä.

Amsterdam-kade.

Amsterdam sai minut kateelliseksi. Valtion holhous on ohutta ja se näkyy ihmisissä. Poikkeuksena toimivuudesta ovat lentoaseman vessa ja rautatieaseman tavaransäilytys.

Assat.
Aloitetaan retken ainoista pulssipaikoista. Rautatie- ja lentoasemasta.
Koska asuntolaivan huoneisto oli luovutettava klo 11, mutta lento Suomeen lähti vasta klo 19.55, oli matkatavaroista päästävä päiväksi eroon. Siispä rautatieaseman säilytystä kohti, koska illalla keskustan ja lentoaseman välinen matkakin tehtäisiin junalla (4.20 €/yhteen suuntaan). Kun matkatavarasäilytys oli löytynyt asemalta, olivat lähes kaikki lokerot varattuina ja käytävillä ryhmäkaaoksen kruunaamattomia ruhtinaita, japanilaisia laskemattoman paljon.

Rautatieaseman tavaralokerot from hell ilman japseja.

Lokeron lukituslogiikka on jotain uskomatonta. Työnnä laukku luukkuun, lojautat luukun oven kiinni ja kiireellä näppäilemään raha-automaatin näköistä härveliä. Maksuautomaatti tunnistaa juuri suljetun oven ja kohdistaa maksun siihen. Mutta jos paikalla onkin puoli Tokiota räpeltämässä ovia auki ja kiinni, on härmäläinen voimasana lähellä. Jos homma alkaa menemään omille nilkoille, niin omaa tavaraa sulkevan luukun ovi pompsahtaa kotvan kuluttua auki automatic. Omalla kohdalla maksoin jonkun japsin tavarasäiltyksen enste ja sitten omani. Dōzo.

Päivän laahustamisen ja matkatavaran säilytysloton jälkeen odotti Amsterdamin lentoasema Schiphol. Vilkas ja hyvät palvelut omaava asema oli lähtöpäivän keidas. WC:tkin kiiltävät puhtauttaan ja ovat automatisoituja – liiaksikin.
Vessan omaan kammioon istumaan ja Angry Birds kännystä ajanvietteeksi. Äänettömänä kuitenkin ettei naapurikopissa ihmetellä viserryksiä. Kesken varpustelun pönttö aloitti automaattihuuhtelun. Siinä tuli matkalaiselle kylmä kuuro kohti Etu- kuin Takatöölöä.  Siis KYLMÄ. Saatanallinen keksintö. Japaniassa antoi autopöntöt sentään mahdollisuuden itsesäätelyyn. Ole rotuveli/-siskoni siis nopea Schipholissa.

Asunto laivassa.
Amsterdamin matkan juttu oli majoitus asuntolaivassa. Etukäteen aiheesta ei paljon löytynyt käyttäjäkokemuksia, joten homma meni entiseen malliin ilman verkon luomaa etukäteistietoa. Valinta osui nappiin.

Houseboat Piano (ja Forte)

Normihotelliin verrattuna tilaa on paljon, ikkunoita saa auki ja tässä tapauksessa tekninen kalustus oli viimeisintä huutoa ja kylppäri tähtiluokkaa. Asuntolaivassa on tietysti myös oma sisäänkäynti.
Amsterdamissa on tarjolla houseboateja kanavat väärällään. Kohdalle sattui huhtikuussa valmistunut huoneisto ja sijainti kävelymatkan päässä keskustasta - ja kaikesta muustakin. Sijainti pääkanavan varrella toi mukanaan ohi lipuvia veneitä ja läheisen tien ääniä, mutta varsinkaan vesiliikenne ei häirinnyt. Päinvastoin. Porukat moikkailevat ohi mennessään ja asuntolaiva ei reagoi niiden

Pianon kylppäri

aiheuttamiin laineisiin keinumisella tai laituria vasten kolisemisella. Ja jos sorsat, haikarat ja nokikanta miellyttävät osta läheisestä kaupasta ylimääräistä känttyä fogeleille.
Sivukanavien varrella sijaitsevassa botskissa auto-ja vesiliikenteen pystyy eliminoimaan lähes totaalisesti pois. Houseboat Piano löytyi osoitteesta: http://www.amsterdam-houseboat.com/
Hotelleja löytyy edullisemmin kuin asuntolaivoja, mutta suosittelen varauksettomasti tätä majoitusmuotoa. Viisi yötä maksoi 900 euroa.
Asuntolaivan varauksen kanssa kantsii olla hyvissä ajoin liikkeellä koska esim. Piano on tällä hetkellä varattuna jouluun saakka. Omalla kohdalla löytyi kuitenkin sopiva rako reilun kuukauden varoitusajalla.

 

Syöntinen Amsterdam.
Yksi Amsterdamin odotettavista asioita on ruoka. Kaupunki on sulatusuuni johon on pakkautunut kokoonsa nähden väkeä ympärimaailmaa todella paljon. Tämä näkyy myös ravintolatarjonnassa. Kaupunki sinällään tuli nähtyä vajaassa viikossa aika hyvinkin, mutta ruoka ja rento meininki voisi ajaa uudelleenkin paikkakunnalle - jos matkailuperiaatteisiin kuuluisi mennä kahdesti samaan kaupunkiin. 
Ehdoton ruokailun ykköspaikka löytyi heti retken aluksi. Arfikkalaisravintola Semhar on pieni kulmaputiikki ja nököttää sivussa toimintojen keskipisteestä, mutta ruoka on taivaallista. Tai ainakin annos nimeltään African Surprise. Aika ärtsy pläjäys on kyseessä, mutta makua löytyy tulisuuden lisäksi. Kokki kantaa isokokoisen mystisen myssyn alla iso lautasen pöydälle. Lautasella on kasoja erilaista ruokaa ja reunoilla lojuu enjera-lättyjä joista revitään palasia, joilla puolestaan napataan liha- ja kasviskasoista nököjä kohti kyselyaukkoa. Eli kyseessä on sormiruokaa, paitsi että sormia suojaa lätynriekale. (http://www.semhar.nl/)

Semhar & African Surprise

Hollantilainen ruoka on puolestaan maalaismaista ja konstailematonta. Hapankaali on omittu Hollantiin lähes kansallisruoaksi ja sitä tarjoillaan eri muodoissa. Kokeilulaariin karttui Ravintola Moeder’s:in versio jossa pääruoassa hapankaali on veivattu pottumuussin sekaan. Ohessa oli kookas lihapulla, paistettua pekonia ja makkaraa. Äijäruokaa! Ja hyvää. (http://www.moeders.com/)
Amsterdamissa on myös liuta indonesialaisia, italialaisia, thaikku, kiinalaisia ja muita etnisiä ravintoloita. Yhtään pettymystä ei matka aikana tullut.
Sen sijaan öölitarjonta on suht’ yksipuoleista. Paikallista Heinekenia tarjotaan joka putiikissa.

Ravintola Moeder's & alkuruoka

Ja joitain muita merkkejä, mutta statistin roolissa.

 













Kade.
Amsterdam tunnetaan vapaamielisyydestään. On punaista lyhtyä ja ruohoa. Ottamatta kantaa noihin mainittuihin asioihin, tärkeämpi juttu on miten vapaus näkyy ihmisissä. Relaus näkyy ja kuuluu, mutta ei örvellyksenä ja brittimäisenä ääliö-öykkäröintinä. Porukat ajalee veneillään pitkin kanavia pikinikkimeiningillä grillien ja oheishyödykkeiden kanssa. Tasakaasupyöräilijät suihkivat kaupungilla ilman kypärää, ravintolan terassi tuntuu ylettyvän niin pitkälle kuin väkeä riittää, perhe ylläpitää raflaa koulukossista koiraan ja mummoon saakka  – mahtaa suomalaisella viranomaisnutturapäällä olla karvanlähtö lähellä tätä menoa katsellessa. Että olen kade tälle kansalaiselle vastuun antavasta meiningistä. Härmässä kun päättäjät ajattelevat edelleen että kieltämällä asiat paranevat. Sori. Nyt meni politikoinniksi, mutta täällähän kohta Suosikki painaa Soini-Räsäsiä seinäjulisteeksi. Onnea Suomi, nyt saat kaksi kahjoa yhden hinnalla.

Summa.
Amsterdam on design-kaupunki, se on antiumpimielinen, autoja siellä ei juurikaan tarvitse väistellä mutta pyöriä kylläkin, se on hyväntuulinen, siellä hyväksytään, Amsterdamin korkein kohta on 2 m meren pinnan yläpuolella, talot ovat vinoja, ja ahdaskin se on. Kaikkea ei voi saada mutta mitä rantasuolta voisi vaatia lisää?

Lisää Amsterdamin retkestä videokoosteena:

Turhauttava Oulu

Täytyy sanoa, että nyt lahje on kettingin välissä. Ja pahasti. Syynä Oulun johto ja kaikenmaailman tietäjät. Kauanko pitää asiaa paukuttaa, että tässä kaupungissa on omaakin osaamista? Luovilla aloillakin.

Eläkeläinen tuli taloon ja nosti haloon.
Voi jumalan pyssyt. Ouluun piti roudata ukko maan ääristä kertomaan mikä Oulussa mättää. Muutenhan täällä ei asioita uskota, ellei arvostelija tule tullista. Miten voi olla mahdollista että Oulun päättäjärevohka ei pysty näkemään asioita itse, tai kuulemaan samalla rannalta huudettuja kannanottoja? Nehän reissaakin meidän rahoilla pitkin maailmaa. Ehdotukseni on, että seuraavan reissun kohdalla kaupunginjohto joutuu itse ottamaan selvää kohteesta ja varaamaan itse matkat. Näin tuolle silmälappuiselle joukkiolle aukeaisi maailma, jossa matkailijat arvottavat kohteita suorilla palautteilla, pisteyttävät hotelleja, kertovat millainen kohdekaupunki käytännössä on. Jos sihteeri on vielä sattunut tuomaan samalle aamulle sopivat pullakahvit ja päivä on hyvä, hoksaa johtaja tsekata samasta palvelusta tietoa mitä Oulusta sanotaan. Miten ulkopuolinen näkee Oulun? Mitä hän täällä arvostaa? Ja tämä kaikki ulkomaalaisen sanomana! Ilmaiseksi. Asian helpottamiseksi tässä yksi suora linkki: http://www.tripadvisor.com/AllReviews-g189929-or3-Oulu.html#REVIEWS

Mitä meillä on?
Meillä on hiljaisuutta. Okei. Se on ihan hyvä jos tykkää. Sitten meillä on pari hyvää ravintolaa, joista Indian Cuisine ja Pannu on mainittava erikseen. Loistavaa! Ja yllätys yllätys, meillä on palautteiden perusteella hieno luonto ja mukavat ihmiset. Lisäksi meillä on kaupungin toiminnasta huolimatta sitkeiden sissien tapahtumia, kuten Ilmakitaran soiton MM. Jonka idealla kaupunki pokkasi jotain PR-tempauspalkintoja, ja poseerasi mediassa kunniakirjan kanssa ihan pokkana. Siis omien oululaisten keksimällä idealla. Olisikohan nyt asia väännetty rautalangasta, että luovuutta löytyy. Mutta vain yrittäjien toimesta ja riskillä. Kaupungin suurin huoli tuntuu olevan, että joku voi tehdä rahaa heidän tukemalla toiminnalla.

Mitä meillä ei ole?
Guru tuli ja sanoi että käyttäjät ja sisältö ratkaisee. Vierailija hakee positiivisia fiiliksiä. Okei, varmaan Charles Landryn raportissa on paljon muutakin – arvokastakin. Mutta eikö nuo asiat ole päivänselviä! Eiffeliä meillä ei ole, kelloa ei pystytä siirtämään taaksepäin puu-Oulun saamiseksi takaisin, joten on touhuttava nyky eväillä.
Miksi katuja ei herätetä henkiin? Miksi Oulun Sinfonia makaa poterossaan koko kesän? Miksei se esim. tule pitämään kesäpäivinä ex-tempore -konsertteja ulos torille? Se ei varmaan ainakaan haittaisi elitistisen mielikuvan karistelussa, ja sekin poppoo saisi mahdollisesti seuraavalle kaudelle jonkun uuden sisäkuuntelijan.
Yksinkertaisesti sanottuna meillä ei ole lupaa olla luova ja kehitellä ideoita. Henkinen tulppa löytyy keskellä kaupunkia olevasta isosta rakennuksesta.

Onneksi on sisua.
Toistoa tämä on, mutta onneksi meillä on sinnikkäitä yrittäjiä. Rauhalan patio on heräämässä tapahtumineen henkiin, rokki soi tulevina kuukausina kitaran kanssa ja ilman, Huutajat -leffa lähtee levitykseen kymmeniin maihin.
Turistimassoja ei näilläkään Ouluun houkutella, mutta pääasia on sähinä ja touhu. Sisältö. Pienistä asioista syntyy kokonaisuus, jolla ei ole mitään tekemistä onko Rotuaarin tiepohja lämmitetty vai ei, tai sillä että torille pykättävä elämysten talo näyttää havainnekuvissa hienolta.

Pinnan alla kuplii.
Kuten edellä on mainittu, hyviäkin asioita on. Toivoa nostaa sekin, että erilaisia luovia viritelmiä on olemassa. Mutta edelleenkin tuntuu siltä, että kaikki suuret ja rohkeutta vaativat päätökset karahtavat ensimmäiseen vastalauseeseen. Ja luovien alojen ihmisiin ei edelleenkään uskota, ennen kuin joku muualta sanoo että tämä on hyvä. Ehdotukseni on että sama linja jatkuisi myös johtajien kovien pakettien valinnoissa. Gurun mahtavan mahtava vertaus pohjana: Nokialaiset kaseikkoon ja iPhonet tilalle. Koska johtajille puhuu vain teot ja konkretia eli rautalanka, he tulisivat huomaamaan puhelimien välisen eron käyttäjän näkökulmasta. Minä en tätä sanonut, vaan Guru. Se on silloin tosi.

Tulevia filmejä Totuudesta.

Tulipa mieleen pyöritellä aihetta dokumenteistä tai fiktioelokuvista jotka pohjatuvat tositapahtumiin. Ulvilan surma on viimeisin tiedotettu aihe joka on saanut porukat rasvaamaan klaffeja.

Ulvilan surma
Paljon mediatilaa vallannut henkirikos Ulvilassa tapahtui 1. joulukuuta 2006. Siitä lähtien tapausta on tutkittu, ja nyt keväällä 2011 oikeusprosessi on edelleen kesken. Syytettynä oleva Anneli Auer ensin kiisti, sitten myönsi ja kakun koristeeksi kiisti vielä kertaalleen. Raastuvasta saatu elinkautinen on tällä hetkellä päällä, mutta muut oikeusasteet jatkavat käsittelyä.
Aika hevonmoinen soppa siis. Ei ole ihme että dokumentaristit kiinnostuivat. Tässä tapauksessa 4th wall production ja Pekka Lehto. Dokumentin hypetyksen kannalta nyt oli oikea aika tulla ulos tiedotteen kanssa. Tapaus valtaa edelleen mediaa, kun asian tiimoilta kokoonnutaan saleihin. Tekijät tietenkin nostavat myös ihan tarkoituksella aiheen kärjeksi poliisin toiminnan tarkkailun:
- Rakennamme surmatalon lavasteena ja katsomme tapahtumien kulkua myös ylhäältä päin. Katsomme kaikki näkökulmat, Lehto kertoo Vaasan oikeustalolla.
Kansainvälisestikin kiinnostusta herättäneessä dokumentissa tarkastellaan kriittisesti myös poliisin toimintaa. Poliisit tekivät rikostutkinnan alkuvaiheessa virheitä, joita on enää tutkinnan myöhemmässä vaiheessa mahdoton korjata.
- Siellä on mielestäni ihan mielettömiä ongelmia.
Syyttömyyttään oikeudessa vakuuttava Anneli Auer on suhtautunut myönteisesti dokumentin tekoon. Hän on antanut tuotantotiimille haastattelun dokumenttia varten. (mtv3.fi)

Hätäpuhelu-nimisen dokumentin kestoksi arvioidaan pari tuntia, ja ensiesityksen pitäisi tapahtua keväällä 2012.
Itseäni arveluttaa nämä yksityishenkilöihin perustuvat tragediadokumentit. Kyse ei ole kansallisesti tai kansainvälisesti millään lailla merkittävä asia. Ainoat joille tällä tapahtumalla on merkitystä, ovat surmatun omaiset ja syytetty lähipiireineen. Miksi asian tiimoilta kiirastulessa kärventyvien ihmisten alla kytevää tulta pitää lietsoa lisää ja pitkittää? Ja tässä kohtaa sympatiat pompsahtaa surmatun omaisten puoleen. Totuushan ei kuitenkaan tule dokumentista vaan oikeussalissa – tulevan dokumentin sisällöstä tai näkökulmasta riippumatta.

Japani ja tsunami
Sendain maanjäristys tapahtui 11.3.2011. Rytkäyksen seurauksena oli tsunami joka vaurioitti Fukushiman ydinvoimalaa.

Ei tarvitse olla suuri ennustaja kun kirjoitan että dokumenttejä ja näyteltyjä elokuvia odotellessa.
Näkökulmia tuleville filmeille riittää yllin kyllin sankaritarinoista yleiseen sekasortoon. Maa joka on ohjeistettu kuin suomalaisen alokkaan vaatekaappi, onkin yhtäkkiä kaikkea muuta kuin raiteillaan. Maa jossa työmuurahainen saa metrosta lapun työnantajalleen jos maanalainen on myöhästynyt puolitoista minuuttia aikataulusta. Japanin rannikko on täydellinen vastakohta sille miltä paikka normaalisti näyttää ja on. Voisi kuvitella että filmimaakareille riittää jin-jangia jutun juureksi. Eikä kovin kaukana ole näkökulma ydinvoimaloiden turvallisuudestakaan...

Obama vs. Osama
No niin, ja sitten viimeisin maailmanlaajuinen näytös. Osama bin Ladenin löytyminen ja listiminen. Sen kummemmin ottamatta kantaa politiikkaan, jenkit käyttivät täysimääräisesti hyväkseen tapauksen.
Uutisoinnista tuli mieleen Jack Bauer. Jehut katselemassa screeniltä livenä mitä 40 minuuttia kestäneessä operaatiossa toisella puolella maapalloa tapahtuu, uhrin DNA-näyte, bin Ladenin välitön hautaus mereen... Voi jehna, että elokuvaa pukkaa.
Voipi olla että Jack Bauer tekee vielä yhden palveluksen isänmaalleen ja koko maailmalle. Dokumentteja varten Obama ja hyökkäyksen toteuttanut Navy Seal-ryhmä tietenkin ”vuotavat” sopivasti todellista filminpätkää ärsykkeeksi ja pohjiksi. Ja mitä aikataulutukseen tulee, 2013 voisi olla sopiva aika Obaman seuraavaa presidenttikautta ajatellen. Eikä 30 tappouhkausta päivässä saavan Nobelin rauhanpalkintokaan ole kaukana. Yksihän on jo plakkarissa.

Jack

Osama

Presidentti Barack Obaman mukaan yksikään yhdysvaltalainen ei kuollut tai haavoittunut tehtävän aikana. Tulitaistelussa kuoli kolme miestä, joista yksi oli bin Ladenin poika. Yhdysvallat ei kertonut pojan nimeä. Lisäksi yksi nainen sai surmansa ja kaksi haavoittui. Surmansa saanutta naista käytettiin amerikkalaislähteiden mukaan ihmiskilpenä. Operaatiossa ei otettu vankeja. (Yle.fi)

Elokuvan käsikirjoitukselle on jo siis olemassa peruskivi by Barack Obama. Tuotanto on selkeästi Jerry Bruckheimerin kauraa ja ohjaajana toimii ilman muuta Ridley Scott.

Näitä odotellessa.

Saunaan!

Ennen kuin alat lukemaan tätä, käy pössäyttämässä kiuas lämpenemään.

No niin.
Nyt kun olet takaisin tietokoneen ääressä ja muut kanssaeläjäsi luulevat sinun tekevän töitä, voit uppoutua tärkeään asiaan itsesi kannalta. Saunaan.
Olkoon saunasi sähköinen tai puinen, ei laadulla ole väliä. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole friikkeillä savusaunan tai pikasaunan puolesta, vaan kunnioittaa saunarauhaa.

Kansalaisoikeus.
Saunassa käynti pitäisi olla kansalaisoikeus kuten koulussa käynti tai veronmaksu. Saunalle pitäisi julistaa oma juhlapäivänsä jolloin kaikki me perisuomalaiset – ja miksei myös muutkin  paitsi ruotsalaiset ja turkulaiset - tohauttaisimme saunan lämpenemään. Miksikö?
Pasilalaista Rauno Repomiestä mukaellen: JUMALAUTA! Ei voi ihmispolo mieltänsä yhtä herkäksi ajatuksille ja innovaatioille saada missään kuin saunassa. Siellä mieli rientää kuin ukkometso keväisillä hangilla, vailla tietoa syksyisen metsästäjän ristikkotähtäimestä ja ajatusten alasampujasta. Siellä on hyvä näkymättömissä keekoilla ajatusten tasoilla. Korkeilla tasoilla voi ajatukset lennellä ja parannella saunojan huomista.
Siksi.

Häirikkö (vas.)

 


















Oikeuden puolesta.
Oikean moodin saamiseen ei muita saunaan mahdu. Eli olit parisuhteessa, perheellinen tai molempia, peräkammarin poika mummonkääntövelvollisuuksineen - nyt on aika ottaa komento ja ajankäyttö omiin käsiin. Sinulla pitää olla mahdollisuus saunoa yksin! Muuten ei ajatus luista. Pystyt säätelemään kiukaalle loiskauttelemat veden määrät, lojumaan lahnana lautaille tai vaikka puristelemaan salaa finnejäsi jos siltä tuntuu. Sauna on oltava yksin sinun. Ainakin joskus. Mieluiten usein joskus. Tärkeintä on kuitenkin on, että pakottamatta mihinkään fundeeraat. Etukäteen ei tarvitse miettiä aiheita. Ne tulevat itsestään. Usko pois. Yllätyt itsekin miten itulaarista löytyykin juoksua, kun annat vesihöyryn möyhentää yksinäisnuppiasi.

Ei näin!

 

















Täyttymys.
Suosittelen saunatäyttymyksen kruunaamista ns. shokkihoidolla. Se tarkoittaa ulkoilua löylysessioiden välillä ulkona. Jos pihamaata sattuu olemaan, niin mikäs estää pyörähtämässä hangessakin, mutta krs-talossakin homma onnaa käymällä parvekkeella. Yksin. Ja riippumatta kelistä. Mitä kovempi pakkanen sen täyttymyksellisempi kokemus on, ja kuuppa koverampi uusille mietteille.
Lisäksi. Itse olen elävä todiste flunssan ennakkokarkoituksesta shokkihoidolla. Edellinen kuumeilu tapahtui parikymmnetä vuotta sitten opiskeluaikana. Mutta silloin ei ollutkaan saunaa ennakoimassa tilannetta. Kuumalla ilmalla puolestaan saunominen viilentää, kun höyrypyhätössä on kuumempi kuin ympäristössä.

Raivaa siis tilaa omalle hetkelle saunassa, vaikka millainen tivoli ympärillä muutoin olisi. Se on kansalaisoikeus. Nyt voit mennä saunaan.

Kansalainen X – kohtaloni: Paavo Väyrynen

Taannoin katsoin, ja ennen kaikkea kuuntelin, kun Hjallis Harkimo haastatteli Paavo Väyrystä. Silloin kavahdin ja havahduin kauheaan kohtalooni.

Kohtalo
Paavolla on perimä kohdallaan. Paavo kertoi Hjallikselle että hänen isänsä täytti 101 vuotta 11.1.2011. Sitkeä tapaus siis. Ja niin tapahtui kavahdukseni.
Mikäli suomalaisen miehen keskimääräisen eliniän odotteeseen on luottamista, on erittäin todennäköistä että rillejä kannattavista urkupilleistäni toinenkin alkaa pukkaamaan kylmää ilmaa ennen superperimä-Paavoa. Näin ollen tulen siis seuranneeksi Paavon elämää koko oman aikuiselämäni. Joku tietenkin voisi väittää että elämäni ei ole ollut, eikä tule olemaan  kovin jännittävää, jos koko elinkaaren kliimaksi on Paavon seikkailujen seuraaminen. Kliimakseja tai ei, mutta ajateltavaa ja muistopaaluja Paavon edesottamukset aiheuttavat.

Pieleen mennyt kirous
En enää muista mistä vaaleista oli kyse, mutta Ilta-Sanomien lööpit huusivat että edesmennyt nimikaimani tekee Paavon vaalivideon. Näitä A3-kokoisia lööppipapereita ilmestyi silmieni eteen silloisten kavereiden toimesta. (Nykyiset kaverit eivät sitä tekisi.)
Sattumoisin omistin nöössinä luokkaretkellä Keminmaasta ostetun guttaperkkaisen saamelaisukkonuken. (Muu-suomalaisille tiedoksi että Oulusta tehtiin ala-asteella joka kevät retki Haaparantaan, ja tullessa ihmeteltiin Keminmaassa Pyhän Mikaelin kirkon lattian alle haudatun Nikolaus Rungiuksen muumiota. Joka pitää Keminmaan vanhimmat asukkaat Top ten -tilaston kärkeä Väyrysen suvusta huolimatta.)
Mutta takaisin Paavoon. Odotin täysikuuta, nappasin guttaperkkan, neuloja ja lööpit, ja marssin saunalle. Poltin lööppipaperit samalla kun piikitin täysikuun valossa saamelaisukkoa neuloilla. Seuraavana päivänä lööpit väittivät Paavon nipistelleen lentoemäntiä. Minkä Paavo kiisti. Mutta Paavo sai julkisuutta. Minkä valtaa hän ei ole koskaan kiistänyt. Mutta tappion hetkellä nimennyt median peliksi.
Omasta puolestani pahoittelen Suomen kansalta amatöörimäistä kirousyritystäni, ja pyydän lentoemänniltä anteeksi aiheuttamaani Paavo-häväistystä.

Homer ja Paavo
Ikiaikainen suosikkini Homer Simpson on fiktiivinen hahmo, joka selviytyy kaikista tilanteista onnella ja – niih noh – vajaavaisen mutta hyväntahtoisen aivotoiminnan ansiosta. Homerin toiminnassa ei ole minkäänmoista logiikkaa.
Selviytymisen ja logiikan suhteen Paavossa on paljolti samaa. EU-jäsenyyden hakemista hän ensin puolsi. Sitten kun jäsenyysehdot selvisivät, hän vastusti sitä. Ja, hei hulinaa. Kohta Paavo oli europarlamentaarikko, vaikka samaan aikaan hän oli kahdesti kotimaisen eduskunnan vaaliehdokkaana ja valittuna. Jättäen kuitenkin yhä uudelleen uskollisuuttaan vannoneet äänestäjänsä lähtemällä Brysseliin.
Paavo logiikassa on jotain niin omaperäistä, että seuraavan siirron oikein ennustavan kannattaisi laittaa vain yksi lottorivi seuraavana lauantaina – se voittaa varmasti.
Osoitankin tässä Paistinkääntäjien Veljeskunnan (Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs) innoittamana Paavolle Takinkääntäjien Veljeskunnan (Confrérie de la Chaîne des Vestes) henkiset käädyt. Onnittelut.

Paavo ja Joulupukki
Mutta se joka ajattelee että kritisoin Paavoa, on väärässä. Eihän torppaan astelevaa Joulupukkiakaan voi kurmottaa siitä että sillä on tekoparta. Asia vain hyväksytään, ja sille hymähdellään myöhemmin aattoiltana. Eikä Pukkia voi moittiakaan, jos antamansa lahjat menevät väärille henkilöille. Vastuu on saajalla siinä mielessä että ”ole tyytyväinen että sait edes jotain”. Hyvä tuo Joulupukki, vaikka kellarintekijä Läyliäisistä saakin Xboxin. Vaikka vatupassia vaille olikin. Ja se sille oli luvattu.
Ei se matka, vaan päämäärä.

Paavo for ever
En voi kuin kunnioittaa Paavo Väyrystä. Epäsuomalaisesti hänellä on itsevarmuutta ja -kunnioitusta vaikka jaettavaksi saakka. Mutta Paavopa ei jaa. Hän pitää kaiken itsellään. Viimeisimmin hän itsevarmasti ilmoitti että hänestä tulee Suomen seuraava kuningas. Siis kuningas. Sillä Suomi muuttuu monarkiaksi Paavon ilmoituksella, mikäli hän voittaa vähemmän komiamman tittelin eli hänestä tulee presidentti. Tämä ilmoitus ottaa presidenttiys (myöh. monarkki) haltuun, yllätti tod.näk. kaikki paitsi seuraavaksi 200 vuotta täyttävän isä-Eemelin.
Mutta ei se haittaa. Muutto tutulle paikkakunnalle Haaparannalle ja Ruotsin kansalaisuuden haku eivät kuitenkaan ole niin hirveitä asioita. Mutta jos Haapikselle joudun päätymään Paavo Suuren saatua Suomen kansalaisilta mandaatin, en kuitenkaan mene muistelemaan läheiselle Keminmaan vanhalle kirkolle guttaperkkaista nukkea. Se on varma.

Blogimatka kuntasloganien maahan.

Kotimaassa matkaillessa tulee tiirailtua kuntien erilaisia tapoja tervehtiä matkalaista. Kuntien sloganeiden ja iskulauseiden seurailu on mennyt kieltämättä perverssiyden asteelle.
Nyt kun öljymaissa tuntuu kiehuvan ja bensan hinta sen kuin nousee, päätin tehdä ensi kesän matkan MacLäppärillä jo etukäteen.  Jos kuitenkin käy niin, että meno öljypönttöjen luona rauhoittuu ja menovesi halpuu, niin kuntien sloganien perusteella voi kuitenkin miettiä tulevaa matkakohdetta.

Kissoja ei ole matkassa, joten niille ei tarvita ruokaakaan. Näin jää ainakin Luvia ja Taivassalo pois mahdollisesta kotimaan matkailusta. Ja omasta ruokailusta en halua sitkasta kokemusta, joten Puolanka hujahtaa myös ohi. Seinäjoella puolestaan 25. tunnista eteenpäin olo pahenee. Siikaisestakaan ei iskulauseen perusteella ymmärrä mitään, joten ehkä Savitaipaleelle pitää mennä keksimään mihin nokka suunnataan.

Alla ne suomalaiset kunnat aakkosjärjestyksessä joista löytyi kuntaslogan (tummennettuna edellä mainitut kunnat):

Alajärvi – Kotipaikkakunta
Aura – Elävän virran kunta
Eurajoki – Energistä elämää
Evijärvi  - Kunnon pitäjä
Elämisen arvoinen Hankasalmi
Hattula – Elämää varten
Hyvän tuulen Haukipudas
Virta vie Heinolaan
Heinävesi – Kuntien kermaa
Hirvensalmi – Vireä saaristokunta Puulan rannalla
Hulluna Huittisiin
Humppila – Parasta palvelua
Hyrynsalmi – Poronkääntöpiirillä
Hyvä arki asuu Hämeenlinnassa
Imatra – Saimaan sylissä, Vuoksen varrella
Jokioinen – Elämän virtaa
Juankoski – Vetovoimaa luonnostaan
Juva – Aitoa osaamista
Jämijärvi – Satakunnan helmi
Järvenpää – Elinvoimainen kulttuurikaupunki
Oksalla ylimmällä – Kangasala
Kannus – Juuret elämälle
Karijoki – Pohjolan vanhin asuinpaikka
Karkkila – Elämän kokoinen kaupunki
Karvia - Vireä ja viihtyisä Karvia keskellä läntistä Suomea
Kauhava – Parves on paree lentää
Kemi – Koti kaupungissa
Kemijärvi – Vedenvälkettä ja Vihreää Kultaa
Keminmaa – Kaikkien väylien varrella
Kempele - Hyvä kasvaa Kempeleessä
Kerava – Pieni suuri kaupunki
Kiikoinen – Luontevasti lähellä - kaiken keskellä
Kiiminki – Kaikki tärkeä
Kinnula –Luonnollinen vaihtoehto
Luomu-Suomen Pääkaupunki...Kiuruvesi
Koe Kokemäki – sen joki ja väki
Kontiolahti – Nuorekas, kasvava ja kehittyvä
Kotka – Merikaupunki
Kouvola – Kymijoen kaupunki
Kärkölä – Maalla, melkein kaupungissa
Laihia – Nuukasti mutta komiasti
Mainiompi Laitila
Lappajärvi – Meteoriittikunta - avaruuden tuntua
Sydämellinen Laukaa
Lavia – Satakunnan sydämessä
Lempäälä on lähellä
Leppävirta –Yrittämisen virtaa
Lestijärvi – Solisee sykkeestä salomaille
Lieto – Kunta Aurajoen sylissä
Loimaa – Jyvällä tulevaisuudesta
Loppi – Keskellä Kasvu-Suomea
Luhanka – Päijänteen rannalla
Lumijoki –Koti meren äärellä
Luvia – Friskis myötäses
Maaninka – Virtaavien vesien kunta
Merikarvia – Sata aurinkoista päivää enemmän
Miehikkälä – Kaakonhelmi
Muhos – Mimmin kunta
Mynämäki – Elämää - ei sen enempää
Naantali – Kaupunki meren sylissä
Siin Nakkila kirko vaiheill
Nilsiä – Aitoa luonnonvoimaa
Nivala – Perustaa perheestä - virtaa väestä
Nousiainen - Kappale kauneinta Suomea
Nummi-Pusula – Luonnollisesti lähellä
Oripää – Lapsiystävällinen yrittäjäkunta
Kaivoskaupunki Outokumpu
Padasjoki – Uskoa tulevaisuuteen
Parikkala – Kansainvälinen rajakunta!
Parkano – Kehityksen valtatiellä
Pielavesi – Ponnistaa luonnostaan
Pomarkku – Silta kotiin
Pornainen – Luonnollisesti
Posio – Lapin taikamaa
Pudasjärvi – Sininen ajatus - vihreä elämys
Punkalaidun – Ihanan keskellä
Puolanka – Sitkeää sorttia
Puumala – Saimaan kaunein
Pyhtää – Pieniä iloisia asioita
Pyhäjärvi – Luovasti pintaa syvemmältä
Pyhäntä –Yrityskunta
Pyhäranta –Mailmam pualvälis
Pälkänen – Parasta aikaa
Raahe – Ensin oli meri...
Rantasalmi – Monta mainiota mahdollisuutta
Rohkea Ranua
Rauma – Ol niingon gotonas
Rautjärvi rajalla – Sillä Simpele
Reisjärvi – järvien kimallusta, hohtavia hankia, erämaan rauhaa...
Riihimäki –Kotikaupunki
Ristiina – Portti Saimaalle
Ristijärvi – Hyvän iän kunta
Rovaniemi – Lapin sykkivä sydän
Saarijärvi on terveen elämän kasvuympäristä – Yrittämisen, kulttuurin ja osaamisen seutukeskus
Salla – In The Middle of  Nowhere
Salo on enemmän
Sastamala – Sopivasti sykettä
Sauvo – Jäljet historiassa - katse tulevaisuudessa
Savitaipale – Kelluvien keksintöjen kylä
Savukoski –KorvatunturinMaa
Seinäjoki – 24 tuntia hyvää elämää
Siikainen – Luontoa Käydä Edellä
Siilinjärvi – Vahva ja vastuullinen toimija Pohjois-Savossa
Simo – Viihtyisän asumisen kunta
Sipoo – Suomen halutuin
Sodankylä – Lapin tähtikunta
Soini – Luonnostaan huipulla
Somero –Maaseudun vilskettä ja kaupungin rauhaa
Sottunga – Vihreä saari laivaväylien keskellä
Sulkava – Suomen soutupitäjä
Suomussalmi – Tahdosta tekoihin
Vahvasti kehittyvä Suonenjoki
Säkylä –Älykäs valinta
Taivalkoski – Tuhansien tarinoiden pitäjä
Taivassalo – Graniitinluja silakkapitäjä vuodesta 1155
Tammela - Hakkapeliittapitäjä
Myönteisten mahdollisuuksien Tervola
Tohmajärvi – Rajattomat mahdollisuudet
Toholampi – Luonnollinen kotilaakso
Toivakka – Voimavarana luonto - kasvuvoimana sijainti
Tuusniemi muuntuu moneksi
Tyrnävä – Juurtumisen paikka
Utajärvi – Ensimmäinen laatukunta
Uusikaarlepyy – pikkukaupunki parhaimmillaan
Uusikaupunki – Elämää
Vantaa – Keskellä elämää
Varkaus – Ankkuripaikka
Vetovoimainen Vesilahti
Veteli – Hyvä asua - hyvä yrittää
Vieremä – Elävä maisema
Vimpeli – Lappajärven itärannalla
Virolahti - Ankkuripaikka meren rannalla, valtakunnan rajalla
Vårdö – Lumoava vartija
Ylivieska – Elämisen iloa
Ypäjä – Tallin paikka


Terveisin
M – kotoa käsin.